Tänään treenattiin kyseisestä kirjasta. Ajanpuutteen vuoksi emme ehtineet käsitellä kuin kolme aihetta, mutta mielestäni ne olivatkin ne tärkeimmät aiheet, sekä olennaisimmat meidän tiimien kannalta. 

Luottamuspula

Tämä on asia, mitä minun on henkilökohtaisesti vaikea ymmärtää. Toki on minullakin luottamuspula tiimiläisiäni kohtaan, johtuen siitä, että he ovat pettäneet luottamukseni työnteon suhteen, mutta Devexian tapauksessa tämä usein tarkoittaa sitä, ettei uskalleta treeneissä sanoa asioita, kun pelätään muiden reaktioita. Itse kun en ymmärrä pelätä muiden mielipiteitä, vaan nautin (yleensä) keskustelusta, joka muiden ajatuksista syntyy, niin tämä aihe on jotenkin todella vaikea käsittää. Minkä ihmeen takia tämmöistä pelätään? Onko yksissäkään treeneissä tapahtunut tilannetta, että jonkun mielipidettä vastaan olisi suorastaan hyökätty? Muutamia kertoja kyllä jonkun sanomiset ovat aiheuttaneet keskustelua, mutta eikös se ole dialogin idea, että kasvatetaan yhteistä ymmärrystä. 

Olen myös itse luonteeltani sen verran avoin, etten juuri häpeile mitään, jonka vuoksi voisin kertoa hyvinkin henkilökohtaisia asioitani koko porukalle, eikä minua haittaisi, vaikka joku niitä puhuisi eteenpäinkin. Eipä minulla mitään niin salaista ole, tai ehkä en kertoisi, jos olisi. 

Toki ymmärrän, ettei kaikki halua asioitaan puhua puolituntemattomille, eikä tietenkään tarvitsekaan. Jokainen saa vetää rajan itse juuri siihen minkä kokee vielä turvalliseksi kertoa. 

Tiedän, että jotkut ehkä pelkäävät minunkin reaktioitani treeneissä, mikä on mielestäni todella kummallista, koska olen omien muistikuvieni mukaan käyttäytynyt meidän yhteistreeneissämme lähes aina kuitenkin mukavasti. Toki aina ei ole hyvällä tuulella ja asiat ärsyttävät, mutta en mielestäni ole antanut toiselle tiimille mitään syytä olla varuillaan kanssani. Päinvastoin olen yrittänyt olla normaalia huomioon ottavaisempi ja ystävällisempi heitä kohtaan. 

Luottamuspulan parantamiseksi mietittiin muunmoassa 

– yhdessäoloa, mikä varmasti auttaisi, kun toisiin tutustuisi paremmin, 

– kommunikointia, mutta kuinka kommunikoida, jos kokee ettei uskalla sanoa,

– palautteen antoa, ja kissan nostoa pöydälle heti, kun tilanne on tapahtunut, mikä tänään myöhemmin treeneissä tapahtuikin, 

– saavuttaisiin treeneihin aina avoimin mielin vastaanottamaan päivän aihe. 

Kunnes keskustelu kääntyi siihen, että tarvitaanko luottamusta oikeastaan enää, kun olemme jo tässä vaiheessa opintoja? Eikö meillä ole jo riittävä taso saadaksemme aikaan hyvät treenit? Oma henkilökohtainen mielipide on, että EI OLE, jos joku edelleen ajattelee, ettei uskalla sanoa, tai ihmiset touhuavat tietokoneilla treenien ajan jotain täysin muuta, ihan vain koska treenit eivät kiinnosta. Muutenkin mielestäni aivan uskomattoman negatiivista sanoa, ettemme tarvitse enää luottamusta koska opiskelua on enää näin vähän jäljellä. Nyt on kuitenkin vasta helmikuun alku ja meillä on pelkästään jo tänä keväänä vielä monet treenit edessä. Ja nyt jo on heitetty hanskat tiskiin, ettei mitään enää tarvitse tehdä. Aivan uskomattoman turhauttavaa! En haluaisi itse mennä vielä siihen pisteeseen, että ”eipä tässä enää mitään kannata tehdä”, koska se tarkoittaisi, että kaikki tulevat treenit olisivat pelkkää kuraa, eikä itsellä ainakaan olisi enää mitään mielenkiintoa osallistua niihin, enkä pystyisi antamaan mitään positiivista. 

Onko ihmisillä enää edes halua tehdä asioiden eteen mitään, jos nyt jo mietitään, että tarviiko?

Konfliktin pelko

Seuraava käsittelemämme aihe oli konfliktin pelko. Kysymyksenämme oli ”miksi pelkäät ja mitä konfliktissa pelkäät?” Kuvittelin alunperin, että saamme vastaukseksi jotain semmoista kuin että ”pelkään saavani huonon maineen”, ”pelkään huutavia/kovaäänisiä ihmisiä”, ”pelkään loukkaavani”, mutta vastaukset olivatkin aivan jotain muuta. Kuten esimerkiksi ”ei tule konfliktia, jos sinä kuulet minua ja minä sinua” ”muutosta ei tule kuitenkaan”, ja muuta vastaavaa. Ja jälleen kerran kuulostaa siltä kuin hanskat olisi heitetty tiskiin: ”ei kannata yrittää, ei mitään muutosta tapahdu kuitenkaan”. Kyseisen tekstin kirjoittaja avasi ystävällisesti meille hieman ajatuksiaan ja häntä turhautti, kun hänen mielestänsä asioita on jo yritetty useasti korjata ja silti mitään ei tapahdu, mutta kun juttelin asiasta tiimini kanssa, he eivät muistaneet tämmöistä tapahtuneeksi, että olisi edes yritetty koskaan selvittää ongelmia ja itse olin samoilla linjoilla. Muistamme kyllä kaikki, kun tämä kyseinen henkilö piti meille puheen aiheesta, kuinka kaikki on huonosti, mutta itse en ainakaan muista, että siihen olisi yritetty keksiä ratkaisuja. Treenien tasosta olemme kyllä useastikin maininneet moneltakin eri taholta, mutta emme ole yhdessä tehneet selväksi mikä se vaadittava taso sitten olisi. Tästä keskustelusta kumpusi sitten idea tehdä nämä vaatimustasot selväksi, joka toivottavasti meneekin suoraan käytäntöön lähiviikkojen aikana. 

Vastuunvälttely

Viimeisenä aiheena oli vastuunvälttely. Kyse oli ehkä asioista, joita tapahtuu treeneissä, joita siellä ei kuuluisi tapahtua, ja siihen puuttumattomuudesta. Toiselta tiimiltä tuli aiheeksi treeneistä pois oleminen ilman syytä, ilmeisesti tämmöistä on tapahtunut, kun käsiteltävä aihe oli jotenkin ”vaikea”. Nostin aiheen oman tiimini kanssa puheeksi ja tulimme tulokseen, että meidän puoleltamme tämmöistä ei ainakaan tapahdu. Kunnes eräs sai päähänsä, että tämähän onkin hyvä idea! ”Katsotaan etukäteen aiheet ja sitten ollaan pois, jos aihe ei itseä kiinnosta”. Voi hyvä luoja! Ei näin! Siitä myöhemmin tulikin palautetta, että tämä olisi aika epäkunnioittavaa järjestäjiä kohtaan. 

Sitten käsittelimme tietokoneen käyttöä treeneissä ja miten siihen suhtaudumme. Jälleen nousi esiin Devetan kykenemättömyys tehdä päätöksiä. omasta mielestä tietokoneet pitäisi jättää kokonaan pois, koska on todella epäkunnioittavaa muita kohtaan tuijottaa koko ajan konetta, eikä olla läsnä treeneissä, mutta toisen mielestä jotain muuta ja kolmannen mielestä vielä jotain muuta, ja neljännellä ei ollut mielipidettä. Lähes puolen tunnin keskustelun jälkeen emme saaneet yhteistä tulosta puristettua irti. Olisin tietenkin voinut ottaa tilanteessa johtajan roolin ja sanoa, että päätös on tämä, mutta en kokenut, että voisin niin tehdä, kun jokainen oli eri mieltä. Toisen tiimin saapuessa paikalle he kertoivat ihan suoraan päätöksensä, jonka he olivat yhdessä tehneet. Edelleen minua ihmetyttää, kuinka tämä voi olla meidän tiimille niin jumalattoman vaikeaa. Ehkä niistä tilanteista puuttuu selkeä johtohahmo, joka vie asian loppuun. 

Toki esiin nousi myös se, että tietokoneen käyttöhän ei ole varsinainen ongelma, vaan se miksi niitä koneita käytetään, eli huonot ja tylsät treenit. Näihinkin onneksi keksittiin ratkaisuksi muunmoassa treenien vetovastuu oman tiimiläisen kanssa. Itse yritän koko ajan nostaa aiheeksi projekteja ja niiden käsittelyä, mutta ehkä sitten tiimeillä ei vain ole tarpeeksi töitä, jotta niistä voisi puhua. 

Mielestäni näissä treeneissä oli todella hyvää dialogia paikoitellen, yritettiin ainakin rakentaa yhteistä ymmärrystä. Toki muutamat todella negatiiviset kommentit laskivat heti taas tunnelmaa. Toivon, että näihin kommentteihin tullaan tulevaisuudessa puuttumaan heti, eikä anneta niiden laskea mielialaa. 

Checkoutissa nousi todella näkyväksi ongelmaksi epäkunnioitus. Tämä nousi niin monesti esiin, että se aiheutti itselle jopa ihan pahaa mieltä. Tuli tunne, että he eivät kunnioita meitä, mutta ehkä se onkin toisinpäin ja he kokevat, että me emme kunnioita heitä. En tiedä oliko kyse juuri tämän negatiivisen henkilön sanomisista vai mistä, mutta toivottavasti tämäkin asia selviää piakkoin. 

Kaiken kaikkiaan minun mielestäni hyvät ja aiheelliset treenit, vaikka muutama soraäänikin kuului, koska näissä jo selkeästi saimme hieman avattua ongelmia ja keksimme niihin muutamia ratkaisujakin. Toivottavasti näistä jäi myös toiselle tiimille kuitenkin positiivinen mieli, vaikka he ovatkin kuulemma kyseistä kirjaa käsitelleet jo paristi aiemminkin. Idea tästä kyseisestä kirjasta tuli kuitenkin toisen tiimin jäseneltä.