Viisi toimintahäiriötä

Kirjoittaja: Konsta Kääriäinen

20 syyskuun, 2022

Lähdeteos: Viisi toimintahäiriötä tiimissä

Lähdeteoksen kirjoittaja: Patrick Lencioni

Teoriapisteet: 2

Nyt oli viimein minunkin aikani lukea jokaisen tiimiyrittäjän tärkeä opas: ”Viisi toimintahäiriötä tiimissä”. Tätä Patrick Lencionin kirjoittamaa kirjaa voi Tiimiakatemialla puhutella jo varmaankin eräänlaisena klassikkona, joka kuuluu jokaisen osuuskuntalaisen ”must-read” kirjoihin. Ennen tätä kirjaa olin kuunnellut muutaman edellisen äänikirjana ja fyysisen kirjan lukeminen olikin hyvää vaihtelua.

Viisi toimintahäiriötä tiimissä on kärjistetysti satukirja, mikä tekikin siitä paljon kevyempää luettavaa. Noin 230 sivua pelkkää teoriaa olisikin ollut melko raskas kokonaisuus varsinkin, kun rutistin kirjan lukemisen yhteen päivään. Toimintahäiriöiden lähestyminen tarinan kautta sai asiat jäämään myös paremmin mieleen.

Lencionin listaamia toimintahäiriöitä on viisi, mutta kaiken pahan alku ja aihe, jota kirjassa eniten käsiteltiin, on luottamuspula. Tiimiläisten keskeisen luottamuksen pitäisi olla jokaisen tiimin ensimmäinen prioriteetti. Luottamuspulasta kärsivän tiimin jäsenet eivät uskalla ilmaista mielipidettään, koska pelkäävät muiden reaktiota. Haavoittuvaiseksi heittäytyminen on aluksi vaikeaa, mutta alkaa ajan mittaan helpottamaan. Luottamuksen luominen ja sen ylläpitäminen on kaikkien tiimiläisten vastuulla. Ihmiseen on vaikea tutustua syvällisemmin pelkästään työ- tai vapaa-ajalla. Tiimin olisikin hyvä viettää juuri tämän takia aikaa myös työpaikan ulkopuolella rennommissa merkeissä. Tutustuminen toisen elämään ja esimerkiksi kiinnostuksen kohteisiin auttaa tiimiläistä katsomaan työkaveriaan työpaikallakin enemmänkin ihmisenä kuin työkoneena, joka hoitaa jokaisen työtehtävänsä ilman mitään moitteita.

Viisi toimintahäiriötä esitettiin kirjassa pyramidin muodossa, jossa luottamuspulan yläpuolelle merkittiin konfliktien pelko. Aihe tuntuu ajankohtaiselta ja tärkeältä, koska osuuskuntamme keskustelu tuntuu olevan vielä hieman varovaista ja pientä itsesensuuria on vielä havaittavissa. Toki emme ole vielä käsitelleet vielä mitään kovin arkaa aihetta, joka nostattaisi tunteet pintaan, joten konfliktitilanne ei ole vielä päässyt kunnolla testiin. Learning circus voi olla hyvä mahdollisuus syventää tiimin keskeistä luottamusta. Tiimiläiset näkee nyt aivan uudessa tilanteessa ja samojen naamojen kanssa vietetään vähintäänkin viikko tiiviissä tunnelmissa. Armeija on tästä tiiviyden taiasta melko hyvä esimerkki. Puoli vuotta samojen tyyppien kanssa voi olla joko todella pitkät puoli vuotta tai sitten saatat löytää loppuelämän kestäviä ystävyyssuhteita. Lopputulos on hyvin pitkälti omasta heittäytymisestä ja asenteesta kiinni.

Konfliktien pelko on siis ehkä tiimimme suurin ongelma. Jos esimerkiksi puolet tiimistä pelkää konfliktia tiimin kesken niin todennäköisesti se pelkäämätön puoli päättää lopulta mihin tiiminä mennään ja kuinka missäkin tilanteessa toimitaan. Hiljaisesta hyväksymisestä pois pääseminen vaatii siis luottamusta ja yhtä lailla vastuuta kaikilta. On toki luonnollista, että eri ihmisille eri asiat ovat tärkeitä ja luonnollisestikaan kaikista aiheista ei saada konfliktia aikaan. Tärkeintä on kuitenkin pystyä avaamaan suunsa silloin kun siltä tuntuu. Tämä estää sitä, että palavereista tulee tylsiä ja toistuvia ja sitä että vain kourallinen tiimistä on mukana. Oman suun avaaminen rohkaisee myös toisia avaamaan suunsa.

Kirjan lopusta noin 20 sivua oli pyhitetty toimintahäiriöiden teorialle ja erilaisille harjoituksille, joilla tiimihenkeä ja luottamusta pystyy parantamaan. Näitä harjoituksia olisi varmasti hyvä kokeilla ja useat niistä olivat aika nopeasti toteutettavia.

Tiimimme on omasta mielestäni kuitenkin melko sitoutunut, vaikka 100% luottamusta ei vielä ehkä olekaan. Yhteisissä työjutuissa ollaan melko aktiivisia, mutta yhteistä työn ulkopuolista aikaa voisi olla enemmän. Kirjatreenejä odotan mielenkiinnolla, koska keskustelua herää varmasti tästä aiheesta hyvin. Kirjassa on hyvää oppia ihmistaidoista oli tiimisi sitten urheilujoukkue tai työporukka ja joka ikinen saa kirjasta varmasti jotain irti.

You May Also Like…

Google Digital Garage

Google digital garagessa oli paljon asioita, jotka olivat tuttuja mutta sain siitä myös paljon käytäntöön vietäviä...

Viherpesuopas

                                          Ai mitäkö on viherpesu? Viherpesun määritelmä perustuu  siihen, että...

0 kommenttia

Lähetä kommentti