Tie Mahatmaksi

Gandhi oli käyttänyt melkein koko elämänsä tiellä, joka johti hänet ”suureksi sieluksi” eli Mahatmaksi. Tätä tietä reunustivat itsekurin harjoittaminen paastoamalla ja tiukalla ruokavaliolla, kova työ ja vapaaehtoistyö, opiskelu ja keskustelut. Haluaisin olla enemmän samanlainen, vaikka nyt lillun ja löllöän yltäkylläisyydessä. Jos haluan pysyä henkisesti ”timminä,” niin se edellyttää kurinalaisuutta, (vai onko se jopa sama asia?) ja kurinalaisuus edellyttää kuria/säännöstöä/aikataulua, johon alistua. Eli ylätasolla periaatteita, alatasolla tapoja ja kalenteria. Toisaalta treeni ei saa jämähtää ja sen tulee olla tarkoituksenmukaista ja nousujohteista. ”Mukaudu olosuhteisiin – pysty mihin tahansa!” kuten Vesapekka Larkkosen ja Juuso Ahon kirjassa Military Cross Training kehotetetaan. Tapojen voima on voimaa vapauttavassa rajoittamisessa, mutta haluan säilyttää myös tietyn ketteryyden. Pienessä määrin se voi olla jopa opportunismia (esim. opettelen tykkäämään ruuasta x/musiikista y/ihmisestä z), mutta suuressa määrin ei: joistain periaatteista voi luopua, kun taas toiset ovat niitä, joiden tähden muita periaatteita kaupataan… Eli jotkut ovat ehdottomia ja jotkut ihan kivoja? Vai voisiko olla, että voisin uhrata yhden tärkeimmistä täyttääkseni kaikki muut? Ehkä. Kokonaisuus saattaa ratkaista. Mutta näiden periaatteiden vahvistaminen, treenaaminen todella vahvoiksi on se juttu.

Itsensä kouluttamisen kautta Gandhi oli saavuttanut sellaisen sisäisen varmuuden, että kykeni toimimaan tiukoissakin tilanteissa ja tiesi tasan tarkkaan mitä tehdä, kun hänen alulle laittamansa mielenosoitukset yltyivät väkivaltaisiksi, vankilaan joutuessa tai nälkälakossa kuoleman uhatessa.

Tähän antaa vahvuutta sellainen itsekunnioitus, -arvostus tai -varmuus, jonka syntyminen vaatii elämänkokemusta ja tiukkoja paikkoja. Selkärankaan uponnut varmuus siitä mikä on oikein ja viisasta – ja mikä taas ei. Gandhin elämäkerran nimi ”the story of my experiments with Truth” kuvaa tätä aika hyvin. Kyse on vuosikymmenten opiskelusta, jossa joka päivä tulee eteen asioita, joista voi oppia, kunhan säilyttää herkkyytensä tarkkailla näitä teemoja, arvostettavaa ja oikeaa, sekä tehdä niistä havaintoja ja vieläpä muistaa oppimansa. Päiväkirja voisi olla tähän sopiva työkalu. Aion kirjoittaa sitä useammin.

Gandhi kokeili häpeämättä vähän erikoisempiakin asioita: pelkistä hedelmistä koostuvaa ruokavaliota, yksinkertaista elämää omalla farmilla kaukana kaikesta (minäkin olen joskus unelmoinut siitä) ja luontaishoitoja sairauksiin. Hän oli myös Do It Yourself (DIY)-asenteen edelläkävijä, joka ajan tapojen vastaisesti kokkasi itse ruokansa, leikkasi tukkansa, siivosi käymälänsä, pesi ja tärkkäsi vaatteensa. Aikamoinen hippihörhö. Kovapäinen oman tiensä kulkija. Se voi olla aika yksinäistä.

Omalla kohdalla 

Henkiseen kehitykseen voisi tehdä erilaisten harjoitteiden avulla treeniohjelman samaan tapaan kuin liikunnassa. En tunne korvien välistä anatomiaani kovin hyvin, enkä siksi pysty sanomaan tarkkaan millainen harjoitteiden kokonaisuus toimisi parhaiten. Hyväksi hiihtäjäksi tullaan ehkä kuntosalilla jossain määrin, mutta ennen kaikkea hiihtämällä. Samoin hyväksi ihmiseksi ei tulla pelkällä meditoinnilla, vaan lisäksi kokemuksia hankkimalla. Se että heittäytyy uusiin ja hankaliin paikkoihin täysillä lienee aika keskeistä. ”Hinkkaa ja thinkkaa,” riittävästi toistoa, että harjaantuu (osaaminen syvenee ja varmenee), riittävästi vaihtelua, että monipuolistuu (osaaminen laajenee). Ja ehkä jotain kirjallisuutta josta saa uusia näkökulmia, joita tutkia elämässään. Ehkä kaikkein kriittisin tekijä treenaamisessa on kuitenkin säännöllisyys ja pitkäjänteisyys.

Minulla on ollut välillä tapana miettiä mennyttä päivää iltaisin ja antaa palaute itselleni. Jos säännönmukaisesti mietin mitä hyvää ja kuinka paljon olen tehnyt ja miten siitä voisi parantaa, kehityn ajan myötä paremmaksi ihmiseksi. Joskus olen käyttänyt rauhoittumiseen ja päivän purkuun tunnekortteja: lätkinyt yhden tunteen kerrallaan pöytään ja miettinyt missä tilanteessa olen sitä kokenut. Tätä voisi ehkä soveltaa myös arvoihin, ihanteisiin ja periaatteisiin: Käyn listan läpi ja mietin milloin tulin noudattaneeksi tai rikkoneeksi tuota ohjetta. Lista ei tietenkään saa olla liian kiinteä, sillä arvostukset kehittyvät ajan myötä. Toisaalta sen pitää olla todella helppoa, koska muuten se jää tekemättä tai siitä jää epämukava fiilis. Partioihanteet on aika hyvä lista, ja nehän osaan jopa ulkoa.

Kulttuurista, kirjoista ja elokuvista löytyy paljon ihanteita, joita pureskella, omaksua ja soveltaa. Kun seuraavan kerran katson leffan jonkun kanssa, aion kysyä häneltä, mikä oli sankarillisinta, mitä elokuvassa tapahtui ja miten samat piirteet voisivat näkyä meidän elämässämme. Entä alhaisinta tai ”harmaata aluetta”? Tämä edellyttää tiettyä tuomitsemista, mikä on vähän epäkorrektia vallitsevassa moninaisuuden ilmapiirissä. Gandhi uskoi yhteen totuuteen ja lakimiehenä ratkaisi tuomitsemisen ongelman periaatteella ”Hate the sin, not the sinner.” Tätä pääsee treenaamaan näyttämällä avoimesti mielipiteiden eroavaisuudet ja samanlaisuudet. Etenkään ympäristöasioissa en vielä osaa sitä. Enemmän väittelyitä siis.

Seura tekee kaltaisekseen, joten tarvitsen vastusten lisäksi myös tukijoukon, joka auttaa pysymään moraalisesti kunnossa. Parhaimmillaan se on kuten perheeni, voima, jonka luo voi palata, jonka tiedän aina hyväksyvän meikäläisen vaikka sössisin miten. Kristityillä on seurakunnat ja vihervasemmistolaisilla toisensa, mutta molemmat saattavat olla vähän vajavaisia tuen antamisen ja etenkin sen kohdistamisen suhteen. Täytyy kerätä sopiva yhdistelmä kavereita, joiden kanssa kilvoitella meikäläiselle tärkeissä asioissa.

Ei riitä, että jankkaa itselleen toimi näin, toimi näin, vaan se pitää viedä käytäntöön. Tyvestä puuhun noustaan. Seuraavaksi listaan mitkä ovat minulle tärkeitä periaatteita ja minkä asioiden suhteen haluaisin olla kova. Pohdin vähän myös missä ”pääsisin” uhraamaan itseni niiden eteen, harjoittamaan uskollisuutta niitä kohtaan. Hankkiutua hankaliin paikkoihin treenaamaan moraaliani, sen verran, että se ei ole helppoa, mutta saan kuitenkin homman kunnialla läpi, eli onnistuneita valintoja, joista voin olla ylpeä. Moraali taitaa olla uhraamista ja sen treenaaminen siihen tottumista, varmuuden hankkimista siitä, että uhraus kannattaa ja se on mahdollista ja asianmukaista. -Ja oppimista miten se tapahtuu niin, että siitä on eniten hyötyä.

Käytäntö

Pelko indikoi usein sitä, mikä on vierasta ja mitä tarvitsee oppia. Tällä hetkellä itseäni pelottaa/työntää pois:

• väitteleminen itseäni vanhempien kanssa ja auktoriteettien vastustaminen
• maineen tai sosiaalisen hyväksynnän menettäminen, kehtaaminen (tätä tuskin kannattaa heittää kerralla menemään, mutta sen rajoja pitää tunnustella)
• ison rahan käyttö
• julkisuus
• englanniksi puhuminen
• Oman kuplan rikkominen. Olisihan se hurjaa, jos alkaisinkin sympatisoida pahiksina pitämiäni tyyppejä.

Nuo kaikki tulevat löytymään tavalla tai toisella tämän syksyn oppimissopimuksestani.

Erityisesti pyrin näihin:

• Ihmisten kunnioittaminen
• Rehellisyys, luotettavuus… Ongelmana myöhästely, saamattomuus välillä. Keino treenata: teemaviikon ajan 5min etuajassa kaikkialla.
• Ympäristön kunnioittaminen, jota voi hankaloittaa sosiaalinen paine, kiire, väsymys. Treenikeino: päästöpaasto.
• Seikkailu/Fiilistely/Oppiminen/WAU!/ymmärtäminen Välillä pitää viitsiä väkisinkin pitää hauskaa, tehdä jotain villiä, heittäytyä uuteen proaktiivisesti. Pitäisikö alkaa harrastaa tanssimista tai stand uppia..? Ainakin vähän perehtyä tanssimiseen, jotta tietäisin suurin piirtein mitä siltä haluan.
• kulttuurit, omituisuus, inhimillisyys, monimuotoisuus, ihmiset, suhteet. Suhteisiin olisi hyvä saada jonkin verran säännöllisyyttä ja käyttää enemmän aikaa ja ajatusta niihin. Fiilistellä ihmisiä. Aion kasvattaa sivistystäni taiteiden, kirjojen, dokumenttien, podcastien ja keskustelujen avulla. Ehkä myös tutustua vieraisiin uskontoihin. Treenikeino: Facebookin kaverilistan läpi chattaaminen, tai jopa soittaminen tai paperikirjeenvaihto, wou! Jonkin uskonnon harjoittaminen viikon ajan.
• Haluun olla taistelemassa tuhoisaa bisnestä vastaan. Eli tehdä ahkerasti hommia Akatemialla ja kartuttaa osaamista ja verkostoja samoin ajatteleviin.
• ”Ja kuinka olen yrittänyt soittaa, mitä voin enää sanoa? Olen kulkenut miljoona matkaa, sammuttanut janoa. Kun tänne saakka on tultu, voin vain anoa, että yhdessä saisimme joskus tehdä historiaa, historiaa.” (Terapia: Hullut nuoruuden päivät) Aion käynnistää Effective Altruism -ryhmän Jyväskylään ja sen avulla pitää silmäni auki mikä ikinä onkaan paras strategia saada jotain suurta ja hyvää aikaiseksi. 

Paasto

Paasto on yksi keino oppia uhrautumaan periaatteilleen ja alistaa mukavuudenhaluaan. (Arkisin meinaa käydä päinvastoin… 😛 ) Jos paasto on säännöllistä, niin se myös muistuttaa ylevistä ihanteista. Tsemppiviikko, -päivä, -kuukausi tms. jolloin keskityn olemaan hyvä ihminen. (Tai johonkin vähän tarkempaan teemaan, kuten päästöpaasto, ystävällisyys, tai kehuminen.) Mietiskely, rukoilu, mukavuuksista kieltäytyminen. Minimalismi kiinnostaa myös. KonMari?

Ruoka jotain todella yksinkertaista. Vatsaa ei tarvitse saada täyteen, mutta olisi kai ihan hyvä elää terveellisesti paastotessakin ja saada tarvittavat aineet. En haluaisi että kuntoni laskee mitenkään merkittävästi. Jos sen ehdon saan täytettyä, niin voin elää hyvinkin yksinkertaisesti. Ideana juurikin näyttää itselle, että pystyn siihen, se ei ole kamalaa, ja painotetusti treenata taitoja, joita harjoittaa muulloinkin elämässä.

Ihmisethän viettävät karkkilakkoja, laihdutuskuureja, treenileirejä, retriittejä, tipattomia, lihattomia, somelakkoja, netittömiä, perjantailakkoja ilmaston puolesta (hyvä Greta!). Ei siis oikeastaan kovinkaan radikaali tai kummallinen ajatus.

Moniarvoisuus

Tykkään moniarvoisuudesta, koska silloin asiat tulevat pohdittua huolella. Se, että olen jotain mieltä ja tuomitsen tietyt asiat, tarkoittaa ensisijaisesti sääntöjä, jotka asetan itselleni. Miten haluan itse toimia ja miten soisin muidenkin toimivan. Mutta olen silti iloinen että kaikki eivät toimi juuri kuten minä, koska silloinkin menisi pieleen ja moniäänisyyden etu olisi mennyttä.

Liian vahvat johtajat ovat pelottavia, varsinkin henkisellä puolella, koska se alue hallitsee kaikkia muita alueita. Heillä voi olla todella viisaita ja hyviä ajatuksia, mutta oman päätösvallan varaukseton luovuttaminen toiselle on omasta vastuusta luopumista. Jope Ruonansuuta lainatakseni: ”Aatteleppa ite.” Tai apostoli Paavalin sanoin: “Henkeä älkää sammuttako, profetoimista älkää halveksuko, mutta koetelkaa kaikki, pitäkää se, mikä hyvää on.” (1. Tess. 5:19-21)

Somevirrassa vastaani ajelehti kerran lainaus: ”Don’t judge people just because they sin differently than you.” Vaikkei ihmisiä, niin ne teot tulen kyllä tuomitsemaan, kuten hekin omani… ei kuulosta mukavalta. Me kaikki kaipaamme hyväksyntää ja välittämistä, sitä että joku on meidän puolella ja uskoo meihin. Arvostuksen osoittamista ja ihailua pitää olla huomattavasti enemmän kuin negatiivista. Olen kuitenkin tuntenut itseni selkärangattomaksi monesti kun kaverini vaikkapa suunnittelee lentomatkaa tai vakuutuspetosta hymistessäni vain vieressä ja toisaalta toivoisin itsekin välillä ”ulkoista tukirankaa”, joka kyseenalaistaa toimintani kun se näyttää hänestä siltä.

Gandhin toiminnassa minuun teki vaikutuksen se, miten hän pystyi todella olla samaan aikaan ystävä ja vastustaja: pysyä tiukkana asiansa takana, vaikka pitääkin neuvottelukumppanistaan ihmisenä, toisaalta olla leimaamatta vastustajiaan. Voi olla, että tulen vielä lukemaan jonkun muun hänen kirjansa, jossa hän avaa väkivallattoman vastarinnan periaatteitaan paremmin.

Vaara

Moraalinen pingottaminen voi eristää muista. Omaan pyhyyteensä hirttäytyjät, fariseukset, nutturapäät, jotka eivät kiroile, juo, polta, eivätkä myönnä katsovansa pornoa. Tai epäloogiset himokierrättäjät, jotka lentävät sinne tänne. Choose your battles. Tärkeimpiin asioihin keskittyminen pikkuasioiden sijaan. Tavoitteena olla hyvä vs. tehdä hyvää?

Halveksunta löysemmän moraalin omaavia kohtaan eristää pahimmin. Siksi nöyryys, hyväntahtoisuus ja ystävällisyys ovat keskeisimpiä hyveitä, joita harjoittaa. Samaistumispintaa pitää olla molemmin puolin. Muistelmissaan Gandhi ei kauheasti avannut periaatteitaan, mutta käsittääkseni hän asettui usein vastapuolen saappaisiin, ennen kuin esitti omat vaatimuksensa.

Työuran sosiaalisen vaikutuksen maksimointiin erikoistunut järjestö 80 000 hours varoittaa ajamasta itseään piippuun. Gandhi sen sijaan vaikuttaa olleen melkoinen työnarkomaani, joka laiminlöi perhettään eikä nauttinut elämästä. Se johti hänet suuriin asioihin, pienempien kustannuksella. Gandhilla ja minulla on erilaiset maailmankuvat. Itse koen hänen asenteensa vähän kuin haaskaukseksi ja piittaamattomuudeksi, koska Samae Koskisen sanoin ”Tämä elämä on mieletön, upea, hillitön, kun ilman nillitystä oppii olemaan.”