Idiootit ympärilläni

Kirjoittaja: Aulis Mertaniemi

13 joulukuun, 2021

Lähdeteos: Idiootit ympärilläni

Lähdeteoksen kirjoittaja: Thomas Erikson

Teoriapisteet: 2

Idiootit ympärilläni kirja kertoo erilaisista ihmispersoonista, jotka ovat lajiteltu neljään eri kategoriaan: Punainen, keltainen, vihreä ja sininen. Kirja perustuu suurelta osin tulkintoihin eri teorioista ja malleista, joiden tarkoituksena on jäsentää sitä monitahoista prosessia, jolla luodaan yhteys muihin ihmisiin. Olen kuullun monelta eri taholta suosituksia tälle kirjalle ja päätin sitten lukea sen. Kirja oli mielestäni aika helppoluettava sen konkreettisuuden ja asioiden pelkistelyn ansiosta. Koin kuitenkin vaikeaksi kirjaa luettaessa ihmisten lokeroimisen tiettyyn kategoriaan, koska esimerkiksi itselläni oli useamman ihmispersoonan piirteitä mitä kirjassa oli lueteltu. Valitsin kirjan suosittelujen sekä oman kiinnostuksen erilaisia ihmisiä kohtaan.

Avaan nyt seuraavaksi neljä ihmispersoonaa, joista mainitsinkin aikaisemmin. Peilaan niitä omaani tiimiini, keitä näen sen tyylisenä persoonana sekä itseäni jos näen itsessäni joitakin kyseisen tyypin piirteitä.

Punainen käyttäytymismalli

Koleerinen sana kuvaa punaisia. Tämän sanan synonyymejä ovat ankara, kiihkeäluonteinen, äkkipikainen, ärhäkkä sekä helposti ärsyyntyvä. Näistä piirteistä koostuu punainen ihmistyyppi. Punainen tyyppi on päämäärätietoinen, ulospäinsuuntautunut ja kuten arvatakin saattaa he ovat johtajatyyppejä. Punaiset ovat rehellisiä ja heillä ei ole ongelmia sanoa asioita suoraan sekä heiltä löytyy paljon energiaa tehdä asioita. Voi olla siis hyvä pyytää projekti tiimiin punainen tyyppi, sillä jos he ovat päättäneet tehdä jonkin asian he hoitavat sen, vaikka puoli väkisin. Punaiset tyypit näkevät itsensä yleensä muun muassa seuraavan laisesti: Lujatahtoinen, kilpailuhenkinen, kunnian himoinen, päättäväinen. Meidän tiimistämme löytyy muutama tämän punaisen käyttäytymismallin ihminen. He ovat Aino ja Beda. En yhtään ihmettele, minkä takia Beda valittiinkin meidän ensimmäisen vuotemme tiimiliideriksi ja Aino nyt seuraavalle vuodelle.

 Keltainen käyttäytymismalli

Sangviinikko sana on keltaisien kuvaus. Sangviinikon synonyymejä ovat optimisti, elämänmyönteinen ja jopa mahdollisuuksien mies (henkilö). Keltaiset nauttivat elämästä ja he ovat päättänyt ottaa siitä kaiken irti. He näkevät auringonpaistetta siellä missä muut eivät sitä välttämättä näe. Keltaiset ovat viihdyttäjiä ja he ovatkin puheliaita henkilöitä. Keltaiset tyypit osaavat jutella aivan kenen tahansa kanssa eivätkä ole juurikaan ujoja, vaan he tutustuvat tuntemattomiin tyyppeihin ennakkoluulottomasti. Keltaiset tyypit omaavat myönteisen elämän tavan, josta jokainen voisi ottaa mallia. Samoin kuin punaisilla tyypeillä, keltaisilla on paljon energiaa. Keltaiset tyypit näkevät useimmiten itsensä muun muassa näin: spontaanina, innostuneena, optimistisena, avoimena ja leppoisana. Meidän tiimistämme keltaisesta tyypistä tuli heti mieleen Antti. Antilla on tavoite, että jengi viihtyy. Ja niinhän se viihtyykin. Tämä oli toinen ihmistyyppi missä näen paljon samoja piirteitä kuin itsessäni. Koen olevani eniten keltainen ihmistyyppi.

Vihreä käyttäytymismalli

Flegmaattinen on vihreiden tunnussana. Sävyisä, välinpitämätön, kiireetön ja saamaton ovat synonyymejä flegmaattiselle. Vihreä on yleisin käyttäytymismalli neljästä. He tasapainottavat muita ihmistyyppejä. Vihreiden kanssa on helppo tulla toimeen, sillä he antavat sinun olla oma itsesi. He eivät vaadi liikoja, eivätkä he milloinkaan riitele turhasta. Vihreä tyyppi on ystävällisyyden perikuva. Voit aina luottaa siihen, että saat häneltä apua kun sitä eniten tarvitset. He panostavat koko elämän mittaisiin ihmissuhteisiin. Usein kuulee, että vihreät ovat parhaita kuuntelijoita ja se on itseasiassa totta. He ovat myös hyviä joukkuepelaajia. Tiimi, ryhmä ja perhe tulee aina ennen yksittäistä ihmistä. He näkevät itsensä seuraavalla tavalla: ystävällisenä, luotettavana, vakaana, tiimipelaajana ja hyvänä kuuntelijana. Vihreästä tyypistä tuli ensimmäisenä Sonja mieleen. Sonja on yksi ennakkoluuloton ihminen mitä tunnen. Hän ei tekisi pahaa kenellekään ja on luotettava ihminen. Tämä on toinen tyyppi missä näen itseäni tai ainakin koen olevani ystävällinen sekä tiimipelaaja.

Sininen käyttäytymismalli

Melankolikko. Kyseinen sana kuvaa sinistä. Hän näkee virheet ja riskit. Tunnistat sinisen tyypin, kun esimerkiksi käyt hänen kotonaan ja huomaat että kaikki on järjestelty tietyllä tavalla. Sininen on aina perillä asioissa ja on todella järjestelmällinen. He ovat yleensä selvittäneet asian laidan ennen kuin avaavat suunsa. Tärkeää on kuitenkin huomata, jos kysymystä ei oteta puheeksi, sininen tyyppi ei välttämättä sano asiasta yhtään mitään. Miten siniset tyypit sitten näkevät itsensä? He näkevät itsensä huolellisena, järjestelmällisenä, yksityiskohtaisena sekä vaatimattomana. Meidän tiimistämme Maria, Teemu H ja Helena tulivat mieleeni, kun luin sinisistä tyypeistä. He ovat mielestäni vaatimattomia, huolellisia ja todella tarkkoja asioista mihin he ryhtyvät.

Yhteenveto

Kirjaa lukiessani minä ymmärsin miten toimia erilaisten persoonien kanssa ja osaan tunnistaa heidän tyyppinsä. Jokainen tiimi tarvitsee jokaista tyyppiä ollakseen huipputiimi. Erilaiset tyypit täydentävät toistensa heikkouksia ja tuovat oman näkemyksen asioihin. En itse tykännyt kirjassa siitä, miten ympäripyöreästi mielestäni kaikkien tyyppien persoonat lueteltiin. Toki kirjan alkuteksteissä tästä asiasta mainittiinkin, joten osasin ounastella tätä. Tästä kirjasta kuitenkin sain oppeja toimia ihmisten kanssa ja osaan niitä varmasti hyödyntää tulevaisuudessa esimerkiksi projektiryhmän kasaamisessa.

You May Also Like…

21 oppituntia maailmantilasta

Minulla on ollut tämä kirja koko Tiimiakatemian ajan lukulistalla, mutta en vain ole saanut sitä luettua mihinkään...

5 vinkkiä kirjoittajalle

Copywriting on taito, joka vaatii sekä luovuutta, että strategista ajattelua. Hyvä copywriting ei vain viihdytä tai...

Tylsyyden ylistys

Tylsyyden ylistys, mitä on tylsyys ja, miltä se tuntuu? Jokaisen ihmisen kohdalla käsitteelle tylsyys löytyy erilaisia...

0 kommenttia

Lähetä kommentti