Kuuntelemisen taito on katoava luonnonvara, jonka säilyttämistä sosiaalinen media ja nopea elämäntyyli vaikeuttavat parhaansa mukaan. Emme kestä hidastempoista keskustelua ja toisten ihmisten kanssa käyty ”small talk” voi tuntua jopa vaivaannuttavalta. Olin eilen vanhojen kavereiden kanssa syömässä Revossa. Hiljaisen hetken tultua esimerkiksi jonkun mennessä vessaan kaivamme kaikki puhelimemme hetkeksi esille. Puhelin on pakopaikka sosiaalisesta tilanteesta. Eikä tarkoitus ole jeesustella, että itse toimisin toisin, koska en niin tee. Kiinnitin asiaan vain erityisesti huomiota, koska luin tätä kirjaa. Meitä 10 vuotta nuoremmilla tilanne on vielä karumpi.

Tilanne, jossa puolituttu kyselee kiinnostuneen oloisesti esimerkiksi harrastuksistani tai kesäsuunnitelmistani saattaa nykyään tuntua jopa omituiselta. Mielessä saattaa käydä, että mitä kysyjä tällä ajaa nyt takaa tai mitä hän minusta haluaa. Tuntuu, että kaikille keskusteluille on oltava joku suurempi syy, vaikka keskustelua voitaisiin käydä vain keskustelun ilosta ilman suurempaa agendaa. Kevyestä keskustelusta, jonka aiheet ovat arkisia, on tullut ainakin omassa elämässäni liian harvinaislaatuista. Sama näkyy akatemian arjessa. Treenien tauoilla ”palaudumme” puhelinta tuijottaen, vaikka saamme sieltä vain lisää ärsykkeitä ja heikennämme keskittymistämme. Jos ajautuu lounaalle tai kahvipöytäkeskusteluun akatemialla niin aiheet ovat yleensä työpainotteisia. Jotain pitää nyt parantaa, korjata tai kehittää. Eikä siinä mitään pahaa ole, koska monet projektit ovat todella mielenkiintoisia. Pointti oli ennemminkin se, että projektit ovat helppo puheenaihe, jos vaihtoehto on kysyä toisen kuulumisia.

Mietin kirjaa lukiessani, millainen kuuntelija itse olen. Olen aina ajatellut, että vuorovaikutustaitoni ovat ihan hyvät ja olen siten automaattisesti myös hyvä kuuntelija. Tunnistin kuitenkin itseni kirjassa kuvaillusta teennäisestä hyvästä kuuntelijasta. Nyökyttelen puhujalle muka fiksun näköisenä ja heittelen lauseiden väliin kommentteja ”jep” ja ”totta”, vaikka mietin jo omaa puheenvuoroani. Saan kyllä kokonaiskuvan toisen puheenvuorosta, mutta pienet nyanssit ja yksityiskohdat jäävät omien ajatuksieni varjoon. Niiden pienien asioiden huomioiminen voisi muuttaa omaa vastaustani ja mielipidettä asiasta. Me pelkäämme hiljaisuutta, joten vastaus on keksittävä jo toisen puheenvuoron aikana hiljaisuuden välttämiseksi. Muistan kun Koivulammen Eliaksen kanssa puhuttiin tästä ensimmäisellä vuodella. Meidän keskustelut tiimin kanssa oli silloin ihan super nopeita ja vastauksia piti saada heti. Elias ottikin silloin treeneissä hitaita puheenvuoroja, jotka olivat muistaakseni melko pohdiskelevia. Ihan tarkalleen en muista, kun en malttanut keskittyä kuuntelemaan. Pohdiskelevalla meinaan kuitenkin sitä, että ne lisäsivät usein vaihtoehtoja ja näkökulmia, eivätkä vähentäneet niitä. Ja sehän oli mielestämme pahinta, mutta todellisuudessa parasta mitä meidän tiimillemme pystyi tekemään siinä vaiheessa, kun kaikki piti saada nyt ja heti eikä vaihtoehtoja todellakaan haluttu lisää.

Alla hauska klippi keskustelun rytmiin liittyen. Elias on suomen Kanye West. Linkki vähän härön näköinen, mutta huoli pois. Ei siitä mitään viruksia tule.

Never interrupt Kanye when he’s trying to think of an answer 😭 (via TMZ) (youtube.com)

Kirjassa puhuttiin huumorin ja kuuntelun yhteydestä. Kirjan mukaan hyvä huumorintaju edellyttää myös hyvää kuuntelua ja se oli myös mukava kuulla, koska koen, että tiimissämme osataan nauraa ja vitsailla. Yleensä kaikista hauskimmat asiat ovat niitä kaikista henkilökohtaisempia ja siksi hyvien juttujen kertominen on vähän veitsenterällä tanssimista. Kertojan on täytynyt kuunnella toista ihmistä tarkasti tunnistaakseen ne pienet vivahteet rivien välistä, jonka ääneen sanominen ylittäisi rajan. En sano, että henkilökohtaisesti piikittelevä huumori on mikään hyvän tiimin mittari, mutta jos se on tasapuolista niin kyllä se jonkinnäköisestä huumorista kertoo. Sen takia usein toivoo myös tiimin hiljaisemmilta tyypiltä jotain kuittailua omasta käytöksestä. Myönteinen reaktioni vitsiin syventäisi luottamusta. Akatemialla on tullut itse myös sanottua jotain sellaisia juttuja, mitä jälkikäteen on katunut. Se on ehkä ollut juuri huonon kuuntelemisen, eikä harkitsemattomuuden seurausta. On muistanut jälkeenpäin, että tuo asia on tuolle arka tai että tästähän hän puhuikin aiemmin.

Viimeviikolla puhuimme Antin pitämissä esiintymistreeneissä siitä, kuinka moni kokee helpommaksi esiintyä ventovieraille, kuin tutuille. Sama pätee omista murheista puhumiseen. Ja syykin on varmaan sama. ”Harvardissa työskentelevä sosiologi Mario Luis Small sai näyttöä (tutkimuksen pohjalta) siitä, että yli puolet raskaimmista ajankohtaisista murheista paljastetaan mieluummin niille, joihin on heikot siteet.” Niille, joihin meillä on heikommat siteet, on ehkä helpompi kertoa asioita, koska ei ole mitään mitä menettää. Ei tule morkkista siitä, että miksi tuollainenkin tuli kerrottua, koska keskustelu ei tule enää nousemaan esille. Se tuli ja meni. Sama pätee esiintymiseen. Ventovieraille pidetty esitys tulee ja menee, eikä kukaan tule muistuttamaan sinua siitä, jos kuulijat olivat ventovieraita.

Hyvän tiimipelaajan yksi oleellisimmista taidoista on siis kuuntelemisen taito. Kuuntelun taidon ja hyvän tiimipelaajan suhde kiteytyy seuraavassa lauseessa mielestäni hyvin: ”Mitä useampia ihmisiä kuulee, sitä moninaisempia ihmisyyden puolia tunnistaa ja sitä paremmaksi vaisto kehittyy.” Vaistolla tässä meinataan intuitiota. Se, mitä kuuntelun intuitiolla meinataan niin en tiedä. Google kuitenkin osasi sanoa näin:

Intuitiivisen kuuntelun ansiosta esimerkiksi tekstiviestin lukeminen ei ole yhtä antoisaa, kuin videopuhelussa puhuminen. Tai spotifyn kuuntelu ei ole yhtä antoisaa, kuin keikalla käyminen tai edes keikan katsominen videolta.

Se, mitä pyrin itsessäni kehittämään kuuntelijana tästä eteenpäin on se, että käyttäisin keskusteluissani enemmän niin sanottuja tukivastauksia siirtovastauksien sijaan. Alla esimerkit molemmista ja meikän peukalo.

Käytän automaattisesti melko paljon näitä siirtovastauksia. Se on sellaista automaattista itsekkyyttä tai itsekeskeisyyttä, jota voi kyllä opetella pois. Siirtovastauksista ei opi mitään, mutta tukivastauksista oppii. Mikään hyvä projekti ei varmaan akatemiallakaan ole alkanut keskustelusta, jossa pommitetaan siirtovastauksia vuoron perään. Tukivastauksilla löydetään yhteisiä mielenkiinnon kohteita ja syvennetään luottamusta.