Onko mitään hienompaa kuin todella yhteen toimiva ryhmä? Eräällä partioleirillä 2015 pienempien leiriläisten käydessä nukkumaan ja poutapilvien punatessa taivaanrantaa koin tähänastisen elämäni parhaat jamit. Meitä oli neljä ystävystä ja yksi kitara. Yksi meistä soitti yksinkertaista rytmiä ja me muut laulelimme rytmikkäästi äänteitä jotka koimme sopivan sointuun ja fiilikseen. Matkimme toisiamme ja otimme eri rooleja, lainasimme pätkiä Bee Geesin ”Staying alive”sta. Napsutimme sormia ja loimme kokonaisuuden, joka muuttui jatkuvasti, ja jossa eri äänet täydensivät toisiaan, kuin vastauksina tosilleen, harmonioina tai ”tuplauksina”. Oli pelottavaa heittäytyä, mutta helpottavaa huomata, että oma idea toimi ja muut mukautuivat siihen. Tuntui käsittämättömältä, kun kaverini vieressä muuttelivat sävelenpätkiään juuri kuten olisin toivonut, mutta paremmin ja mielikuvituksellisemmin. Olin osana kummallista, tanssivaa, musiikkia tuottavaa kokonaisuutta tuolloin.

Patrick Furu on löytänyt keinoja saada tämä svengi myös työelämään ja organisaatio toimimaan yhteen kuin jazzyhtye. Käyn tässä esseessä läpi nuo jazzjohtajuuden neljä peruselementtiä. Peilaan niitä tämänvuotiseen kokemukseeni Päijännepurjehduksesta H-veneessä, jossa kolmihenkinen kisajoukkueemme teki parhaansa saadakseen itselleen vielä vähän vieraan laitteen kulkemaan mahdollisimman hyvin. Kippari, veneen omistaja oli kymmenen vuotta minua nuorempi ja sekä hänelle, että toiselle gastille tämä oli ensimmäinen kisa tällä venetyypillä. Reilun vuorokauden purjehduksen aikana jouduimme siis opettelemaan sekä itse veneen käyttöä, hakemaan keskinäistä roolitustamme, reagoimaan kilpailijoihin, sään muutoksiin ja reittiin, sekä pitämään itsemme lämpiminä, kuivina, jaksavina – ja hereillä.

Hyödynnän myös käymääni keskustelua ammattibasistikaverini Rikun kanssa. Ja vihdoin lopuksi tietenkin – mietin kuinka soveltaa oppimaani tiimimme elämään.

Vastuun ottaminen 

Asiat tapahtuvat ja/tai muuttuvat paremmiksi kun joku kantaa vastuun: päättää tehdä ja tarttuu toimeen. Siis johtaa.

Saadakseen homman svengaamaan eli toimimaan saumattomasti, nopeasti ja luovasti yhteen, johtajan on annettava toiminnalle suunta, raamit ja vapautta toteuttaa omalla tavallaan. Huipputuloksia toivottaessa perinteiset SMART-tavoitteet (specific, measureable, achievable, relevant, time-bound) latistavat ajattelua liikaa. Ne tulee korvata HARD-tavoitteilla (heartfelt, animated, required, difficult).

Riku kertoi että sen kuulee, soittaako bändi nuoteista vai improvisoiko se. Nuoteista (perinteinen management) soitettuna musiikki voi olla virheettömämpää ja ”täydellisempää”, mutta improvisointi eli löyhempien raamien mukaan soittaminen tuo siihen elävyyttä, istuttaa sen tilanteeseen ja luo kiehtovaa vaaran tuntua. Toisaalta jatkuvasti ei saa kikkailla äärirajoilla, vaan lunastaa saamansa luottamus ja kasvattaa sitä hoitamalla oma vastuualue hyvin. Tämän takia aion kirjoittaa tämänsyksyiseen oppimissopimukseeni sekä SMART- että HARD-tavoitteita riippuen toivottujen tulosten laadusta ja käytettävistä aika- ja jaksamisresursseista.

Nuori kipparimme ei vältellyt johtajan rooliaan, vaan täytti saappaansa tarmolla. Hän teki ratkaisuja oman päänsä mukaan. Jossain vaiheessa savu alkoi nousta päästäni. Purjehtiessamme kohti lähtösatamaa tein oivalluksen: Säilyttääkseen alaistensa luottamuksen ja arvostuksen, eli säilyäkseen vallassa johtajan on otettava alaistensa ideoita käyttöön, siis ”luovuttava silloin tällöin osasta valtaansa.” Tehtävä myönnytyksiä. Johtaminen aivan puhtaasti perinteisessä mielessä (”minä määrään, sinä et”) on siis harhaa: vapaan tahdon omaavia alaisia johdettaessa kyseessä on oltava aina enemmän tai vähemmän demokratia.

Kisan alkupuolella tuuli oli reipasta, vene kallisteli ja tilanteet vaihtuivat nopeasti. Venettä täytyi ohjata, etupurjetta säätää ja reittiä seurata kartalta. Kaikki kolme yritimme tehdä vähän kaikkea ja meillä oli mielipiteet kaikkeen. Vuorokausi myöhemmin tilanne oli lähes päinvastainen. Vene oli yhä yhtä monimutkainen, mutta purjehtijat eivät jaksaneet enää olla kiinnostuneita kaikesta tarvittavasta. Suorituksemme kärsi ”huomiotyhjiöstä”: kaikelle tärkeälle ei riittänyt huomiota. Alkumatkasta havainnoimme kaikkea ympärillämme ja kehitimme siihen mielipiteen. Sitten selvitimme mikä mielipide oli paras, (ainakin kipparimme mielestä.) Loppumatkasta oli monia asioita, joista emme jaksaneet kiinnostua ja joista kenelläkään meistä ei ollut vahvaa mielipidettä. Ehkä olimme oppineet matkan aikana jättämään vähemmän tärkeät asiat huomiotta ja havainneet, etteivät uskomuksemme aina olleet kovin luotettavia. Uskon silti, että suoritus on paras silloin, kun kaikkeen olennaiseen kiinnitetään huomiota ja siihen sovelletaan jotain vahvaa mielipidettä. Runollisemmin tiivistettynä: Kaiken olennaisen pitää olla lujan uskon vaikuttamana koko ajan.

Tuen antaminen

Ollakseen tehokasta, johtaminen tarvitsee tuen antamista. Jazzjohtajuuden ytimessä pyörii johtamisen ja tukemisen tanssi: välillä astut valokiilaan, näytät suuntaa ja hyödynnät toisten ideoita. Välillä siirryt taustalle, mukautat omat toimesi vallitsevaan suuntaan ja tarjoat omia ideoitasi, joilla rikastuttaa tai muuten parantaa meneillään olevaa. Nuoteista soitettaessa solistin rooli on usein ennalta määrätty ja pysyvä, mutta ketterässä jazzjohtamisessa roolit voivat vaihtua todella nopeasti. Purjehtiessa rooli ei ollut aivan selvä: Vene kallistuu, minun täytyy siis löysätä purjetta tai sinun täytyy kääntää venettä tuuleen. Jos teemme molemmat, hidastamme tarpeettomasti. Jos emme tee kumpaakaan, veneemme saattaa hörpätä vettä laidan yli sisäänsä. Kumpi johtaa ja näyttää suunnan, kumpi tukee? Vai huomauttelemmeko vain toisillemme, mitä toisen pitäisi tehdä?

Kuunteleminen

Jotta tämä onnistuu tarvitaan aktiivisen kuuntelemisen taitoa. Toisen ymmärtämisen kykyä ja halua siihen. Herkkyyttä huomata merkit, täsmennyksien ja yhteenvertojen tekemistä, mutta hankalin vaatimus on tuomitsemisen välttäminen. Haastattelemani basisti Riku kertoo että tuuratessaan toisen yhtyeen basistia hän yritti tietysti parhaansa mukaan sovittaa oman soittonsa muuhun yhtyeeseen, mutta myös yhtyeen rympali sai häneltä paljon uusia ideoita. Omissa jamittelukokemuksissani taas  epäonnistuneesta kuuntelemisesta johtuvat väärinymmärrykset, jotka sitten on saatu pelastettua vielä paremmalla kuuntelemisella ja mukautumisella ovat aikaansaaneet ehkä ovelimmat ja luovimmat melodiat ja rytmit.

Veneessä tuulen tyynnyttyä illaksi ryhdyimme parantamaan maailmaa, siis puhumaan politiikkaa. Kävi ilmi, että näkemyksemme erosivat toisistaan huomattavasti. Opimme jotain toisiltamme, mutta pääpiirteissään nkemyksemme säilyivät ennallaan. Pystyimme kuitenkin hyväksymään sen, että olimme eri mieltä ja tällainen ”itsensä paljastaminen” helpotti toisten kuuntelemista ja omien ideoiden esittämistä. Tämä ”harjoitus,” jossa lopullista yhteistä ratkaisua ei tarvinnut tehdä, oli todella hyvää vastapainoa purjehduksen todellisuudelle, jossa purjeen pystyi säätämään vain yhdellä tavallla kerrallaan. Politiikka on vaarallinen aihe, mutta nähdyksi ja hyväksytyksi tulo myös erimielisenä voi helpottaa arkisemmistakin asioista sopimista.

Yhteinen kieli

Kuunteleminen on hankalaa ilman yhteistä kieltä, yhteisiä tapoja, käytäntöjä, teorioita ja tarinoita. Nämä ovat luottamuksen rakennuspalikoita, sillä ne vaikuttavat odotuksiin toisesta ja odotusten toteutumiseen siis toiminnan ennustettavuuteen. Luottamus saa aikaan myös sen, että en tallo niin paljoa toisten varpaille. (Suomeksi: En kontrolloi asioita, jotka joku toinen jo hoitaa.) Ja suostun kokeilemaan esimerksi erilaista tapaa laittaa purjeet, vaikka arvelenkin ettei kokeiltava idea olekaan optimaalinen. Jos Päijännepurjehduksen haasteet pitäisi tiivistää yhteen sanaan tai juurisyyhyn, se olisi juuri yhteisen kielen puute.

Yhteinen kieli mahdollistaa välittömät reaktiot. Riku kertoi, että koko kappaleen soittamiseen annettavat ohjeet mahtuvat useinkin yhteen lauseeseen, vaikkapa ”A-duuriblues shufflena” ja sitten rumpali jo laskeekin kappaleen käyntiin. Tarvittavat hienosäädöt tapahtuvat soittaessa. Yhteinen kieli ei ole vain sanoja, vaan se on ymmärrystä ja osaamista, mielen malleja, kuinka toimia tietyissä tilanteissa. Koko kirja perustuu olettamukseen, että tekijät ovat alansa ammattilaisia ja omaavat hyvän asiaosaamisen, mutta korostaa myös yhteistyöosaamisen tärkeyttä. Yhteinen kieli on sen välttämätön edellytys.

Yhteisen kielen puuttuessa ryhmä on aika kovasti storming-vaiheessa. Jotta päästäisiin performing-vaiheeseen, sitä ja muita yhdessä jaettuihin merkityksiin liittyviä asioita on perustavanlaatuisen tärkeää kehittää. Voisi olla hyvä ajatus pyrkiä lukemaan kaikki tiimini kirjoittamat eseet, jotta saamme jaettua käsityksemme teorioista ja kokemuksista. Jaamme kirjaviisautta myös treeneissä. Yhteinen kieli ei toivottavasti tarkoita kuitenkaan ajattelun yksipuolistumista. Meillä täytyy olla tietyt käsitteet, jotka ymmärrämme samoin, mutta se ei saa sulkea pois yhteisten ajatusten ulkopuolelle jääviä kulttuureita. Uudet ideat saavat myös yhteisen kulttuurimme kasvamaan.

Jazzjohtajuuden tasot

Kirjassaan ”Jazzia johtamiseen” Patrick Furu esittelee Jazzjohtamisen neljä tasoa, joista ensimmäinen kuuluu kuten koko kirjan alaotsikkokin: ”Anna osaajien loistaa” eli johtaminen antamalla suunnan, raamit ja vapautta.

Toinen keskittyy yhteiseen kieleen ja viestintään: Anna tehtävänannot niin, että ne menevät perille.

Kolmannessa otetaan jo jazzjohtamisen kaikki elementit käyttöön. (Yhteinen kieli, aktiivinen kuuntelu, toisten tukeminen, vastuun kantaminen.)

Neljännellä ja ylimmällä tasolla jazzjohtajuuden kaikki elementit ovat jo arjessa, ne on optimoitu ja hyvät käytännöt leviävät. Riku kertoi kokemuksestaan Myllytuvan Traktorijatseilta jotenkin tähän tapaan: Joskus keikalla ”lumipallo lähtee vyörymään” ja kaikki toimii todella hyvin. Bändi kuuntelee toisiaan, antaa, vastaanottaa ja soveltaa ideoita käytäntöön reaaliajassa. Yleisö elää mukana siinä hetkessä ja fiilis on katossa. Silloin tuntuu, että tekipä mitä tahansa, niin se silti toimisi.

Jazzjohtamisen mittarien ”lukemat” osuuskunta Cleverassa

Yhteinen kieli

• Yhteinen termistö on vielä rakentumisvaiheessa. Voisimme ehkä ennalta käyttää aikaa erilaisten käsitteiden määrittelyyn, mutta paremmin ne uppoavat itse tilanteessa. Se on tosin vähän sotkuisempaa ja rankempaa. Toistojen ja tositilanteiden kautta ne uppoavat selkärankaan.
• Yhteisiä, sisäistettyjä prosessejakaan meillä ei ole vielä kovin montaa. Treenit rakentuvat jotenkuten, samoin maanantain aamupala, slurp. Päätöksentekoprosessin toimintakaan ei tunnu olevan aivan kaikille selkeä, varsinkin What’sApissa päättäminen on hankalaa. Ehkä jossain vaiheessa opimme maksamaan palkkoja.
• Jaettuja menestystarinoita meillä on ainakin LapWall ja vahvareissa saamme toivottavasti lisää niitä.
• Positiivista puhetta muutoksesta meillä kyllä riittää. 😊

Aktiivinen kuuntelu

• Halu ja kyky ymmärtää toisia – uskon että se on vahvempi kuin keskimääräisellä työyhteisöllä, mutta kehittyy jatkuvasti sitä paremmaksi mitä paremmin tunnemme toisemme.
• hekkyys huomata asioita edellyttää toistemme näkemistä toimistolla ja höpöttelyä, ideoiden jakamista, läsnäoloa
• Tuomitsemisen välttäminen onnistuu aika hyvin. Vai onnistuuko? Kaikki eivät ole saaneet ääntään kuuluville treeneissä ja yhteisissä päätöksissä.
• asioiden täsmentämisen ja yhteenvedon tärkeydestä olemme saaneet tuntumaa kevään treeneissä ja koitamme harjaannuttaa osaamistamme siinä.

Toisten tukeminen

• Tuen antaminen muiden ideoille on vähän kuin tuomitsemisen vastakohta. Mutta kun toista ryhtyy tukemaan, pitää ilmaista myös selkeästi kuinka kiinnostuntut asiasta on henkilökohtaisella tasolla, eli kuinka vahvaa tukea on odotettavissa. Se on aika inhottava tunne kun työryhmä haihtuu ympäriltä.
• Ideoiden aktiivinen etsiminen lienee osuuskunnallamme keskivertoa. Lukeminen, kuunteleminen, katseleminen, ja sitten miettiminen mitä se voisi tarkoittaa meidän kohdalla. Tai vain pohtiminen, kuinka jotain voisi parantaa.
• Toisten ideoiden päälle rakentaminen toimii jossain määrin. Kun treeneissä ollaan havaittu jokin asia, joka on parasta hoitaa, aina nousee joku käsi.
• Kyky vastaanottaa tukea muilta taitaa olla itselleni välillä vähän hankalaa, sillä se edellyttää avun kysymistä joskus kiireisenkin näköiseltä ihmiseltä, jonka flow’ta en haluaisi katkaista. Tai hyödyllisen asian äkkäämistä keskustelun lomassa ja siihen tarttumista.

Vastuun ottaminen

• Oman tontin ulkopuolelle menemistä tapahtuu meillä aika hvyinkin, koska vastuualueet ovat vasta muotoutumassa ja muuttuvat jatkuvasti.
• Lupa epäonnistua on kyllä.
• Autonomian tunnettakin on aika kivasti. Tosin tällä hetkellä haetaan sitä rajaa, missä määrin tiimi rajoittaa tai määrittää jäsentensä toimintaa.
• Status Quo’ta haastetaan aika mukavasti eikä meillä kovin jäykkää asetelmaa ole missään suhteessa. 😊