Fight Back

Kirjoittaja: Sasha Vilenius

25 marraskuun, 2020

Lähdeteos: Fight Back: Toinen mahdollisuus

Lähdeteoksen kirjoittaja: Pekka Hyysalo

Teoriapisteet: 2

Fight Back

 

Pekka Hyysalo. Erittäin mielenkiintoinen henkilö ja persoona joka on varmasti noussut viime vuosina kansan tietoisuuteen. Hyysalo on entinen freestylehiihtäjä joka uransa loppuvaiheilla oli nousemassa kohti kansainvälistä menestystä. Olen itse seurannut freestylehiihtoa nuoresta asti ja kuvasimmekin rinteessä kavereideni kanssa omia lasketteluvideoita. Hyysalo oli minulle tuttu hahmo jo ennen uransa päätöstä ja on ollut hienoa seurata miten hän on saanut uuden vaihteen päälle ja tehnyt valtavia saavutuksia. Vuosi 2010 oli Hyysalon kohdalla erittäin käänteen tekevä, sillä hän joutui vakavaan hyppyonnettomuuteen Ylläksellä josta hänelle seurasi vakava aivovamma ja kolmen viikon kooma. On ylipäätään ihme että hän selvisi onnettomuudesta.

 

Onnettomuudesta oli kulunut vain puoli vuotta kun Pekka pystyi jo kävelemään itsenäisesti. Hän joutui siis opettelemaan kaikki perustoiminnot uudestaan kuten puhumisen ja edellä mainitun kävelyn. Vuoden sisällä onnettomuudesta hän kokeili jo ensimmäistä kertaa suksia jalkaansa. Kaikki tämä oli hyvinkin odottamatonta siihen nähden miten vakava onnettomuus oli ollut. Näinkin nopeaa toipumista voi selittää ammattiurheilijan fyysisen kunnon takia, mutta varmasti yksi isoimpia syitä Pekan nopeaan kuntoutumiseen oli hänen asenteensa taistella loukkaantumista vastaan. Olenkin aiemmin kuullut että kroppa kestää hyvinkin paljon kunhan pää kestää joka oli Pekan kohdalla hyvinkin oikeassa.

 

Arvostan Hyysalossa hyvinkin paljon periksiantamattomuutta joka hänestä huokuu. Esimerkiksi rakkaimmasta lajistaan laskettelusta hänen ei tarvinnut luopua täysin sillä hän on toiminut tuomarina erilaisissa kilpailuissa ja ollut näin mukana lajin parissa. Pekka esiintyy julkisuudessa aina hymyillen ja on tosi avoin vammoistaan ja haluaa näin inspiroida muita ihmisiä ettei vastoinkäymisiin pidä lannistua. Tähän liittyen hän perustikin oman yrityksen Fight Backin. Fight Back tukee Hyysalon kuntoutusta sekä auttaa muita jotka ovat hänen kanssaan samassa tilanteessa.

Periksiantamattomuus ja halu saavuttaa asioita ovat kaksi suurta piirrettä joita toivoisi meissä kaikissa olevan. Kuinka paljon saisimmekaan oikeasti aikaan kun emme lannistuisi heti kun ilmenee jokin este. Oli kyseessä sitten kuntoutuminen urheiluvammasta tai uuden liikeidean perustaminen, molemmissa vaaditaan periksiantamattomuutta ja halua todistaa ennen kaikkea itselleen että minusta on tähän ja pystyn siihen. Ei maailmassa olisi nykyajan moderneimpia ja innovatiivisimpia keksintöjä jos niiden luoja olisi niiden luoja olisi lyönyt hanskat tiskiin heti kun jokin ei toimi ensi yrittämällä. Hyvänä esimerkkinä periksiantamattomuuteen liittyy myös muuan Elon Musk joka eilen lähetti taas yhden rakettinsa (Falcon 9) avaruuteen onnistuneesti. Ei hänkään tätä tekisi jos olisi luovuttanut monien epäonnistuneiden kokeiden jälkeen.

 

Kirjaa lukiessani ymmärsin oikeasti kuinka syvältä ihminen voikaan ponnistaa takaisin jos siihen on tarpeeksi vahva halu. Loppujenlopuksi mikään ei voi tulla sen tielle että sinä voisit onnistua ja päihittää vastoinkäymiset. Meissä Suomalaisissa onkin hyvin paljon periksiantamattomuutta joka vain tunnetaan keskuudessamme käsitteenä Sisu. Eikö sinunkin mielestäsi oikeasti olisi siis parempi ettet luovuttaisi seuraavan epäonnistumisen kohdatessa vaan puskisit läpi epäonnistumisesta suoraan voittoon.

Sisu is the fuel of Fight Back! – Pekka Hyysalo

You May Also Like…

21 oppituntia maailmantilasta

Minulla on ollut tämä kirja koko Tiimiakatemian ajan lukulistalla, mutta en vain ole saanut sitä luettua mihinkään...

5 vinkkiä kirjoittajalle

Copywriting on taito, joka vaatii sekä luovuutta, että strategista ajattelua. Hyvä copywriting ei vain viihdytä tai...

Tylsyyden ylistys

Tylsyyden ylistys, mitä on tylsyys ja, miltä se tuntuu? Jokaisen ihmisen kohdalla käsitteelle tylsyys löytyy erilaisia...

0 kommenttia

Lähetä kommentti