Kuuntelin Juha T. Hakalan teoksen Vähemmällä enemmän, joka käsitteli erilaisten tarinoiden kautta tuottavuutta, kunnianhimoa ja saavuttamista. Koin kirjan itselleni osuvaksi, sillä olen koko elämäni tavalla tai toisella paininut teemojen kanssa. Eräässä kirjan kappaleessa puhuttiin perfektionismista huippu urheilussa ja mainittiin lause: ”hän oli perfektionisti, joka epäili riittävyyttään perfektionistiksi”. Lause jäi pyörimään mieleeni pitkäksi aikaa kirjan kuuntelun jälkeen, sillä en ole kuullut hetkeen yhtä kuvaavaa lausetta omalle toiminnalleni. 

Näen perfektionismini häiritsevän toimintaani asioissa, joissa tiedän asialla olevan suora yhteys assosiaatiolla minuun. Hyvänä esimerkkinä tästä on Tiimiakatemian kirjareflektiot, jotka välillä ovat tuntuneet ylitsepääsemättömän vaikeille kirjoittaa. Olen asettanut oletuksen toiminnalleni niin korkealle, etten ole siksi kyennyt tekemään yhtään mitään. Olen kokenut, että minun pitäisi löytää joku maailman suurin ja mullistavin oppi joka kirjasta, jonka luen tai ainakin esittää sitä. Totta kai ymmärrän rationaalisesti ajateltuna, että tällainen ajattelu on suorastaan hölmöä, mutta äly ja tunteet ei aina kommunikoi keskenään tässä päässä. Tunsin vahvaa myötätuntoa, kun kirjassa käytiin graduja kirjoittavien opiskelijoiden haasteita läpi. Monella gradu -vaihde oli venynyt jopa vuosia liiallisen viilaamisen vuoksi. Itse en koe olevani viilaaja, ainakaan jos minulla on kiire. Siksi tykkään jättää asioita viime tippaan tai ainakin luoda keinotekoinen deadline, koska luotan paineen kantavaan voimaan. Kuitenkin riman alentaminen omien odotusten suhteen helposti lisää tuottavuutta ja myös antaa onnistumisen tunteita, kun saavuttaa asioita, joille tavoite oli todella pieni. Tätä voi soveltaa oikeastaan kaikkeen henkilöstöjohtamisesta itsensä johtamiseen. 

Yksi oppi, jonka kirjasta itselleni otin on, että löysäily on ihan ok. Nostona kirjasta sain hyvän aforismin psykologian professori Svend Brinkmannilta: ”Jos ajattelet myönteisesti joka päivä, teet lujasti töitä, pyrit olemaan paras versio itsestäsi, ympyröit itsesi inspiroivilla ihmisillä, etkä ikinä anna periksi niin ei ole mitään rajaa sille, miten perusteellisesti voit ajaa itsesi loppuun”. On ihan ok, ettei aina ole käytettävissä ja antamassa täyttä panostaan kaikkeen. Tätä oppia pystyn soveltamaan myös tiimiimme ja sen johtoryhmässä talouspäällikkönä olemiseen. On täysin ok, että asiat, jotka ei ole kovin kiireellisiä venyvät hieman tai se, että viestiin ei vastaa kesken oman illan vieton. Oman hyvinvoinnin tärkeys korostui myös kirjassa, sillä hyvinvoiva ihminen on tuottavimmillaan. Jos halutaan maksimoida ihmisen tuottavuus, on hänellä oltava työssään taukoja ja elämässään aikaa unelle ja haaveilulle. Itselleni osui muistutus siitä, että kaikki suurimmat keksinnöt ovat haaveilun tuotetta ja vaikka haaveilua ei nähdä kovin hyvässä valossa tuottavan ihmisen barometrillä vaan enemminkin laiskuutena. 

Kirjassa itseäni huvitti fyysikkona tunnetun, nobelilla palkitun, Richard Feynmanin idea laiskaksi tekeytymisestä, ettei ota liikaa vastuuta. Ideana on ilmoittaa ihmisille, että olen paranttumattoman laiska, te ette hyödy minusta mitenkään, kun en saa mitään aikaan. Tällä ajattelulla Fyenman vältti monet itselleen ei-mieluiset vastuutehtävät ja työryhmät. Pohdin, voisinko kokeilla soveltaa tätä itseeni edes siltä osin, että voisin tekeytyä joskus laiskaksi. Tiedän etten ole laiska, mutta se voisi olla mielenkiintoinen ihmiskoe. Mitä tapahtuu, jos minä en menekkään tuohon juttuun tai teekkään tuota? Olen aina kerryttänyt itselleni pitkät listat tekemistä, joko oman innostumisen vuoksi tai sitten velvollisuuden tunteesta. Minun on ollut haastavaa sanoa asioille ei. Kirja sai ajattelemaan sitä, että tuottavuus ei tarkoita sitä, että minun pitäisi tehdä aina eniten, vaan miten pystyn hyödyntämään tekemääni.

Kirjan yksi oppi, jota aion kokeilla suoraan omaan elämääni sekä sen onnistuessa kannustaa tiimillemme on, että äärimmäisen korkeaa laatua asioissa tarvitaan vain harvoin. On helpottavaa ajatella, että aina ei tarvitse olla kaikessa paras tai edes hyvä. Toki on hyvä työn kannalta asettaa tavoitteita, mutta liian kovat tai liian kapea-alaiset tavoitteet eivät tuota tulosta. Voin ottaa selkeän, matalan tavoitteen ja tehdä useita asioita puoliteholla ja saada ne vaan hoidettua, jotta voin keskittyä asioihin jotka ovat merkityksellisiä itselleni. Merkitykselliset asiat voin tehdä sitten kovemmalla teholla, kun niin sanotut pakolliset asiat on hoidettu. Vähemmällä tässä suhteessa todellakin saa enemmän.