Yrityksien listat

Lähdeteos: Väärää yrittämistä

Lähdeteoksen kirjoittaja: Kim Väisänen

Teoriapisteet: 2

Kuuntelin kirjan ”Väärää yrittämistä: Kun teet kotiläksysi, rahantuloa ei voi estää”, jonka on kirjoittanut Kim Väisänen. Tämä oli mielestäni erittäin mielenkiintoinen kirja kuunnella. Paljon oli tietoa otettu, lainattu ja mietitty kirjassa. Asioita välillä pyöriteltiin ajatuksena ja silloin oli hyvä hetki laittaa hetkeksi pysähdyksiin ja itsekin miettiä sitä. Mielenkiintoisista näkökulmista oli ajateltu asiat. Itse olisin monet asiat avannut ihan eri kulmasta kuin tässä tuotiin esille. Toi siis uutta näkökulmaa ja oppia itselleni runsaasti.

Miksi yritys on epäonnistunut listattuna (CB insides)

1 ei markkinaa tai kysyntää 42%

2 rahojen loppuminen 29%

3 väärä tiimi 23%

4 kilpailijoiden jyräämäksi jääminen 19%

5 hinnoittelu- ja kustannusongelmat 18%

6 huono tuote 17%

7 toimimaton liiketoimintamalli 17%

8 surkea markkinointi 14%

9 asiakkaiden laiminlyönti 14%

10 tuotteen/palvelun määräaikaisuus 13%

Tämän koin mielenkiintoisena listana. Aloin heti heijastamaan sitä omiin projekteihin ja mihin olisi mahdollista mennä.

Boxiovellesi esimerkiksi tavallaan voisi mennä ensimmäiseen kohtaan, mutta kysyntää ja markkinaa kyllä on.

Toinen kohta on mahdollinen kanssa, rahat ovat tiukassa, jolla yritämme viedä eteenpäin projektia. Hirveästi ei viitti myöskään ottaa, jos takkiin ottaa. Tiedän sen kyllä, että nyt alkuun täytyy kyllä tehdä kovaa hommia ja saattaa tulla vähän miinusta, mutta yritetään vain mahdollisimman moni näkemään ja kuulemaan meistä.

Neljättä kohtaa jäin hetkeksi pohtimaan. Meillä on kyllä muutamia kilpailijoita ja kaikki ovat toistaiseksi tunnetumpia kuin me. Suomikauppa on varmasti heittämällä suosituin. Nimi pelkästään antaa jo hyvän vaikutelman. Heillä on tällä hetkellä yli kymmenen tuhatta tykkäystä Facebookissa. Meillä tietenkin tuotevalikoima ja tapa poikkeaa Suomikaupasta.

Viides kohta voisi olla myös yksi. Hinnoittelu on ollut hankalaa ja kustannusongelmat pääosin tulevat postien puolelta. Olemme jo paljon saaneet palautetta ja asiakkaat ovat säikähtäneet postiemme hintoja. Ne eivät ole edes niin kalliit hinnat. Tietenkin postit menevät myyntien mukaan, joten kilpailijoilla on edullisemmat.

Kahdeksas kohta varmasti osuu ja uppoaa. Olen yrittänyt todella paljon saada mainostettua Boxiovellesia mahdollisimman paljon. Olen varmaan yli 40 ryhmän ylläpitäjälle Facebookissa ottanut yhteyttä ja kysellyt, että saako ryhmässä mainostaa. Todella moneen olen saanut tehdä ja ilmaiseksi. Somemarkkinointia olemme kanssa käyttänyt, mutta emme ole vielä hyviä siinä, joten ensimmäiset ovat menneet hieman kokeilun kannalta.

Kympin varmasti voin allekirjoittaa kanssa. Palvelumme on osittain määräaikainen, mutta tietenkin toistaiseksi voimassa olevana ainoastaan, joten asiakas voi peruuttaa tilauksen koska tahansa.

Integrity, customer focus, excellence, teamwork, employee focus, innovation, respect, responsibility, safety, diversity.

Nämä luetellut sanat ovat Forbes listan yrittäjien eniten käytetyimmät arvot yrityksilleen. Miksi juuri nämä? Arvot on hyvä määrittää, jotta niitä voi käyttää apukeinoina tekemisen mallintamiseen. Arvot kumminkin omalla osallaan ovat tavoitteita ja nämä arvot otetaan huomioon kaikessa mitä tehdään. Kun nämä yhdistävät niin itselle nousee pintaan se, että yritykset näillä arvoilla haluavat välittää työntekijöilleen viestin, että saa luovasti, vapaasti ja turvallisesti harjoittaa omaa ammattitaitoaan hyvässä työpiirissä ja sinulla on merkitys. Asiakkaille viesti on, että saat rehellistä ja huippuosaavaa palvelua nopeasti ja vaivattomasti.  Koen, että varmasti on monia syitä sille, miksi juuri näitä arvoja käytetään usein. Ja niitä ei vain käytetä vaan niiden mukaan toimitaan.

Yrittäjien motiivit yrittäjyydellä listattu. (Discover your true north)

1 Maailman muuttaminen

2 Yrityksen kasvattamisella on henkilökohtainen merkitys

3 Hienojen asioiden tekeminen tuottaa tyydytystä

4 Henkilökohtainen kasvu ja taidot

5 Toisten/työntekijöiden vakaumuksen aito tunnistaminen

6 Halu auttaa muita saavuttaa tavoitteita

Tässä siis on listattu motiivit ihmisiltä, jotka ovat menestyneet yrittäjänä. Jotenkin itselle tosi iso ajatus, että isona motiivina pitäisin maailman muuttamista. Tietenkin meitä on ihmisiä erilaisia ja jokaisella on omat mielenkiinnon kohteet. Jollain tavalla silti tuo vaan kuulostaa niin isolta. Moni yrittäjä tässä on kumminkin onnistunut, esimerkiksi vaikka Henry Ford. Ylipäätään motiivit, jotka tässä listassa ovat on pohjimmiltaan todella voimakkaita haluja/tunteita, jotka siis varmasti motivoivat. Itse haluaisin nähdä vielä, jonkin tyylisen tilaston siihen tekisikö samat ihmiset samoja hommia, jos palkka ei olisi kuin keskiarvo. Monella yrittäjällä on intohimo johonkin joka voi muuttaa ihmisten elämää ja se kasvaa siitä super- isoksi. Mutta jos se ei ikinä kasvaisi räjähdysmäisesti niin tekisikö samat ihmiset samoja hommia, koska mielenkiinto on kumminkin? Itse jotenkin koen, että suureksi osaksi varmasti jatkaisi. Loppujen lopuksi isoimmat yrittäjät ei tee vain yhtä asiaa jolla rahaa tulee. Aina voi olla se rahaprojekti ja sitten se mielenkiinto-/harrasteprojekti.

Syyt, joilla aloitettu yrittäjyys listattu. (Entreprnr)

1 Ihmisen luovuus ei toteudu korporaatiossa

2 Kellokortti ja 8h työpäivät ei innosta

3 Oppimisen intohimo

4 Ideat ovat epätavanomaisia normaaliin ympäristöön

5 Tekemisen halu

6 Maailman muuttaminen

Tässä on listattu motiivit ihmisiltä, jotka ovat vähän aikaa sitten aloittaneet yrittäjyyden. Painona kirjassa tuotiin esille, että ei ole vääriä syitä lähteä yrittäjäksi, mutta aina kannattaa ajatus viedä loppuun ennen kuin aloittaa touhuamaan. 1,3,4,5,6 syyt ovat todella innostavia. Motiiveista selvästi huomaa aidon kiinnostuksen ja palon tekemiseen, koska on kova halu tehdä ja oppia ja ei pysty työntekijänä yrityksissä olemaan niin luova kuin haluaa. Mutta se ei ole aina taattua olla menestyvä yrittäjänä tai edes tulla toimeen. Suomessa on todella paljon yksityisyrittäjiä, jotka yrittävät yrityksen kautta tulla vain toimeen. Joskus on vain helpompi pitää oma työ ja viedä siinä samalla ajatusta konkreettiseen kokeiluun ennen kuin hyppää pois vakituistyöstä. Sillä saat todennäköisemmin paremman ja varmemman palkan.

Syy kaksi oli mielestäni erittäin hulvaton. Tämän olen aikaisemminkin kuullut ja se vain on kikka saada ihmiset kiinnostumaan ja lähetä kokeilemaan yrittäjyyttä. Tosiasia on, että tunteja tulee enemmän. Jos olet yrittäjänä niin vapaata ei ole käytännössä. Olen sen itse nähnyt ja päässyt seuraamaan, sekä myös kirjan kirjoittaja Kim Väisänen sanoo, että oli 5 vuoden työnteon jälkeen pitänyt ensimmäistä kertaa kahden viikon loman. Varmasti jos tavoitteesi on saada kasvatettua yritys isoksi ja pörssiin yms. Sinä voi varmasti määritellä lomasi ja työsi sitten kun homma on viety niin sanotusti loppuun. Työ ei lopu tekemällä eikä odottamalla. Töitä pitää paiskia paljon, mutta tässä ehkä oman ajatukseni mukaisesti on sama kuin säästämisessä. Mitä enemmän nyt teet töitä/säästät, sitä enempi kiität myöhempänä. Töitä tekemällä myöhemmin voi olla enemmän vapaata. Säästämällä rahaa on sitten enemmän myöhemmin.

You May Also Like…

Digimarkkinointi

Pääsin viimein digimarkkinointikirjan kimppuun, joka on pitkään kulkenut lukulistallani mistään sitä löytämättä....

Asiakastutkimus

Valitsin luettavaksi seuraavan kirjan Asiakastutkimuksen perusteet ja käytännöt. Kirjan lukemisen tarkoituksena oli...

Intohimona brändit

Tämä kirja päätyi reflektoitavaksi nyt, sillä brändit ja niiden kilpailu on ollut viime vuosina todella kovassa...

0 kommenttia

Lähetä kommentti