Elämme Suomessa kummallisessa ympäristössä. Monella alalla on huutava työvoimapula ja samaan aikaan työttömyys hipoo ennätyslukemia. Tämän kevään poliittisia keskusteluja seuratessa tuli väkisin olo, että jotain tässä on pahasti vialla. Miksi ihmiset eivät mene töihin? Miksi työnantajat eivät panosta palkollisiinsa? Maahanmuuttajat tulevat viemään naiset ja työt tai vain loisimaan. Onko työnteko edes kannattavaa Suomessa? Nuorilta puuttuu kokemusta, mutta työt eivät tunnu kiinnostavan. Missä vika?

Akatemialla puhutaan taloudesta, mutta keskustelu jää usein pintapuoliseksi. En kaipaakaan syväluotaavia luentoja hedge-rahastoista tai bruttokansantuotteen kehityksestä viimeisen 25 vuoden ajalta, mutta kansantalouden ymmärtäminen edes pintapuolin olisi tärkeä osa mitä tahansa koulutusta. Yhteiskuntaoppia lukioon mahtui omana aikanani vain kaksi pakollista kurssiaja yläkoulussakin yhteiskuntaoppi korvasi historian 9. luokalla vain vuoden ajaksi. Ammatillisessa koulutuksessa nuo kurssit on karsittu minimiin. Ainakaan omiin perusopintoihini ammattikorkeassa tai yliopistossa sisältynyt yhtäkään yhteiskuntaopin kurssia.

Sain Risto Murron Puuttuvat puoli miljoonaa – kirjan palkinnoksi onnistuneista 24 h – synnytysten myynneistä. En usko, että kukaan valmentajista oli ainakaan sillä hetkellä kirjaa lukenut. Eipä Akatemialla yleensäkään (kansan)taloustiedettä kovin näyttävästi esille nosteta. Itse kirjasta kovin paljoa uutta tietoa tai taitoa en saanut. Seuraan aktiivisesti yhteiskunnan liikkeitä ja samoihin tilastoihin, kauhukuviin ja ratkaisumalleihin olen törmännyt aikaisemminkin. Kuitenkin kirjaa lukiessani, huomasin jääväni miettimään, kuinka pimennossa valtaosa ihmisistä selkeästi elää. Olkoon tämä avautumiseni sitten sitä kuuluisaa reflektointia.

Työn vieroksujien sukupolvi

Kuten jo johdannossa otinkin esille, Suomea vaivaa ennennäkemätön töiden ja tekijöiden kohtaanto-ongelma. Tarjolla on kyllä paljon töitä, joihin on vaikeaa, syystä tai toisesta, löytää tekijöitä. Näitä syitä on oikeastaan vain kaksi: liian huono työ/palkka ja liian vaikea/erikoinen työ. Otsikoihin nousee useimmin ensimmäiseen syyhyn yhdistettävät työpaikat. Matkailu- ja ravintola-alalle, sekä sosiaali- ja terveysalalle on vaikeaa saada työntekijöitä, koska palkka ei kohtaa työaikojen ja työn kuormittavuuden kanssa. Näillä aloilla työnantajilla ei ole varaa nirsoilla. Pikaruokaravintolat palkkaavat lähes jokaisen, joka uskaltaa töitä pyytää ja erilaisissa hoitolaitoksissa ei enää vaadita lähihoitajan koulutusta.

Itse olen aloittanut työurani mainoksia jakamalla 12-vuotiaana. Siitä siirryin siivoamaan toimistoja, jonka jälkeen tein lyhyen jakson puhelinmyyntiä. Hain kesätöihin pikaruokaravintolaan ja työskentelin siellä tuntityöläisenä kolmisen vuotta. Nykyään tuntuu, että nuoria eivät moiset ”hanttihommat” enää kiinnosta. Ikäpolvelleni ja varsinkin nuoremmille on hoettu koko heidän elämänsä ajan, että sinusta voi tulla mitä vain, kunhan teet töitä sen eteen. Nykyiseltä keskittymiskyvyttömältä väestöltä vaan tuntuu keskittyminen herpaantuneen ennen tuon lauseen loppua ja sitä työnteko-osaa.

Tiedän, että on olemassa nuoria, jotka tekevät töitä kovalla työmoraalilla ja pyyteettömästi. Yleistän tässä aivan liikaa, mutta niinhän keskustelun nykypäivänä kuuluukin kulkea. Reppureissuista Australiaan ja kolmesta välivuodesta on tullut uusi normaali. Noissahan ei itsessään mitään pahaa ole, jos sieltä löytyy se kiinnostuksen kohde, jonka eteen on valmis uhraamaan vapaa-aikaansa. Toisin sanoen on valmis tekemään työtä. Ongelmaksi muodostuu kuitenkin opintojen jälkeinen aika. Vaikka nuori olisi valmistunut maisteriksi huippuarvosanoin, kasvava osa työmarkkinoista arvostaa enemmän kokemusta kuin tutkintoa. Sillä mäkkäri- tai puhelinmyyntityöllä ei ole näennäisesti mitään tekemistä vaikkapa kirjanpitäjän arjessa, mutta todellisuudessa jokainen työ opettaa tekijäänsä myös sellaisilla osa-alueilla, joita on vaikea numeroilla mitata. Asiakaspalvelukyky, myyntitaidot, sitoutuminen, oppimiskyky ja täsmällisyys ovat asioita, joista työnantaja voi todellisuudessa lukea vain ja ainoastaan CV:n rivien välistä.

Työn kannattavuus

Suomessa puhutaan paljon kannustinloukuista. Näen joka päivä ympärilläni ihmisiä, jotka ovat tällaisessa loukussa. Usein vedotaan vain ja ainoastaan liian korkeaan työttömyysturvaan ja ainakin omalla kohdallani olen joskus tuon loukun todennut toimivaksi. Kuitenkin erilaisia loukkuja löytyy muitakin.

Opiskelija saa tienata tänä vuonna 18 720 €, mikäli nostaa opintotukea yhdeksän kuukauden ajalta. Rajoja on korotettu viime vuosina ja hyvä niin, mutta omasta mielestäni koko tuloraja on järjetön kapistus. Tiimiakatemialla tuo tuloraja korostuu, koska tuloja olisi mahdollista saada itse opiskelusta. Tuntuu hassulta, että joutuu jättämään töitä tekemättä, ettei menettäisi kaikille samansuuruista opintotukea. Omaan elämänfilosofiaani kuuluu mahdollisimman nopea taloudellinen riippumattomuus ja olenkin todennut, että menetetyn opintotuen muutama hassu satanen ei ole töiden kautta oppimisesta kovin suuri uhraus. Ymmärrän kuitenkin ihmisiä, jotka ottavat mieluummin ne sataset ja keskittyvät vapaa-ajan viettoon töiden tekemisen sijaan. Siinä sitten saa valitella, että Keski-Afrikan Tasavallan vaikutuksesta Suomen taidehistoriaan gradunsa kirjoittaneen maisterin on vaikeaa löytää koulutustaan (ja olematonta kokokemustaan) vastaavaa työtä.

Yrittäjän eläkevakuutus muodostaa toisen kannustinloukun. Osa-aikainen yrittäjyys on nostanut suosiotaan valtavasti erilaisten kevytyrittäjä-palveluiden myötä. Kuitenkin moni harjoittaa sivutoimista elinkeinoa palkkatöiden rinnalla. YEL-rajat ovat samat kaikille, siitä riippumatta maksatko jo muuta kautta eläkettäsi palkasta vähennettynä. Nuo YEL-maksut aiheuttavat selkeän kasvun esteen monelle mikroyrittäjälle.

Oma ehdotukseni näiden kannustinloukkujen purkamiseen olisi, opintotuen lakkauttaminen ja täysimittainen lainottaminen. Nykyiselläänkin suurin osa opintotuesta muodostuu valtion takaamasta lainasta. En näe mitään syytä, miksi valtion pitäisi ilmaisen koulutuksen lisäksi maksaa päivärahaa opiskelusta. Lainalla opintonsa rahoittamisesta seuraisi sekin hyvä asia, että ihmiset opiskelisivat oikeasti sellaisille aloille, joilta töitä löytyy. YEL-velvollisuus on vähän vaikeampi kysymys. Omasta mielestäni sivutoimiselle yrittäjälle ei pitäisi pakollista YEL-vakuutusta olla lainkaan. Totta kai jokainen saa itse säästää eläkepäiviään varten juuri niin paljon kuin haluaa, mutta minimi YEL:in maksamisesta saa yhtä suuren eläkkeen, kuin ihminen, joka ei ole tehnyt päivääkään töitä ennen eläkeikäänsä. Kuulostaako reilulta?

Maahanmuutto

Suomesta puuttuu kirjan nimen mukaan noin puoli miljoonaa ihmistä. Laskelma perustuu nykyisen hyvinvointivaltion kustannuksiin ja suurten ikäluokkien vanhenemiseen. Jotta hyvinvointivaltio saadaan pidettyä kasassa, tarvitaan lisää työvoimaa myös siinä tapauksessa, että noista aiemmin mainitsemistani kohtaanto-ongelmista selvittäisiin.

Olen iloinen, että tänä keväänä vaalien alla maahanmuuttokeskustelu sai hiukan harmaan eri sävyjä Persujen rajat kiinni- ja Vihreiden kaikki tervetuloa- asenteiden välille. Keskusteluun vedetään kuitenkin edelleen liian heppoisin perustein ties minkälaista suvakki- ja rasistikorttia. Suomen täytyisi jollain ihmeen keinolla lisätä houkuttelevuuttaan kansainvälisillä työmarkkinoilla. Keskeinen sijainti, valkoiset hiekkarannat palmuineen ja ympärivuotinen auringonpaiste eivät meitä kummemmin auttele. Turvallisuutta ei enää kovin montaa vuotta uskalla mainostaa, mikäli länsinaapuriin on katsomista, verrokkimaat huitelevat koulutuksessa ohi ja se maailman paras terveydenhuoltokin on kääntymässä maailman pisimmäksi jonotusjärjestelmäksi. Suomalaisethan jonottavat vaikka ämpäreitä, mutta kansainvälisten osaajien kohdalla näin ankaraa kotoutumista on varmaan turha odotella.

Yhteiskunnallinen aktiivisuus kunniaan!

Vastauksia itselläni ei työllisyys-, työttömyys-, asenne- tai maahanmuutto-ongelmiin ole, mutta toivoisin, että asioista pystyttäisiin keskustelemaan esimerkiksi treeneissä ilman, että jokaista sanaa tarvitsisi varoa. En usko, että tiimissämme kukaan pahoittaisi mieltään, mikäli yhteiskunnallisista ongelmista sivistyneesti keskusteltaisiin, mutta jostain syystä ehdotuksistani huolimatta yhteiskuntaoppitreenit eivät ole saaneet suurta suosiota treenikalenteria suunnitellessa. Eipä ole silmille pompannut moiset treenit muidenkaan tiimien treenikalentereissa.

Ugh! Olen puhunut.