Veikkauksen monopoliasema Suomessa on lyhyesti ilmaistuna aivan käsittämätön. Luettuani Senja Larsenin kirjan nimeltä Veikkaukratia, olen hölmistynyt Suomesta, jota kutsutaan myös hyvinvointivaltioksi. Kyseessä on todella suuri rakenteellinen ongelma, josta ei enää niin vain luovuta. Oikeastaan minulla ei edes ole uskoa siihen, että tästä valtion omistamasta rahasammosta haluttaisiinkaan luopua. Tämän koko systeemin purkaminen olisi yhteiskunnallisesti todella iso pommi, eikä ainakaan vielä toistaiseksi kukaan ole halunnut ottaa sitä kontolleen.

Suomessa pelataan kolmanneksi eniten maailmassa, kun määrä suhteutetaan väkilukuun. Peliongelmaisia ja heidän läheisiään on lähes miljoona ja Suomi tunnetaankin yleisesti lottokansana. Keskivertosuomalainen laittaa rahapeleihin tuhottomasti enemmän rahaa kuin esimerkiksi osakkeisiin tai rahastoihin. Kukapa nyt ei valitsisi äkillistä rikastumista, pitkäjänteisen säästämisen ja sijoittamisen sijaan? Se on vain ikävä tosiasia, että Veikkaus on yritys, joka tekee kannattavaa liiketoimintaa. Toisin sanoen se kerää pelaajilta ja etenkin ongelmapelaajilta sievoisen summan rahaa, eikä missään nimessä jaa sitä samassa suhteessa ulos voittojen muodossa.

En ole koskaan aiemmin edes tajunnut pohtia näin syvällisesti tätä koko yhteiskunnallista vääristymää. Kirjaa lukiessani minulle tuli jopa surullinen olo, miten Suomessa voi toimia tällainen yritys? Jos minulle joskus sattumoisin tarjottaisiin hyväpalkkaista ”unelmatyötäni” Veikkauksesta, en usko, että suostuisin työtarjoukseen. Vaikka koen olevani melko paljonkin rahaorientoitunut, jossain myös minulla menee raja. Ja se raja menisi viimeistään tässä kohtaa. En voisi hyvällä omallatunnolla työskennellä yrityksessä, joka ei toimi yhdelläkään mittarilla mitattuna avoimesti, eikä halua vilpittömästi ehkäistä peliongelmia. Veikkaus ei mielestäni ole millään muotoa eettisesti oikein toimiva yritys. Miten tällaisen yrityksen voidaan edes antaa toimia Suomessa? Yrityksen idea on ”kerjätä” köyhiltä suomalaisilta heidän kaikki rahansa, jotta Veikkauksen isot herrat voivat elää leveästi. Esimerkiksi vuonna 2021 Veikkauksen toimitusjohtajalle Olli Sarekoskelle maksettiin  palkkaa ja erilaisia bonuksia noin 450 000 euroa.

Näen, että ongelman ydin on se, että Veikkaus ei halua jakaa sitä valtavaa määrää dataa, mitä heillä on kaikista pelaajistaan. Helpoiten peliriippuvaiset tunnistaisi tästä datasta, mutta mitä kävisi jos ilmenisi, että esimerkiksi 70 prosenttia liikevaihdoista tulee peliriippuvaisilta? Mitä jos kaikki ”parhaat” pelaajat ovat peliriippuvaisia? Jos tilanteeseen puututaan, vaikuttaako se yrityksen tulokseen?  Tässä on syyt miksi Veikkaus ei halua tuoda julki kaikkea, mitä he tietävät pelaajistaan.

Mielenkiintoista oli myös lukea siitä, miten Veikkaus kartoittaa mahdollisia ongelmapelaajia.  Kirjassa eräs tutkija avasi näitä toimintatapoja, eli Veikkaus kartoittaa ongelmapelaajia satunnaisotannalla. Tämä tarkoittaa sitä, että he soittavat sattumanvaraisesti Suomen kansalaisille ja tiedustelevat, onko tavoitetuilla henkilöillä mahdollisesti ongelmia pelaamisen suhteen. Ensinnäkin eihän kukaan peliongelmainen myönnä puhelimessa kärsivänsä peliriippuvuudesta. Yleisesti tästä koetaan suunnattomasti häpeää ja omista peliongelmistaan vaietaan yleensä niin pitkäksi aikaa kuin vain mahdollista. Toisekseen eihän alkoholihaittojakaan kartoiteta niin, että sattumanvaraisesti soitettaisiin eri henkilöille ja kysyttäisiin heiltä ovatko he juoneet alkoholia viime aikoina.  Tällainen menettely totta kai vääristää lukuja ja saa näyttämään tilastot paremmilta, vaikka totuus lieneekin aivan toinen. Jo 1950-luvulla eräs yhteiskuntatieteilijä on todennut seuraavaa: ” Koskaan ei ole keksitty laitetta, josta on mahdollista saada niin pienellä investoinnilla niin suuri liikevoitto.”

Veikkaus on suunnitellut pelinsä tarkoituksenmukaisesti siten, että ne aiheuttavaisivat riippuvuutta. Nykyaikainen rahapelikone vangitsee pelaajan näkö-, kuulo- ja tuntoaistin. Jopa koneen muotoilu on mietitty sen mukaan, että siinä olisi helppo viettää useita tunteja pelatessa. Uusimmissa rahapelikoneissa on myös kasvojentunnistus, jonka avulla voidaan analysoida pelaajia. On esimerkiksi todettu, että alaspäin suuntautuva katse ennakoi pelaamisen lopettamista, jolloin järjestelmä antaa pelin jatkamista motivoivan bonusvoiton. Älytöntä, että tällaista voidaan katsoa läpi sormien.

Kirjan luettuani kiinnitin kaupassakäyntini yhteydessä huomiota Veikkauksen markkinointiin. Esimerkiksi tupakkatuotteiden mainostaminen ei ole sallittua, ja ne ovat visusti piilossa kassoilla. Veikkaus kyllä saa mainostaa lottoa ja muita tuotteitaan aivan vapaasti. Myös lehdissä vilahtelee vähän väliä otsikoita ”Lotossa tänään jättipotti”, ja näin pyritään saamaan pelaajia lisää. Muutenkin Veikkauksen erilaiset lehtiartikkelit ovat hyvin provosoivia ja niillä pyritään vain kasvattamaan pelaajien määrää. Kun asiaan kiinnittää huomiota, voi todeta Veikkauksen onnistuneen markkinoinnissaan.

Olen ollut todella vähän tekemisissä Veikkauksen kanssa. En ole koskaan lotonnut (jos sitä ei lasketa, kun nuorempana kerroin isälleni numerot, joilla lottovoitto osuu talouteemme…) Muutamina vuosina olen ostanut Veikkauksen joulukalenteriarvan, mutta siinäpä se. Näissäkin kyseisissä joulukalenteriarvoissa lukee, että ”noin joka toinen arpa voittaa”. Kyseessä on kuitenkin huijaus, sillä jos arpa maksaa kymmenen euroa, ei viiden euron palkinto ole voitto. Tosiasiassa pelaaja jää miinukselle, vaikka Veikkauksen mukaan hän on voittanut.

Loppukaneettina voinkin todeta, että aion jatkossa kiertää Veikkauksen tuotteet ja palvelut vielä entistäkin kauempaa.