Verkkokauppayrittäminen on ollut kovassa nosteessa jo jonkin aikaa. Alkeellisen verkkokaupan osaa pistää pystyyn lähes kuka vaan ja esimerkiksi dropshippaamisessa et tarvitse alkupääomaa juuri ollenkaan. Akatemiallakin on rakennettu useampia verkkokauppoja ja olenkin...
Konsta Kääriäinen
Tiimi: Elementia
Julkaisut: 43
Teoriapisteitä: 87
Taloustiede
Nappasin enoni kirjahyllystä matkaan eteläkorealaisen ekonomistin Ha-Joon Changin kirjan Taloustiede - Käyttäjän opas. Kuulostaa varmasti monen korvaan aika kuivalta aiheelta ja sitä se paikoittain olikin. Kirjassa käytetään kuitenkin paljon esimerkkejä, vertauskuvia...
Et taida kuunnella
Kuuntelemisen taito on katoava luonnonvara, jonka säilyttämistä sosiaalinen media ja nopea elämäntyyli vaikeuttavat parhaansa mukaan. Emme kestä hidastempoista keskustelua ja toisten ihmisten kanssa käyty ”small talk” voi tuntua jopa vaivaannuttavalta. Olin eilen...
Haastajasta hittipalveluksi
Elementian sisällä keksitään jatkuvasti hyviä ideoita, mutta vain harvoja niistä lähdetään tuotteistamaan ja kaupallistamaan. Antti Apusen Haastajasta hittipalveluksi on kattava teos siitä, kuinka kirjoittajan omien sanojensa mukaan ”Tuotteistat ideastasi menestyjän”....
Ajattelu, nopeasti ja hitaasti
Daniel Kahnemanin Ajattelu, nopeasti ja hitaasti kirjan sokkelina toimii ajattelun kaksi tasoa: järjestelmä 1 ja järjestelmä 2. Järjestelmä 1 on intuitiivinen ja nopea. Kun ajattelemme intuitiivisesti ja nopeasti on ajattelumme vahvasti sidoksissa omiin tunteisiimme...
Suojattu: Uusi neuvotteluvalta
Salasanasuojattu
Katsoaksesi tätä suojattua sisältöä, kirjoita salasana alle:
Esimerkki hyvästä ja huonosta tuotteistamisesta
Kevään lukukauden ensimmäiseksi kirjaksi valikoitui Jari Parantainen Tuotteistaminen. Tuotteistaminen on käsitteenä tuttu ja ymmärrän sen periaatteet, mutta mitään kirjallisuutta en ole aiheesta lukenut tai tietoisesti missään projektissakaan miettinyt syvällisemmin...
Luova järkevyys
Luin Saku Tuomisen Luova järkevyys – Arkisen luovuuden ylistys Leilan ja Antin suosituksesta. En oikein tiennyt mitä kirjalta odotin. Luin kuukausi sitten Tuomisen Kuinka puut kasvavat ja pidin sen kirjoitustyylistä. Saku Tuominen kirjoittaa mukavan pohdiskelevasti...
Sanojen voima
Kuuntelin Timo Jäppisen kirjan Sanojen voima, joka paneutuu markkinointiin kirjoittamisen ja sanojen näkökulmasta. Kuinka tärkeitä sanavalinnat, kirjoitusasu ja mielikuvien luominen ovat osana myyvää tekstiä. Timo Jäppinen on oman kirjansa ja nettisivujensa mukaan...
Suojattu: Sinisen meren strategia
Salasanasuojattu
Katsoaksesi tätä suojattua sisältöä, kirjoita salasana alle:
Saatat pitää myös näistä…
Saako vastuullisuudesta kilpailuetua?
Vastuullisuus. Tänä päivänä yritysten toimintaa hyvinkin puhutteleva asia. Koen, että aikaisemmin en ollut itse...
The Culture Map
Erin Meyerin "Culture Map" tarjoaa syvällisen katsauksen kulttuuristen erojen merkitykseen kansainvälisissä...
Valmentava esimies
Valmentava esimies tekee tiimiläisistään tähtipelaajia ja rakentaa tiimiin luottamusta, jotta yksilöt voivat antaa...