Dialogi – yhdessä ajattelemisen taito

Kirjoittaja: Elisa Häkkinen

24 syyskuun, 2021

Lähdeteos: Dialogi ja yhdessä ajattelemisen taito

Lähdeteoksen kirjoittaja: Isaacs, W. 1999.

Teoriapisteet: 3

Ennen Tiimiakatemiaa käsitys dialogista oli hyvin kapea. Nyt akatemian arkea lähes vuoden eläneenä ymmärtää jo paljon enemmän dialogin tarjoamista mahdollisuuksista. Viikossa tulee kulutettua treenien merkeissä aikaa dialogiin noin 8 tuntia. Edessä on vielä paljon opittavaa ja uusien asioiden ymmärtämistä. Tämän takia tartuin William Isaascin teokseen, Dialogi yhdessä ajattelemisen taito (1999.) Isaacs on useampaan otteeseen mainittu dialogi käsitteen yhteydessä. Halusin syventää omaa ymmärrystäni dialogista ja etsiä työkaluja tiimin dialogin hiomiseen. Oman tiimin dialogi tuntuu jo nyt ihan toimivalta, mutta monia asioita toiminnassa voisi vielä parantaa.

Isaac esittelee kirjassa neljä dialogissa tarvittavaa käyttäytymisen mallia ja keinoja dialogitaitojen kehittämiseksi. Kuuntelu on näistä ensimmäinen ja se on dialogin sisin ydin. Välillä ajattelemme kuuntelevamme, mutta todellisuudessa monet kuulevat vain sanat, eivät niiden merkitystä. Todellinen kuuntelu on ymmärtämistä ja se opettaa meitä katsomaan maailmaa uusista näkökulmista (Isaac, 1999.)

Itselle kuuntelu tuntuu olevan helpoin osuus dialogin toteutusta. Olen luonteeltani toisaalta vähän levoton, vaikka ulospäin näyttäisin tyyneltä ja rauhalliselta. Usein treenitilanteissa ajatukset saattavat juosta kauas keskustelusta, jos en saa itseäni ankkuroitua tilanteeseen. Intensiivinen muistiinpanojen tekeminen on auttanut ajatuksia pysymään paremmin mukana tilanteessa. Tällöin on myös helpompaa jäsennellä omia ajatuksia. Kuuntelun taito vaatii sisäistä hiljaisuutta, vaikka usein erilaiset arjen tilanteet ja monet meistä hukkuvat sisäiseen meteliinsä (Isaacs 1999). Tiimissämme haasteena on luultavammin se, että monet jäävät kuuntelemaan, kun muutama on äänessä. Samalla tuntuu, ettei tilaa kuuntelulle ole, kun joitakin asioita toistetaan useampaan otteeseen. Taustalla usein vaikuttavat myös arjen erilaiset tilanteet, kuten huonot yöunet, stressi, nälkä tai muu mieltä painavat murheet. Olemme yhdessä myös opetelleet sietämään hiljaisia hetkiä ja painetta. Keväällä, kun vietimme zoomissa treenejä, pidimme yhdellä kerralla tietoisesti taukoja puheessa ja jätimme tilaa hiljaisille hetkille. Päätöksiä tehdessä tai vastuuta jakaessa laskeutuu myös usein syvä hiljaisuus, kun odotetaan jonkun ottavan vastuuta jostakin aiheesta. Hiljaisissa hetkissä on usein painetta, jota pitäisi oppia sietämään ja jättämään aikaa, jotta jokainen ehtii hetken koota ajatuksiaan. Kuuntelussa kehittyminen vaatii huomion kiinnittämistä sanojen väliseen hiljaisuuteen (Isaacs 1999). Täytyy myös välillä ottaa tila haltuun ja sanoa sanottavansa, eikä jäädä vain odottamaan omaa vuoroaan. Itse olen vähitellen kehittynyt paremmaksi ja koen oloni kotoisammaksi monessa dialogi tilanteessa.

Toisena kuuntelun rinnalla on kunnioitus. Jos haluamme oikeasti kehittyä dialogissa, täytyy jokaisen katsoa omien ennakkoluulojensa ylitse. Isaacs (1999) määrittelee kunnioituksen olevan toisen ihmisen rajojen kunnioitusta, sekä henkilön sisimmässä piilevien mahdollisuuksien näkemistä. Toisaalta tällöin ei myöskään vetäydytä liian kauas ja tuppauduta liian lähelle. Tiimin sisällä kunnioitus on korkealla, eikä kukaan halua loukata ketään vahingossakaan. Konfliktit kuitenkin aiheuttavat ihmisissä usein kauhun tunteita ja niiden läpi halutaan kulkea mahdollisimman nopeasti, tai välttää ne kokonaan. Erilaisissa tilanteissa myös tiimiakatemian ulkopuolella on tullut nähtyä sitä, että kun jostain ollaan erimieltä, kommentit lipsahtavat henkilökohtaisuuksiin. Tällaiset tilanteet repivät aina osapuolien välille isomman kuilun, eikä asioissa edetä mihinkään. Omien aikaisempien kokemusten takia on ehkä oppinut vähän pelkäämään konflikteja ja en aina osaa sanoa omia mielipiteitään suoraan. Tällainen konfliktien ja erilaisten mielipiteiden välttely voi johtaa siihen, että ryhmässä olevat kokevat, ettei heitä ole kuultu. Kun jokin asia herättää tunteita, se saattaa peilautua elekieleen. Joku saattaa huokailla, toinen pyörittelee silmiään ja kolmas mutristaa suutaan. Tällainen tuntuu usein epäkunnioittavalta, vaikka kukaan ei tästä sanattomasta kielestä välttämättä mainitse mitään. Tämä luo kitkaa yksilöiden välille ja ajaa kaikkia erilleen. Myös Isaac (1999) mainitse, kuinka jokainen meistä on osallinen, eikä pelkkä tarkkailija. Tuomme aina dialogiin mukanamme jotakin, vaikka pysyisimme taustalla vain hiljaa. Myös omien mielipiteiden sanomatta jättäminen, välittää viestin muille, vaikka toiminnan merkitys muuttuisi eri konteksteissa. Kenenkään ei pitäisi mielipiteitä jaettaessa pyrkiä korjaamaan tai muuttamaan toisen ajatuksia (Isaac, 1999). Vaikka toinen olisi kuinka erilainen, aina voi oppia jotakin uutta. Itselle haastavaa on omien puolustusmekanismien ymmärtäminen ja konfliktipelkoisuus, vaikka molempia on vähitellen oppinut ymmärtämään paremmin.

Isaac esittelee kolmantena teemana odottamisen. Odottaminen on suunnan vaihtamista, pysähtymistä ja hetken hengähtämistä. Dialogissa tämä tarkoittaa sitä, että odottaa hetken ennen, kuin muodostaa mielipiteen toista kuunnellessa, eikä heti päädy vain puolustamaan omaa näkemystään (Isaacs 1999.) Koen olevani taitava odottaja, vai voiko niin edes sanoa? Odotan elämässä monia asioita ja pidän tulevaisuuden suunnittelusta. Toisaalta liiallinen odottaminen aiheuttaa sen, että mahdollisuudet seilaavat suoraa minun ohitseni. Dialogissakin saatan odottaa likaa, kun toiset ympärillä ovat vähän malttamattomampia. Odotan usein siihen asti, että saan omat ajatukset ja mielipiteet muotoiltua täysiksi ajatuksiksi ja silloin tilaisuus ehtii jo kiitää ohitseni. Odottaminen voi aiheuttaa sen, että jumittuu oman ajattelun rattaisiin ja unohtaa ympärillä olevan keskustelun kokonaan. Välillä pitäisi irtautua omasta mielenmaisemasta ja pyrkiä kysymään enemmän ”tyhmiä kysymyksiä”. Nämä kysymykset ovat usein viattomia ja selkeitä, ne saattavatkin luoda jotain uutta dialogissa. Kun tietämättömyydestä ollaan tietoisia, saattaa itsekin yllättyä siitä, mihin dialogi voi viedä sinut (Isaacs, 1999).

Viimeisenä kulmana kokonaisuudessa on suoraa puhuminen.

”– kenties dialogin haasteellisin tehtävä, ja se tarkoittaa oman aidon itsensä ilmaisemista riippumatta siitä, mitä muita vaikuttavia tekijöitä tilanteessa on.”

Aitous on asia, jota arvostan muissa ihmisissä. Miksi oman itsen ilmaisu suoraa ja rehellisesti on kuitenkin niin haastavaa monille? Osaltaan nykymaailma on varmasti muokannut ihmisten käyttäytymistä ja vaikuttanut pitkälti siihen, mitä haluamme näyttää muille. Epämukavista asioista puhutaan kuitenkin herkemmin nykyään ja sosiaalisessa mediassa jaetaan hyvinkin intiimejä asioita isoille yleisöille. Tämä toisaalta myös kannustaa monia olevaan avoimempia ja aitoja. Suora puhe vaatii itseluottamusta ja päättäväisyyttä, sekä omien mielipiteiden ja ajatuksien arvostamista (Isaacs 1999).

On vaikeaa puhua suoraan, jos ei tunnista mitkä ajatukset kumpuavat omasta ytimestä ja mikä on ulkopuolelta mukaan tullutta. Suorapuhe vaatii omaan itseensä tutustumista ja oman käyttäytymisen ymmärtämistä. Kyseenalaistan usein sitä, että onko minulla jostakin aiheesta mielipide vai puhunko jonkun toisen sanoilla.

”Onko tämä aito minäni vai käsitys, jonka olen perinyt ja omaksunut muilta?”

Myös aikaisemmin mainitsema konfliktipelkoisuus, voi vaikuttaa myös siihen, miten ilmaisen itseäni. Tiimissämme olemme opetelleet puhumaan enemmän suoraan, mutta siitä on vielä paljon opettelemisen varaa. Ilmapiiri on kuitenkin aina välittävä ja humoristinen, emme ota asioita liian vakavasti. Isaacs (1999) mainitsee myös itsesensuurin, johon ainakin itse usein syyllistyn. Jonkin keskustelun jälkeen saatan pohtia jotakin omaa kommenttia, jonka olen mielestäni sanoittanut esimerkiksi väärin. Harrastan turhaa itsesensuuria, vaikka jostakin aiheesta olisikin paljon sanottavaa. Oma sisäinen ääni on monessa kohtaa kriittinen, vaikka joskus pitäisi vaan heittäytyä täysillä tilanteeseen ja sivuttaa omat epäröinnit. Suorassa puheessa ilmaisu pitäisi osata muotoilla rakentavasti. Isaacs esittelee myös kaksi suoran puheen haastetta. Kun suoraa puhumisen taito ei ole kehittynyt tarpeeksi, emme osaa ilmaista mitä ajattelemme, jotta voisimme päästä lähemmäksi tavoittelemaamme. Kun osaa puhua suoraan ja kyky on kehittynyt pitkälle, saattaa vallata tilan muilta ja puhua vain omista ajatuksistaan. Koen, että nämä molemmat ääripäät ovat olleet näkyvissä omassa tiimissä, vaikka paljon on myös tultu eteenpäin. Näiden ääripäiden rikkominen voi olla vaikeaa. Täytyisi pyrkiä näkemään omien mielikuvien ylitse ja tarkastella omaa käyttäytymistä.


Neljä roolia

Kirjassa esitellään myös psykologi David Kantorin malli neljästä roolista.
• Alkuunpanijat ohjaavat dialogia ja näyttävät suuntaa
• Kannattajat varmistavat sen, että asiat saadaan päätökseen
• Ilman vastustajia, kukaan ei tee korjauksia
• Dialogissa ei olisi perspektiiviä, jos ei olisi sivustakatsojia

Treeneissä voisi jollain kerralla tehdä kokeilun, jossa jokaiselle määrättäisiin tietty rooli. Tämä voisi herätellä kaikkia pohtimaan omaa käyttäytymistä ja toimintaa. Uusien näkökulmien saaminen ei ikinä ole pahitteeksi. Usein Hohkeen treenit etenevät aika samalla kaavalla ja rakenteita pitäisi välillä ravistella. Tänä syksynä olemme pyrkineet enemmän puheesta toimintaan. Treeneihin pitäisi tuoda enemmän toimintaa ja mm. peilauspintaa projekteista, sekä kirjoista. Käytäntöön vieminen on ollut välillä meille haastavaa. Ajatukset saatetaan hioa huippuunsa ja uusia ideoita syntyy jatkuvasti, mutta ne unohdetaan viedä käytäntöön. Sanoilla saattaa olla paljonkin sisältöä, mutta pitäisi varmistaa, etteivät ne jatkossa jää vain puheeksi.

Dialogista on tullut itselle asia, jonka vaikutukset varmasti näkyvät vielä tulevaisuudessa. Alussa kirja tuntui kankealta luettavalta, mutta tekstin edetessä ainakin muutama lamppu syttyi. Tämä kyseinen kirja auttoi ainakin pohtimaan dialogin merkitystä vähän syvällisemmin. Ehkä jatkossa muistaisin ajatella enemmän yhdessä, kuin yksin.



You May Also Like…

Rakastan ja vihaan vaatteita

”Vaatteita tuotetaan aivan liikaa, aivan liian nopeasti ja aivan liian halvalla”, tämä on asia johon olen itsekin...

Tehokkuuden taika

Luin Leo Straniuksen Tehokkuuden taika -kirjan. Viehätyin Leon ajatuksesta, että hän antoi itselleen kolme...

0 kommenttia

Lähetä kommentti