Dialogi ja yhdessä ajattelemisen taito

Kirjoittaja: Viivi Kuismala

9 joulukuun, 2021

Lähdeteos: Dialogi ja yhdessä ajattelemisen taito

Lähdeteoksen kirjoittaja: William Isaacs

Teoriapisteet: 3

Ennen Tiimiakatemialle tuloa dialogin syvempi merkitys oli minulle aika tuntematon. Oikeastaan sitä se oli vielä hyvin pitkään Tiimiakatemiallakin, ennen kuin luin Isaac Williamin kirjan Dialogi (2001). Kirja on ollut lukulistallani jo kuluneen vuoden, mutta vasta nyt koitti se hetki, kun päätin tarttua kirjan lukuun oikeasti.  

Dialogi on vuoropuhelua ja keskustelua muiden ihmisten kanssa. Tämän lisäksi dialogi on yhdessä ajattelua. Ennen kaikkea dialogi kuitenkin lähtee itsestä. Jotta dialogia ja sen eri tasoja ja piirteitä oppii täysillä hyödyntämään, tulee ensin osata kuunnella ja keskustella itsensä kanssa. Isaacsin mukaan dialogin harjaantumisen neljä tärkeää taitoa ovat kuuntelu, kunnioitus, odotus ja suora puhe. Näitä harjoittelemme enemmän tai vähemmän aina viikoittaisissa treeneissä tiimimme kanssa. Kaikkien näiden neljän taidon harjoittelu yhdessä tuo keskusteluun tasapainoa, joustavuutta ja eheyttä. Yhdenkin taidon valuessa vaakakupissa toista taitoa ylemmäs tai alemmas, kärsii dialogi.  

Kuunteleminen ja kuuleminen ovat kaksi eri asiaa. Voit kuulla ja samalla olla kuuntelematta. Mistä tiedän, että toinen kuuntelee minua varmasti? Miten voin varmistaa, että tulen kuulluksi? Kuullut sanat tulee osata ottaa vastaan oikealla tavalla ja ymmärtää ne myös syvemmin. Puhe ei ole vain puhetta ja sanat eivät ole pelkkiä sanoja, vaan niillä on oikeita merkityksiä. Isaacsin (2001) kertoo kirjassaan, että intialaisen taitelija Krishnamutrin mukaan kuunteluamme sävyttävät aina omat mielipiteemme ja ajatuksemme, ennakkoluulomme, taustamme, taipumuksemme ja impulssimme – ja kun ne saavat vallan, kuuntelemme tuskin ollenkaan sitä, mitä ympärillämme sanotaan. Kuuntelu tosiaan edellyttää tietynlaista sisäistä hiljaisuutta. Varsinkaan nykypäivänä siihen on harva tottunut.  

Tiimissämmekin hieman hiljaisemmat henkilöt jäävät helposti dialogissa hieman taka-alalle. Hiljaisempia ei välttämättä kuunnella, sillä ei kuulla, että heillä on jotain asiaa. Puheliaammat ja enemmän äänessä olevat henkilöt puhuivat myöskin varsinkin alkuun helposti muiden ihmisten päälle. Viime vuonna opettelimmekin yhdessä treeneissä toisten kuuntelua ja sitä, että annamme puhujalle aikaa kertoa asiansa loppuun ennen omaa puheenvuoroa. Tässä asiassa meillä onkin tapahtunut huomattava muutos ja nykyään treenitilanteissa tulee vastaan harvemmin hetkiä, kun keskustelu meinaa lähteä päälle puhumisen puolelle. Poikkeuksena tässä on ehkä kiivaammat keskustelut, joita on saatettu käydä esim. Tiimipalavereissa. Mielestäni meidän tulisikin jatkossa kiinnittää enemmän huomiota myös siihen, että dialogi toteutuu myös treenien ulkopuolisissa yhteisissä jutuissa.  

Kuunteleminen vaatii pyytteetöntä läsnäoloa ja itsensä kuuntelua. Tuntuu, että varsinkin tämän sprintin loppupuolella olen itse jo viseltänyt ajatuksissani hyvin usein joululomalla. Syksy on ollut taas aika rankka niin Tiimiakatemian kuin muunkin elämän osa-alueiden puolesta ja se, että on ollut jokin niin sanottu maaliviiva, johon tähtään, on tuntunut välillä helpottavan minua. Tuntuu kuitenkin, että välillä arki on ollut enemmän vain suorittamista ja täsmällinen arjen hetkessä oleminen on jäänyt vähemmälle. Jotta voin kuunnella muita oikein, on minun kuunneltava ensin itseäni. Mitä minä tunnen tässä hetkessä, tässä tilanteessa? 

Kuunteleminen ei ole vain hiljaisuutta ja hiljaa olemista.  Isaacsia (2001) lainaten “Hiljaa oleminen tarkoittaa kosketuksen saamista siihen kokonaisuuteen, johon kaikki sisältyy ja joka on jo olemassa.” Hiljaisuudessa tulisi osata olla vapaasti ja rauhassa. Olemme opetelleet myös tiiminä sietämään paremmin hiljaisia hetkiä. Osa tiimistä tarvitsee hiljaisuuden hetken omien ajatuksiensa jäsentelemiseen, perässä pysymiseen tai esimerkiksi uusien näkökulmien miettimiseen. Toiset taas eivät voi sietää hiljaisia hetkiä, ja aina sellaisten tullen, on heidän pakosti avattava suu. Toisille hiljaisuudella ei ole sen suuremmin väliä. Itse kuulun hiljaisuutta tarvitsevien joukkoon, ja minulle hiljaiset hetket keskustelussa ovat itseasiassa aika tärkeitäkin. Tällöin pystyn sisäistämään toisen ihmisen sanomiset, mutta myös ymmärtämään omia ajatuksiani paremmin. Esimerkiksi treeneissä hiljaisen paikan tullen on monesti niitä sietämättömät henkilöt heittäneet väliin kommentin, että nyt oli pakko avata suu, sillä ei kestä tällaista hiljaisuutta. Tämäkin on kuitenkin huomattavasti jo onneksi vähentynyt. Toisaalta en tiedä, ovatko henkilöt kehittyneet hiljaisuuden sietämisessä vai olemmeko tiiminä kehittyneet dialogissa niin, ettei hiljaisia aukkoja muka ole. Totuus voi toki olla vaikka hieman sekä että – ja varmasti näin onkin.  

“Kunnioitus tarkoittaa toisen ihmisen rajojen huomioon ottamista ja jopa niiden suojelemista” William Isaacs (2001). Toista ihmistä kunnioittaessa en ota häneen turhaa, liiallista etäisyyttä, mutta en myöskään mene liian lähelle. Kunnioittaessamme muita hyväksymme sen tosiasian, että meillä on mahdollisuus oppia toisilta jotain. Meillä on mahdollisuus kuulla ja kuunnella toista ihmistä ja esimerkiksi tarjota hänelle jotain mitä hänellä ei vaikkapa vielä ole. Kunnioittamalla keskustelukumppaniani rikastutan samalla keskustelua ja teen tilanteesta vapaamman ja avoimemman.  

Tiimimme sisällä toisten kunnioitus tulisi olla priorisointilistan kärjessä. Kunnioitus lisää luottamusta, joka taas on kaiken perusta. Isaacs antaa kirjassaan (2001) hyviä apukysymyksiä, joita miettimällä voimme oppia kunnioittamaan: “Mitä riskejä tilanteeseen liittyy? Mitkä ovat pääasialliset huolenaiheet? Voidaanko keskusteluun ottaa mukaan kaikki, joihin asia vaikuttaa? Mikä on jäänyt muilta huomaamatta ja kaipaa siksi esilletuontia? Mitä juuri nyt tapahtuu?” Näitä ja muita kirjassa esitettyjä kysymyksiä meidänkin olisi tiiminä hyvä pohtia niin yhdessä kuin erikseen.  

Dialogin kolmas perustaito, eli odottaminen tarkoittaa suunnan vaihtamista, pysähtymistä, askelen taaksepäin ottamista ja asioiden katsomista uusin silmin (Isaacs, 2001). Dialogissa jokaisen osallistujan on tärkeää osata odottaa omaa puheenvuoroaan, olla kärsivällinen ja lykätä oman mielipiteen muodostamista. On tärkeää osata kuunnella kaikkia ja muodostaa kaikkia osallistujien jäseniä koskettava mielipide vasta, kun jokaista osallistujaa on kuultu. Odottaessa omia ajatuksia ei tukahdeta, mutta niitä ei myöskään tuoda esiin yksipuolisen vakaumuksen nojalla (Isaacs, 2001).  

Odottaminen on haastavaa varsinkin, jos mielipide on jo muodostettu. Olenkin itse tietoisesti pyrkinyt odottamaan ja pitkittämään varman mielipiteen muodostamista. Tämä on hyvää harjoitusta itselle, mutta myös muille dialogiin osallistujille. Välillä kuitenkin jään odottamaan jopa liian kauan, ja vielä jäsennellessäni kantaani, saattaa asia lähteä kiitämään jo kovaa vauhtia eteenpäin. Varjopuolena tässä onkin se, etten saisi myöskään odottaa liian kauaa. Hyviä kysymyksiä odottamiseen liittyen: “Miksi tarkastelen asioita niin kuin tarkastelen? Mikä kysymys kätkeytyy kysymysten taakse? Mitä minulta on jäänyt huomaamatta? Miten ongelma toimii?” (Isaacs, 2001.) 

Suora puhe on Isaacsin (2001) mukaan aidon dialogin haasteellisin tehtävä. Asiaa ajatellessa se on varmasti myös tiimimme dialogissa yksi suurimmista haasteista. Olemme kuitenkin puhuneet suoraan puhumisesta ja rehellisyydestä jonkin verran, ja olemmekin päätyneet siihen, että suora puhe korreloi todella vahvasti luottamuksen kanssa. Jos emme luota toisiimme 110%, emme välttämättä uskalla 110 prosenttisesti tuoda esiin omia mielipiteitämme tai ajatuksiamme. Minä tunnistan tästä ainakin vahvasti itseni. 

Olen myöskin hieman ehkä mielistelijäluonne ja taivun ja joustan helposti toisten ehdotuksiin ajatellessani hyvää. Jälkikäteen olen monesti huomannut, että työ on vaatinut minulta, vaikka todella paljon tai en ole ollut innostunut asiasta ollenkaan. Vaikka olenkin kehittynyt tässä asiassa viimeisen muutaman vuoden aikana todella paljon, tapahtuu sitä välillä edelleen. Siispä välillä myös huomaan miettiväni reaktioitani hieman sen mukaan, miten ajattelen, että muut odottavat minun käyttäytyvän. Tämä on nykyään hyvin paljon vähäisempää, kuin aikaisemmin, mutta sitä tapahtuu välillä edelleen. Tämä on varmasti myöskin taas yksi asia, jonka kanssa en tule koskaan olemaan valmis.  

Tiimimme kehäteoriatreeneissä sain myös palautetta siitä, että minulta toivotaan enemmän suoraa puhetta ja asennetta. Näissä olen myös tiimikavereideni mukaan kehittynyt tämän ensimmäisen tiimiyrittäjävuotemme aikana kuitenkin selvästi. Myös hekin kuitenkin ovat huomanneet, että välillä on joitain asioita, kun en kuitenkaan kerro ihan kaikkea. Ja se on ihan totta. Välillä jään mielipiteideni kanssa miettimään pidemmäksi aikaa, ja välillä tuntuu jotenkin tyhmältä palata niihin myöhemmin, kun konteksti on jo eri. Ei se välttämättä tyhmää ole, mutta turhaa ehkä. Tai tietenkin minunkin pitäisi saada oma ääneni kuuluviin – siispä tässä yksi konkreettinen kehityskohta ensi keväälle: Mieti vähemmän ja sano enemmän! Tai jotain vastaavaa.  

You May Also Like…

Henkilöstöanalytiikka

Henkilöstöanalytiikka

Jaana Saramies, Maria Törnroos Tässä kirjassa on mielestäni paljon hyviä juttuja, joita Tiimiakatemian rekrypälen...

Business for Punks

Itsevarmasti otin käteeni tämän James Wattin, Brewdog -olutpanimon perustajan kirjoittaman kirjan, jota olen kuullut...

Mikä ihmeen digimarkkinointi?

Mikä ihmeen digimarkkinointi?

En ole koskaan harrastanut digimarkkinointia. Paljon olen siitä kuullut puhuttavan ja nyt minunkin pitäisi alkaa...

0 kommenttia

Lähetä kommentti