Viisi toimintahäiriötä tiimissä Pieni pohjustus ennen itse kirjan sisältöä. Tiimimme Sawake oli sopinut, että kaikki lukee tämän kirjan kesäloman aikana. Luin juuri ennen koulun jatkumista kirjan ja pidimme reenit tästä kirjasta melkeinpä heti. Jaoimme...
Alek Korpinen
Tiimi: Sawake
Julkaisut: 34
Teoriapisteitä: 80
Kehitä kokeillen
Luin kirjan Kehitä kokeillen E-kirjana. Lukeminen oli haastavaa sillä ruudun tuijottaminen ei ollut mukavaa ja kirjaa piti lukea pienissä pätkissä. Tämän kirjan lukeminen osaksi palvelujen johtamisen kurssia osoittautui kumminkin hyväksi ratkaisuksi. Kirjan opit ovat...
Myyntikapina
Kuuntelin kirjan Myyntikapina. Suomen yksi johtavimmista myyntivalmentajista Mika Rubanovitch kertoo kirjassa ostovallankumouksen jälkeisestä ajasta. Tekstissä kerron muutaman todella kehittävän ja ajankohtaisen asian mikä jäi itselleni eniten mieleen....
Aki Hintsa Voittamisen anatomia
Aloitin ensimmäisen kirjaesseeni kirjoittamisen todella tyhjin ideoin. En tajunnut kuunnella kirjaa siltä kannalta että miettisin samalla mitä laittaisin esseeseen ja olisin voinut kirjottaa enemmän asioita muistiin. Kirjan kuuntelussa meni kauan aikaa ja täten esseen...
Saatat pitää myös näistä…
Suojattu: 21 oppituntia maailman tilasta
Salasanasuojattu
Katsoaksesi tätä suojattua sisältöä, kirjoita salasana alle:
21 oppituntia maailman tilasta
Yuval Noah Hararin 21 oppituntia maailman tilasta on ollut jo vuoden päivät lukulistallani ja päätin viimeinkin lukea...
Suojattu: Läpi harmaan kiven
Salasanasuojattu
Katsoaksesi tätä suojattua sisältöä, kirjoita salasana alle: