Hyvästä paras

Kirjoittaja: Jesse Nyberg

29 toukokuun, 2022

Lähdeteos: Hyvästä paras

Lähdeteoksen kirjoittaja: Jim Collins

Teoriapisteet: 3

Kyseistä kirjaa on meillä Hohkeessa kehuttu paljon ja olen kuullut siitä niin monesti positiivisia asioita, siksi päätin lukea sen myös itse. Lainasin kirjan yhdeltä ystävältäni ja kirjan luettuani päätin, että haen kirjan itselleni kirjakaupasta. Hyvä työkalu tulevaisuudessa varmasti. Olen ajatellut myös aina, että voiko hyvästä tehdä parempaa tai toimivasta vielä toimivampaa. Eikös yrittäjyys ole vähän niin kuin juuri sitä? Aina yritetään tehdä asiat paremmin ja helpommaksi asiakkaalle ja myös yrittäjälle itselleen.

Johtajuudessa on hyväksyttävä tyynesti tosiasiat ja uskoa siihen omaan näkemykseen ja viedä se maaliin vaikeuksista huolimatta. Kirjassa kerrottiin yrityksien johtotiimien vaikeuksien aikana toimimisesta ja psykologisesta vahvuudesta uskoa juuri siihen, että kyllä me vielä tästä suurenmoinen yritys tehdään. Mielestäni kohtaamalla tosiasiat olivat ne sitten kuinka pahoja tahansa, niin mitä pikemmin hyväksyt ne sitä, nopeammin siirryt eteenpäin. Asioilla on kuitenkin tapana järjestyä. En tiedä olenko hieman jollain tavalla uskonnollinen ihminen, mutta tiedän sen, että kun yksi ovi sulkeutuu, niin toinen avautuu ja toistamalla saman virheen/teon tulet takaisin lähtöruutuun jossain vaiheessa. Kaikilla tapahtumilla on mielestäni jokin tarkoitus/merkitys.

Mietin kirjaa lukiessani omaa asunto yritys projektiani ja halusin löytää kirjasta kohtia, jotka auttaisivat meitä viemään bisnes uudelle tasolle. Tehdä uudesta paras. Yrityksellä pitää olla todella hyvin toimiva talous ja yrittäjän tai taloushallintoa pyörittävän on ymmärrettävä jokainen numero ja hänen pitää mielestäni olla aina ajan tasalla mitä taloudelle kuuluu ja mistä saada ”helpotusta” yrityksen talouteen.  Mitä pitää jättää ostamatta ja missä pitää säästää jne. Kirjassa kerrottiin myös siitä, että on oltava oikeat ihmiset oikeassa homma, minkä minä allekirjoitan täysin. Tästä sain hyvää mieltä siihen, koska meillä on äärimmäisen hyvä ja toisiaan täydentävä tiimi. Osaamiset poikkeavat toisistaan hieman ja sen näen todella hyväksi asiaksi. Tulenkin itse henkilökohtaisesti opettelemaan enemmän yrityksen taloushallintoa, koska tiedän tiimini heikkouden ja se on ymmärrys yrityksen taloudesta ja juridiikasta. Onneksi otin kesä opinnoiksi kursseja juuri näiltä aihealueilta.

Kirjassa puhuttiin viidennen tason johtajista ja siitä, miten he ajattelevat. He ovat hyvin kunnianhimoisia ja heidän kunnianhimoisin tavoitteensa on heidän oma yrityksensä. Tällainen haluan olla, mutta tiedän sen, että se vaatii, että opettelen, kuinka johtaa ja kuinka tehdä asiat oikein minun yritykseni parhaaksi.  Tulen tekemään todella paljon virheitä matkanvarrella, mutta tiedän aivan sataprosenttisen varmasti, että jonain päivänä voin taputtaa itseäni olkapäälle ja sanoa, että hyvää työtä. Ennen en lepää ja tulen etsimään sitä omaa yritystä, josta tulee minun oma lapseni, jolle haluan vain kaikkein parasta. Näen itseni tällä hetkellä kirjan asettamilla tasoilla tasolla 1, koska en ole mikään johtaja vielä. Näen itsessäni erittäin paljon potentiaalia tasolle 4, koska olen mielestäni ainakin juuri kuvailuun sopiva henkilö.

Tasot ovat:

1: Kyvykäs yksilö

Tekee tuottavaa työtä lahjojensa, tietojensa, taitojensa ja hyvien työskentely tottumustensa ansiosta.

2: Aikaansaava tiimin jäsen

Edistää yksilöllisten kykyjensä ansiosta ryhmän tavoitteiden saavuttamista ja tekee tehokkaasti työtä ryhmässä.

3: Pätevä asioiden johtaja

Organisoi ihmisiä ja resursseja ennalta määritettyjen tavoitteiden tehokasta ja tuloksellista toteuttamista varten.

4: Tehokas ihmisten johtaja

Innostaa sitoutumaan selvään ja motivoivaan visioon ja kannustaa yhä parempiin suoritusksiin.

5. Viidennen tason johtaja

Tuo pohjaa pysyvälle paremmuudelle olemalla ihmisenä vaatimaton, mutta ammatti-ihmisenä voimakastahtoinen.

Lopuksi

Todella hyvä kirja joka tulee olemaan omassa hyllyssäni varmasti tulevaisuudessa ja tulen antamaan kirja vinkkinä tämän kirjan varmasti. Kirjaa lukiessani heräsi ajatuksia siitä, että monet urheilijat ovat äärimmäisen kurinalaisia ja myös kirjassa puhuttiin siitä, että kurinlainen ajattelu ja toiminta on pohja kaikelle kasvulle. Olen samaa mieltä. Ilman kurinalaisuutta sinä et tule saavuttamaan vaikeita ja suuria tavoitteita, koska kaikki hyvä vaatii ponnisteluja ja suunnittelua. Esimerkkinä voisi käyttää, vaikka kehonrakennusta. Tavoitteiden saavuttamiseen löytyy tietenkin helpotuksia ja asioita/tapoja, jotka nopeuttavat prosessia. Uskon, että sama pätee myös liike-elämässä.

You May Also Like…

Intohimona brändit

Tämä kirja päätyi reflektoitavaksi nyt, sillä brändit ja niiden kilpailu on ollut viime vuosina todella kovassa...

0 kommenttia

Lähetä kommentti