Kirjassa Voittamaton: 11 avainkykyä menestykseen ja mielenrauhaan käsitellään mm. luovuutta, motivaatiota, tiimissä työskentelyä ja omien ajatusten analysointia. Kirja pakottaa lukijaansa monessa kohtaa pohtimaan omia ajatuksia ja käytösmalleja ja sitä miksi toimimme niin kuin toimimme. Kuten monissa kevään aikana lukemissani kirjoissa myös tässä sana ”mindfulness” esiintyy useampaankin otteeseen. Kyseinen aihe on valtavassa nosteessa jatkuvasti kehittyvässä ja hyvin hektisessä maailmassamme, jossa burnoutit töissä tai jopa koulussa ovat jo varsin yleisiä. Tämän kirjan ohjeiden mukaan elämisellä riski loppuun palamiselle ei tietenkään häviä, mutta ainakin se pienenee.

Kuten jo aiemmin kirjoitinkin, kirjassa puhutaan paljon luovuudesta ja sen löytämisestä. Kirjan mukaan kaikki ihmiset nimittäin ovat enemmän tai vähemmän luovia, mutta yhteiskunnan normit ja oletukset oikeista toimintamalleista rajoittavat sitä jo nuoresta iästä lähtien. Saattaa kuulostaa hieman anarkistiselta ajatukselta, mutta kirjassa kerrottiin väitteelle varsin hyviä perusteluja. Tietynlaista punk asennetta oli luettavissa kirjan rivien välistä ja olivathan kirjan kirjoittajat Davide Floreno ja Petri Matero molemmat toimineet myös muusikoina mm. rock piireissä. Kirjassa törmäsin myös uuteen sanontaan ”kill your darlings”, jonka juuret juontavat luoville aloille. Sanonta meinaa sitä, että vaikka esimerkiksi kirjoittamisessa tai soittamisessa olisikin tiettyjä asioita, jotka tuntuvat oikeilta ja tulevat luonnostaan, on kokonaisuuden onnistumisen kannalta joskus tärkeää unohtaa ne ja suoraan suomennettuna ”tappaa rakkaimpansa”. Vanhoihin perinteisiin ei siis pidä liikaa tuudittautua ja tehdä asioita aina samoilla kaavoilla, vaan lähteä rohkeasti kokeilemaan uutta. Tiimiakatemialla rohkeus uusille kokeiluille on elintärkeää omien mielenkiinnon kohteiden ja osaamisten löytämiseksi.

Kirjassa käsiteltiin positiivisuutta ja sitä, kuinka se voi liiallisissa määrin olla jopa haitaksi. Positiivisuus ei meinaa sitä, että kaikki negatiiviset asiat lakaistaan maton alle ja unohdetaan, vaan ennemminkin sitä, että negatiiviset asiat pystytään avaamaan ja käsittelemään ja unohtaa vasta sitten kun tiedetään, että omalla toiminnalla asiaan ei voi vaikuttaa. Pakotetun yltiöpositiivinen ihminen ei hyväksy itselleen huonoja päiviä, koska kaikki on hyvin ja omat ongelmat ovat muiden mittakaavassa pieniä. Tällainen henkilö ei pysty käsittelemään vastoinkäymisiä, koska vertaa omia ongelmiaan muiden ongelmiin ja ”tajuaa”, että niistä ei saisi murehtia. Toki moni meistä suomalaisista on hyvin etuoikeutettu, ja me saammekin tuntea olomme sellaisiksi, mutta pitkällä tähtäimellä on hyvä myös muistaa, että joskus myös saa valittaa omista ensimmäisen maailman ongelmistaan. Osuuskunnassammekaan ainaiseen itsekehuun ei pidä juurtua, vaan ottaa ja antaa kritiikkiä niin tiimin sisältä kuin ulkoakin päin.

Yksi hyvä ajatus, jonka kirjasta bongasin, oli se, että seuraavan kerran kun mietit jotain missä olet hyvä tai huono niin kysy itseltäsi: ”Miksi tai miksei”. Moni ihminen tietää olevansa esimerkiksi huono puhuja, mutta ei oikein tiedä miksi ja ei ole koskaan edes harjoitellut koko asiaa. Asiana tämä on hyvin simppeli, mutta on kuitenkin joskus hyvä pysähtyä pohtimaan omia vahvuuksia ja heikkouksia syvemmin, vaikka omia heikkouksia ei olisikaan mukava miettiä sen tarkemmin. Menestymisen kannalta on tärkeää tietää omat heikkoudet ja vahvuudet. Toinen menestymisen kannalta tärkeä kirjassakin mainittu asia on kritiikin vastaanottaminen ja sen kääntäminen hyödyksi. On olemassa kahdenlaisia ihmisiä: niitä, jotka säikähtävät kritiikkiä ja menevät piiloon ja niitä, jotka ottavat kritiikin vastaan ja jaksavat innostua uusista haasteista. Akatemialla virheitä tullaan varmasti tekemään paljon enkä väitä, että itse kuuluisin tuohon jälkimmäiseen ihmisryhmään, joka ei pelkää ollenkaan epäonnistumisia, mutta ainakin pyrin jatkuvasti olemaan rohkeampi ja ottamaan vastuuta.

Olen aina kokenut ja koen vieläkin olevani varsin empaattinen ja ymmärtäväinen ihminen. Tajusin kuitenkin kirjaa lukiessani, että syyllistyn usein ”minä ainakin”-ajatteluun, jossa vain minun mielipiteeni on oikea. Saatan ihmetellä, miksi jotkut asiat, jotka minulle ovat helppoja eivät luonnistu muilta, vaikka itsellänikin on yhtä lailla heikkouksia. Osaan siis olla jääräpää ja tästä tavasta olisi varmasti tiimin kannalta hyvä kasvaa pois. Omien sanojen takana pitää tästä huolimatta uskaltaa seistä.

Kirja oli sisällöltään ihan hyvä. En oppinut mitään maailmaa mullistavaa asiaa, mutta opin itsestäni joitain pieniä asioita, joita tulevaisuudessa voin joko jättää vähemmälle taikka tuoda enemmän esille. Kirjasta löytyy varmasti jokaiselle jotakin, vaikka kuinka tuntisikin olevansa oman elämänsä päällä.