Luin Saku Tuomisen Luova järkevyys – Arkisen luovuuden ylistys Leilan ja Antin suosituksesta. En oikein tiennyt mitä kirjalta odotin. Luin kuukausi sitten Tuomisen Kuinka puut kasvavat ja pidin sen kirjoitustyylistä. Saku Tuominen kirjoittaa mukavan pohdiskelevasti monelta kantilta. Asioita ei olla pidetty kummassakaan lukemassani Tuomisen kirjassa mustavalkoisina ja kirjailija on niissä miettinyt myös omia kokemuksiaan työelämästä ja elämästä ylipäätään. Itsereflektointi ja oikean elämän esimerkit pitävät kirjan mielenkiintoisena. Tuomisen kirjoittamisesta välittyy uteliaisuus ja avoimuus käsiteltyjä aiheita kohtaan.

Kirjassa kerrottiin mielenkiintoisesta tutkimuksesta epäonnistumisen tunteesta ja sen pelosta yrityksissä. Mitä korkeammalla henkilö yrityksessä työskenteli, sitä vahvemmin hän koki, että työntekijät saavat epäonnistua ilman seuraamuksia. Työntekijät taas itse tiedostivat ylemmän johdon ajatuksen siitä, että he saisivat epäonnistua, mutta kuitenkin kokivat, että heillä ei ole varaa siihen. Työntekijöiden kokemus siitä, että epäonnistumisiin ei ole varaa johtaa suorittavaan otteeseen työtä kohtaan ja paine tappaa kaiken luovuuden. 92% tutkimuksen työntekijöistä kuitenkin koki olevansa luovia. Epäonnistumisen pelko konkretisoitui tilanteissa, joissa työpaikalla testattiin uusia käytänteitä. Kun esimerkiksi uutta työskentelytapaa testataan työpaikalla tai vaikkapa meillä akatemialla, on lähtökohta se, että jos testattava työtapa tuottaa heikompia tuloksia kuin lähtötilanne on tuottanut, on testi epäonnistunut. Vaikka eihän asiaa välttämättä kannattaisi ajatella näin. Eihän mikään yritys toimi, joka ei pyri uusiutumaan ja testaamaan uutta. Testin tarkoitushan on kokeilla uuden asian toimivuutta, joten eikö testi ole jo onnistunut, jos tuloksia on saatu testattavan asian toimimattomuudesta. Tietysti testaaminen vie resursseja, mutta kuten Mari Luukkaisenkin kirjan otsikko toteaa Kasvuhakkeroi tai kuole.

Tuominen summasi hauskasti sen väsyneen yrityksen periaatteen, jossa uuden yrittäminen on vain lisätöitä arkeen: ”On parempi olla näkemättä parempaa tapaa.” Tämän takia myös jokainen Tiimiakatemian tiimi tarvitsee kyseenalaistajia. En nyt nimeä meidän tiimimme kyseenalaistajia, vaikka he siitä varmasti olisivatkin lähinnä ylpeitä. Tiimin korkeaa stressitasoa indikoi aika hyvin se, että kyseenalaistamisesta ärsyynnytään. Olemme tehneet yhdessä hommia vasta pari vuotta, joten emme voi mitenkään olla valmiita ja siksi kyseenalaistajan duuni on erityisen tärkää. Syksyllä oli mukava nähdä, kuinka mietimme tätä viimeistä vuotta ja sitä, kuinka kehitämme itseämme kohti synnytyksiä parantamalla treenien tasoa muun muassa kotiläksyillä. Kukaan ei ollut niin väsynyt, että olisi vetänyt kyseisestä kokeilusta herneet nenään vaan ymmärsi sen olevan kaikkien parhaaksi.

Luovuus usein yhdistetään taiteen ammattilaisiin, kuten muusikoihin, näyttelijöihin tai tanssijoihin. Useimmat meistä eivät koe, että kirjanpitäjä tai myyjä voi nimenomaan työssään olla kovin luova. Toki näissä ammateissa on omat raaminsa ja suorittavaa työtä löytyy. On kuitenkin haitallista, jos työntekijä ajattelee, että hän ei voi työssään olla luova. Myös se on haitallista, että jaamme työtehtäviä jopa työpaikan sisällä enemmän ja vähemmän luoviin. Akatemialla esimerkiksi koetaan, että talouspäällikön pesti on harmaa homma, jossa luovuudelle ei ole tilaa. Kalifornialaisen Ideal Desing toimiston perustajien mukaan luovuutta eniten lisäävä päätös, jonka kaikki voivat tehdä on päättää olevansa luova. Luovuuden yrittäminen nimittäin on tehokkaampaa kuin vain todeta, että luovuus ei ole alaani. Se, että on velvollisuuksia, ei poista mahdollisuutta luovuuteen. Pyryn talousvideot olivat esimerkiksi luova ratkaisu, vaikka se videosarja kovin lyhyeksi jäikin. Asioiden tekeminen eri tavalla ei ole luovaa, ellei siitä synny toimivaa tulosta. Se, että soitat pianoa jaloilla ei ole luovaa, jos soitat pianoa jaloilla huonosti. ”Luovuuden ydin on tehdä eri tavalla paremmin”. Ei yrityksenkään kannata tehdä luovia ratkaisuja pelkästään tekemisen ilosta, vaan jokin maali on hyvä olla, jonne luovilla ratkaisuilla päästään. Se myös luo raamit luovuudelle, joita itsekin koen tarvitsevani. On ikävä tilanne kertoa vitsi, jos joku pyytää sinua kertomaan vitsin. Se ei ole silloin todennäköisesti yhtä hauska, kuin spontaanisti kerrottu letkautus. Ensiksi tarvitaan jokin tilanne tai tapahtuma, johon vitsi liitetään. Tilanne tai tapahtuma toimii silloin luovuuden raameina.

Se miksi monet pelkäävät yrittämistä ja/tai eivät koe olevansa luovia johtuu siitä, että uusien varmasti toimivien ideoiden keksiminen on hankalaa. Ihmiset kyllä keksivät uusia tapoja ja ideoita, mutta luovana pidetyt ihmiset ehkä tuovat ajatuksiaan rohkeammin kuulluksi. Kuten Gretzky sanoi “you miss 100% of the shots you don’t take”. Luovana pitämäni ihmiset siis varmasti ovat myös luovia, mutta he myös varmasti laukovat minua enemmän ja antavat luovuudelle mahdollisuuden jalostua joksikin ajatusta suuremmaksi. En itse koe olevani tuo laukoja vielä, mutta sinnepäin on tähdättävä. Maalia kohti, siis. Olipas luovaa tekstiä.

Kirjan mukaan luovat ideat tulevat joko suunnitellusti, reagoiden tai sitten täysin tuurilla jostain aivojemme sopukoista. Nämä kaksi viimeistä kuitenkin tulevat täysin eletyn elämän kautta. Edellisessä reflektiossani puhuin copywritingista ja lauseesta ”Shit in shit out”, jolla tarkoitetaan sitä, että kuluttamasi tekstisisältö vaikuttaa myös kirjoittamaasi tekstiin. Melko yksinkertaista siis. Sama ”Shit in shit out” tuli kuitenkin mieleeni myös luovuudesta. Kirjoittaminen ja luovuus kuitenkin kulkevat käsikädessä. LÄN pyöri vahvasti juuri näiden asioiden ympärillä. Pyrittiin tekemään täysin uusia asioita täysin uusissa paikoissa ja vaihtelemaan niitä luovuuden ”raameja”, joista aiemmin puhuin. Kirjassa oli seuraavanlainen lainaus Steve Jobsilta ”Luovuus on asioiden yhdistämistä”. Luova ihminen ei aina osaa kertoa, mistä hän ratkaisunsa keksi, koska asia ei ole niin yksinkertainen. Tarvitaan paljon erilaisia ärsykkeitä, jotta voi syntyä paljon erilaisia ratkaisuja. Uteliasuus, kyseenalaistaminen ja kysyminen avaa portit näihin ärsykkeisiin. En minäkään ole yhtä utelias, kuin olin lapsena. Hirveästi enempää en mistään lopulta edes tiedä, mutta jatkuvaan uteliaisuuteen välillä turtuu. Se voi olla raskasta. Se olisi kuitenkin yksi tapa, jolla itseään voisi jatkuvasti kehittää.

Tämä kirja oli ihan hemmetin hyvä. Täytyy sanoa, että tätä kirjoittaessani mulla on vielä puolituntia jäljellä, mutta ajattelin kirjoittaa tämän pois alta, koska muistiinpanoja oli jo jonkun verran. Kirjassa oli valtavasti sellaisia lauseita, jotka kiteyttivät ajatuksia ovelasti ja hauskasti yhteen. Niistä voisi tehdä vaikka oman kirjansa niille, jotka eivät jaksa koko kirjaa lukea. Aika paljon varmasti samanlaisia ajatuksia, mitä muissakin jo luetuissa kirjoissa, mutta tämä oli virkistävä kokemus. Kirja  pitäisi yrityksissä lukea aina kerran vuoteen niin homma pysyisi virke(ämp)änä.