Luin Saku Tuomisen kirjoittaman kirjan Juu ei, joka kertoo elämän priorisoinnista sekä hyvän elämän löytämisestä. Minulla on paikoittain ollut ongelmia tehtävieni priorisoinnissa, asioiden aikaansaamisessa sekä oman suunnan löytämisessä, joten tästä kirjasta vinkkejä pystyy ammentamaan.

   ”Jos ei tiedä minne haluaa mennä, saattaa olla, ettei sinne myöskään pääse” 

Tunnen eläväni vaiheessa, jossa minulla ei ole suuntaa. Mitään suurta tavoitetta ei ole, eikä sellaista ole pitkään aikaan ollutkaan. Samaan aikaan katson vierestä, kuinka useilla tuttavillani elämä menee kovaa vauhtia kohti heidän kirkkaimpia unelmiaan. Outo tunne. Minulla ei koskaan ole ollut sen suurempaa unelma-ammattia, jota kohti tähtäisin, vaan olen mennyt virran mukana odottaen, että se jokin löytyy. Loppujen lopuksi haluaisin vain tehdä merkityksellistä työtä.

Oman suunnan etsimisessä olen myös huomannut, kuinka olen kieltäytynyt asioista, joita olisin oikeasti halunnut tehdä vain ”miellyttääkseni” muita. Jälkikäteen vitutus on ollutkin suuri, kun miettii miksei tullut vain kokeiltua sillä se saattoi olla ainoa mahdollisuus. En toki halua ajautua tilanteeseen, jossa minulla on monta suurta tavoitetta tai suuntaa, johon minun ”täytyy” päästä, vaan koen että yhtä suurta tavoitetta kohti eteneminen toimii minulle paremmin.

En varmaankaan ole ainoa, joka sanoo helposti EI asioille, joille olisi halunnut sanoa kyllä ja KYLLÄ asioille, joita ei olisi halunnut tehdä. Tietysti jokainen haluaisi tehdä vain asioita mistä tykkää, mutta onhan se sanomattakin selvää, että välillä täytyy olla epämukavaa, jotta joskus voi olla mukavaa.

Kirjassa avattiin, ettemme usein edes tiedä mitä haluamme, joka johtaa meitä sanomaan toisin kuin haluamme tehdä.  Vastauksemme usein havittelee muiden hyväksyntää vaikka se ei omasta mielestä olisikaan kovin mieleistä. Syyllistyn tähän paikoittain itsekin mutta olen pyrkinyt vähentämään rajusti niitä asioista mistä en pidä. Eihän siinä pitemmällä aikavälillä ole mitään järkeä jos käytät monta vuotta elämästäsi tehden asioita jotka eivät tunnu hyvältä.

Priorisoinnista Tuominen kertoo kaksi eri tapaa sen toteuttamiseen. Ensimmäisessä tavassa luodaan vain lista asioista jotka tulee tehdä, ja päättää mistä aloittaa. Aika perinteinen tapa mielestäni jota jokainen on varmasti joskus tehnyt. Toinen tapa pohjautuukin jo koko tehtävä listan luomiseen. Mitä omalle to-do listalle edes laittaa? Karsitaan kaikki epämukava pois ja jätetään itselle tärkeimmät jutut tehtäviksi.

Jälkimmäistä mallia voidaan havainnoida Tuomisen luomalla mallilla jossa on pysty- ja vaaka-akseli. Vaaka-akselin päissä on raskas eli stressaava ja kevyt eli ei aiheuta stressiä. Pysty-akselin päissä on iso eli tärkeä ja pieni eli merkityksetön. Tämän ruudukon avulla omaa tehtävä listaa voi lähteä rakentamaan jos haluaa tehdä mahdollisimman paljon itselle mieluisia asioita.