Huono johtaminen

Kirjoittaja: Annika Antikainen

18 marraskuun, 2022

Lähdeteos: Pauli Juuti

Lähdeteoksen kirjoittaja: Pauli Juuti

Teoriapisteet: 3

Huono johtaminen

Huono johtaminen syntyy lähes huomaamatta ja siihen vaikuttavat koko yhteisö. Ennen hyvänä ja toimivina todetut toimintatavat muuttuvat nopeasti arkisiksi ja niiden pohjalta huono johtajuus syntyy. Useammin ongelmat syntyvät yksilön ja yhteisön yhteisvaikutuksesta. Tilanteisiin yritetään etsiä syyllistä eikä ratkaisua. Toisia kohdellaan eriarvoisesti ja suosio ’’paremmuus’’ järjestyksessä. Vertaillaan toisia ja heidän tekemisiänsä. Pyritään vähättelemään ongelmia eikä yritetä löytää niihin ratkaisua. Tavoitteet eivät ole inhimillisiä ja niiden eteen pakotetaan työskentelemään keinolla millä hyväänsä. Tavoitteiden inhimillisyydettömyydellä syntyy ahneus tehdä vain lisää ja lisää, jolloin työhyvinvointi kärsii ja pahasti. Johtaja on tunteeton eikä osaa hypätä muiden kenkiin, sekä katse on hyvin kapea. Tiedon hankinta on nollassa ja tukeudutaan jo opittuun tai ’’opittuun’’ tietoon.

Minä johtajana

Haluan olla johtajana tasavertainen ja kohdella toisia samanvertaisesti. Oppia tuntemaan tiimiläisiäni paremmin, jotta ymmärtäisin mistä eriäväisyydet johtuvat. Samalla jakaa omaa tuntemustaan muihin ja rakentaa vahvempaa sidettä koko tiimin ympärille. En halua etsiä syyllistä tilanteissa, vaikka se usein voisi tuntua helpommalta. Haluan panostaa siihen että, ongelmatilanteisiin löytyy ratkaisu keinolla millä hyväänsä ilman, että syyllinen pitäisi löytyä. Varsinkin näin akatemian aikaan syyllisyyden löytämisellä ei ole mitään merkitystä, sillä uskon että kaikki meistä uskaltaa tunnustaa virheensä ja luottaa siihen, että saa siihen avun ja turvan tunteen toisilta. Itse innostun ongelmatilanteiden ratkaisemisesta, sillä silloin ajatukset keskittyvät vain siihen ja ideointi on hyvin monipuolista. Uskon että tähän vaikuttaa se, että tilanteelle on löydettävä toimiva ratkaisu eikä uutta virhettä voida tehdä samasta asiasta.

Ristiriitatilanteissa olen rauhallinen ja yritän ymmärtää jokaisen asiasta pääpointin. Näin on helpompi lähteä avaamaan tilannetta ja keskustelua, kun kaikkien osallistuneiden äänet saadaan kuuluviin. Pahinta olisi se, ettei minulle kerrottaisi jostain ja yritettäisiin sivuuttaa asiaa. Tunteiden huomioiminen tilanteissa on tärkeää, mutta silti mielestäni pitää olla suora. Suorapuheinen voi olla ilman että loukkaa toista ja tässä haluan itsekin oppia vielä paremmaksi ja sanavalmiimmaksi. Tiedän että se oppi tulee käytännön kautta.

En halua olla johtajana puun ja kuoren välissä. Haluan, että kaikki puut ovat yhtä vahvoja ja kuoret paikoillaan samalla rivillä. Jos jonkun kuori lähtee repsottamaan, tilanne korjataan keskustellen ja auttaen. Jos rivi lähtee rakoilemaan, aihe otetaan ajoissa puheeksi eikä vähätellä ongelmatilanteita. Useammin ongelmatilanteet ja ongelmat syntyvät yksilöiden ja yhteisön yhteisvaikutuksesta ja siksi tähän on hankala aina itse vaikuttaa. Vaikka olisi miten ongelmavapaa ihminen tao yhteisö, on hyväksyttävä se, että niitä tulee väkisinkin. Ongelmien vähätteleminen johtaa samalla oppimisen vähättelyyn. Joka kerta kun ongelmatilanteesta on ratkennut, tulee voittaja fiilis, mikä tarkoittaa sitä, että olet varmasti oppinut jotain. Jos tilanne ei herättäisi tunteita olisin huolestunut ja kyseenalaistaisin, onko se ns. normi kyseiselle henkilölle.

Jos tiimissämme näkyisi vertailua ja kilpailuasetelmia puuttuisin niihin välittömästi. Terve kilpailumielisyys on tärkeää ja motivoivaakin, mutta hyvän maun rajoissa. Jos kilpailu lähtee alusta asti vertailun puolelle siihen on tultava loppu. Tavoitteiden asettamisella saadaan yhteiset tavoitteet luotua selkeäksi ja näkyväksi ja näiden avulla minimoitua vertailu pois. Jos joku ei pääse tavoitteisiin siihen puututaan asiallisesti ja kunnioittavasti. Tässäkin asiassa auttaa toisen tunteminen ja vastausten löytäminen on helpompaa, kun tietää mistä tilanne voisi mahdollisesti johtua. Jos tavoitteet ovat liian suuri tai haastavia, niihin pääsemiseksi on löydettävä toimivia työkaluja. Ketään ei voi pakottaa työntekoon eikä tavoitteisiinkaan päästä, jos se on pakonomaista. Siksi on tärkeää tehdä tavoitteet yhdessä ja niin että jokainen pystyy niihin sitoutumaan ennen, kun niitä lähdetään toteuttamaan. Selkeän suunnitelman luominen auttaa tavoiteisiin pääsyssä. Ahneus ei saa tulla myöskään tavoitteiden edelle. Meidän tiimissämme on monet ovet auki lähteä rönsyilemään kultaiselta keskitieltä, siksi koska meillä on nyt käppikassa käytössä. Voi tulla helposti vertailua, ahneutta ja kilpailua. Toivon ja haluan uskoa siihen ettei näin kävisi, mutta tiedän myös sen että ratkaisut niihin löydetään pian jos näin käy.

Ajattelutapojen uudistaminen on pidettävä koko ajan matkassa. Tarkkaan kuuntelu ja tekemisen seuraaminen auttavat tässä. En tarkoita, että olisin kyylä, vaan haluan jatkuvasti kehittyä itse ja saada muilta oppeja. Myös uskon siihen, että kun opin muilta muut oppivat minulta. Haluan luoda oppivan työyhteisön ja oppia jakamaan johtajuutta. Dialogi on yksi toimivimmista työkaluista ajattelutapojen kehittämisessä. Tiimimme on kehittynyt tässä todella paljon ja uskonkin sen olleen todella hyvä asia kaikkien oppimisen kannalta. Nyt kun suuri kasvuaskel on otettu, sitä on entistäkin helpompi kehittää.

Omat hyvät ja kehitettävät puolet ja niiden tuominen johtamiseen

+Iloisuus. Iloisuuteni tarttuu ja luo hyvää fiilistä ympärille. Auttaa avoimuuteen eikä asioita tarvitse piilotella. Luo rentoa tunnelmaa tilaan ja antaa tilaa puhua.

+Luotettavuus. Nyt asiakkuuspäällikön roolissa haluan tuoda tätä enemmän ilmi. Se että jaan vastuuta ja luottamusta, odotan että saan sitä myös takaisin. Haluan että keskustelut ja tekeminen on rentoa ja huoletonta eikä vaivaannuttavaa ja hermostunutta.

+/-Suorasanaisuus. Kysymyksiin saa suoran vastauksen, joka tekee työskentelystä tehokasta. Auttaa muita saamaan varmuutta tekemiseen ja maksimoi kaiken ajan siihen. Tässä osittain on itsellä kehitettävää ja kehittyminen asian parissa jatkuvaa. Täytyy tietää, ettei kaikille toimi samanlainen tyyli.

+/-Tunteettomuus. Tästä kuulen usein. Koen sen kuitenkin olevan yksi vahvuuksistani, sillä en pienestä hätkähdä ja osaan jatkaa elämääni eteenpäin vastoinkäymisistä riippumatta. En sanoisi, että minulta puuttuu empatia kyky tai kyky astua muiden saappaisiin, vaan se että omistan aika vahvan ulkokuoren. Jaan kyllä menneisyyttäni ja sitä kuka olen, mutta en anna asioiden vaikuttamaan siihen mitä se on joskus ollut. Olen se, kuka nyt olen enkä palaa menneeseen. Tästä uskon johtuvan sen, että jakaisin taitoani tai heikkouttani eteenpäin, mutta se on omasta päästä kiinni, kuinka asioiden kanssa haluaa elää. Annan kyllä paljon analyyttisia vastauksia ja sitä kautta mahdollisia ’’tunteettomia’’ kommentteja, mutta tiedän että jokainen niitäkin tarvitsee. Aina ei voi elää pilvilinnoissa vaan jonkun on joskus tiputettava sinut sieltä alas. Tähän vaikuttaa varmasti myös paljon kasvatus ja ympäristössä missä on elänyt ja se mitä on asioiden eteen joutunut tekemään.

You May Also Like…

Intohimona brändit

Tämä kirja päätyi reflektoitavaksi nyt, sillä brändit ja niiden kilpailu on ollut viime vuosina todella kovassa...

Valmentava johtajuus

Valmentava Johtajuus Mitä valmentava johtajuus on, tai mitä se käytännössä tarkoittaa? Valmentava johtajuus tarkoittaa...

Inhimillinen strategia

Maailma ja ihmiset muuttuvat Ihmisten arvot sekä maailmankatsomus on muuttunut vuosikymmenien aikana. Ennen ihmisten...

0 kommenttia

Lähetä kommentti