Vaurastu kuin nainen

Kirjoittaja: Riikka Niemelä

25 syyskuun, 2021

Lähdeteos: Vaurastu kuin nainen

Lähdeteoksen kirjoittaja: Moona Laakso

Teoriapisteet: 2

Kiinnostus pienestä pitäen 

Löysin tämän kirjan hieman sattumalta. Uusi teos ja vielä minua kiinnostavasta aiheesta. Tämän minä kyllä otan seuraavaksi lukuun. Harvemmin käy niin, että sillä hetkellä luvussa olevan kirjan syrjäyttää joku toinen kirja. En yleensä hyväksy tätä ohituskaistaa, sillä usein käy niin, että kesken jääneeseen kirjaan on sitten myöhemmin vaikea palata. Tämä kirja kuitenkin houkutti minua aivan liikaa, että olisin malttanut odottaa sen aloittamista. 

En tiedä varmaksi mistä se juontaa, mutta sijoittaminen on kiinnostanut ja kiehtonut minua aina. Tai no, ainakin todella pienestä pitäen. Sijoittaminen ei ole ollut meidän perheessämme mitenkään sellainen juttu, että sitä olisi hirveästi tehty tai puhuttu. Enemmänkin säästetty ja ehkä ne ovat olleet kasvamassa korkoakin kuka ties. Muistan kuitenkin, kun pienenä minua kiinnosti, kun ukkini seurasi pörssikursseja, en edelleenkään tiedä sen kummemmin, että millainen osakesijoittaja hän on tai mitään sen enempääkään, mutta sen muistan, että hän niitä seurasi. Mielestäni siinä oli jotain tosi hienoa. 

Ajattelin pienenä jo, että joskus tulevaisuudessa minäkin aion seurata noita kursseja. En ole vielä tähänkään päivään mennessä sitä tehnyt, mutta ehkä minun olisi aika alkaa harkitsemaan osakkeisiin sijoittamista. Ei tähän ikään mennessä ole mitään isoja ehtinyt ja päässyt sijoittamaan ja säästämään, mutta kyllä minulla on hieman rahastoissa sivussa, jotta saisin korkoa korolle ilmiön parhaiten poikimaan. Olen tosiaan sitä sorttia, joka ei koske sijoittamiinsa rahoihin. Seuraan kyllä niitä ja niiden kehitystä, mutta en ole hätkähtänyt missään kohtaa, edes koronapandemian alkaessa. Tiesin, että kyllä ne kurssit sieltä takaisin nousevat ajan kanssa. Olivathan omat sijoitukseni sellaisia, joiden on tarkoitus vielä olla siellä kasvamassa useampia vuosia. 

Olen iloinen, että osasin olla silloin niin rauhallinen, vaikka useamman vuoden aikana kertyneet tuotot sijoituksistani sulivat suurin piirtein yhdessä yössä. Nyt on kuitenkin jo heilahdettu takaisin ja senkin yli. Kirjassa tosiaan puhutaan 12 naisen sijoittamistaustoista ja miten ja mihin he tykkäävät sijoittaa. Oli todella mielenkiintoista lukea elämäntarinoita niin peritystä omaisuudesta, ihan siihen täysin itse kasvatettuun omaisuuteen asti. Olen itse ajatellut, että olisi ihanaa olla tulevaisuudessa taloudellisesti riippumaton. Tällaisia tapauksia taisi kirjassa olla puolet ja toiset kuusi olivat hyvää vauhtia matkalla kohti taloudellista riippumattomuutta. 

Tulevaisuuden turvaaminen 

Tähän kohtaan on kyllä todettava, että en minä sitä taloudellista riippumattomuutta tavoittele sen takia, että voisin jäädä todella aikaisin eläkkeelle, sillä sitä minä en kyllä halua. Ehkä meidän ikäluokkamme kohdalla se tarkoittaa sitä, että voisi jäädä eläkkeelle 60-65 ikävuoden kieppeillä. Meidän eläkeikämme, kun huitelee varmaankin jossain 80 ikävuodessa (ei nyt oikeasti). Se ei oikeasti naurata, sillä vaikka tiedän, että meidän sukupolvemme elää varmasti keskimäärin pidempään, en tosiaan osaa kuvitella, että tekisin vielä mummoni iässä töitä. Haluan siis vain varmistaa, että kun olen tehnyt tarpeeksi mittavan työuran, voin hyvillä mielin itse määritellä sen, milloin olen jäämässä eläkkeelle. 

Itseasiassa isäni on puhunut ainakin minun koko ikäni, että hän jää eläkkeelle jo kuusikymppisenä, ja se kuulostaa kyllä kieltämättä aika hyvältä. En kyllä usko, että tekeminen tulee vähentymään, mutta ainakin työt ovat hänellä pois sen jälkeen kuvioista. Itse kyllä ajattelen sijoittamisen osaksi oman eläkepotin kartuttamisena, vaikka säästän totta kai myös tätäkin päivää varten. Minulla on olemassa eri tarkoituksiin olevia sijoituksia. On lyhyen aikavälin sijoituksia, joiden käyttö on mahdollista, vaikka heti, jos siltä tuntuu. Se on käytännössä katsoen ”lomakassani”, tosin en ole kyllä lomia varten sieltä nostanut vielä mitään, mutta siellä on olemassa pidempiä reissuja varten jo rahaa, kun matkustelu taas alkaa olla takaisin kuvioissa. Tämän sijoituksen lisäksi minulla on pitkäaikaisempia sijoituksia, joiden on tosiaan tarkoitus olla kasvamassa korkoa ainakin siihen asti, kun tarvitsen ensimmäisen asunnon käsirahan. Täytyy alkaa sitäkin jo tosiaan miettimään, sillä asunnon ostohan voi olla jo muutaman vuoden päässä.  

Joku on minulle sanonut, että olen hölmö, kun en ole vielä avannut ASP-tiliä, ehkä olen, mutta toisaalta, saatan tällä hetkellä saada rahoilleni suurempaa korkoa, kuin tuolla tilillä olisi mahdollista. Kyllä sen ASP:n aika vielä tulee, mutta olen ajatellut, että jos ei ole hätä vielä ostaa, niin ei ole vielä niin hätä sillä tililläkään. Varsinkin, kun en osaisi tällä hetkellä edes sanoa, mistä kaupungista omistusasuntoa aloittaisin etsimään. Ehkä sekin kertoo tilanteestani tarpeeksi. Kyllä sitä ehtii vielä asunnonkin ostaa, mutta toistaiseksi on ihan hyvä näinkin. 

Yrityksenä sijoittaminen 

Minun on hieman haastavaa saada käännettyä tätä aihetta siten, että pohtisin kuinka opeistani voisi olla hyötyä vielä Kaukan kanssa. Ehkä kaiken opin ei tarvitsekaan aina olla suoraan liiketoimintaan heijastettavissa. Uskon kyllä, että ymmärrykseni sijoittamisesta on parantunut ja varmasti se jotenkin tulee olemaan hyödyksi vielä meidänkin Tiimiakatemia taipaleellamme, mutta en näe suoraa yhteyttä vielä. Kyllähän firmatkin toki sijoittavat, mutta en oikein ole varma, olisiko se oikein viisasta meidän kohdallamme. Toisaalta onhan meillä vielä puolitoista vuotta jäljellä, että voisi kai sitä jotain voittoa ehtiä saamaan, jos rahaa sijoittaisi, mutta summat eivät olisi tässä ajassa kovin suuria, jollei lähtisi todella suuren riskin sijoituksiin mukaan. Ehkä siis parempi vain, että tienaamme työllämme rahat maailmanympärimatkaa varten. En ole myöskään ainakaan tietoinen, että Tiimiakatemialla olisi sijoitettu osuuskunnilla rahaa. Ehkä juuri tästä syystä, että aika on rajallinen ja rahan kiinni laittaminen sijoituksiin ei välttämättä ole se viisain veto, eikä meillä välttämättä loju tilillä suuria summia rahaa, jos ne olisivat esimerkiksi projekteissa kiinni. 

Taloudellisen vapauden summa 

Kirjassa esitettiin laskukaava, jonka avulla on mahdollista arvioida, kuinka paljon rahaa tarvitsisi kerätä, jotta olisi taloudellisesti riippumaton ja pärjäisi lopun elämää kerätyllä varallisuudella. Haluaisin nyt karkeasti testata, kuinka tämä laskukaava oikein toimii. Kaava oli loppupeleissä monta kertaa yksinkertaisempi, kun muistelin. Tämä helpotti omaa työtäni, sillä muistikuvissani kaava kuulosti todella vaikealta. Tämä on vain yksi tapa laskea oman taloudellisen vapauden summa, mutta se riittää minulle, sillä haluan vain katsoa arviolta, millaisesta luvusta puhutaan.  

Laskukaava: Kerro vuosittaiset menosi 25:llä ja saat tulokseksi summan, jonka tarvitset ollaksesti taloudellisesti vapaa. Kirjassa puhutaan ”neljän prosentin periaatteesta” Tämä tarkoittaa siis sitäm että sen verran on mahdollista nostaa sijoituksistaan vuosittain ilman, että rahat hiipuvat. Minun on vaikea arvioida millaiset vuosittaiset menoni tulevat olemaan, kun opiskelijaelämä päättyy, sillä tällä hetkellä menoja täytyy seurata tarkemmin. Nyt itse lukemiin, vaikka ne ovatkin nyt hieman hatusta vetäistyjä. Jos vuosittaiset menoni olisivat esimerkiksi 25 000 euroa tulisi tällä kaavalla lukemaksi 625 000 euroa. En ole varma, mitä tästä pitäisi ajatella, sillä toisaalta summa kuulostaa isolta, mutta olin jostain syystä ajatellut, että rahaa tulisi olla varmasti yli miljoona euroa, jotta olisi mahdollista elellä niillä. 

Näillä laskelmilla ei siis ihan hetkeen voi vielä jäädä pois työelämästä ja onneksi se ei ole pyrkimyksenäkään. Tämä kyllä loi yllättäen hieman jopa uskoa, että tätähän voisi oikeasti alkaa tavoittelemaan, vaikka työn sarkaa kyllä riittää. Tuntuu vain siltä, että kun sijoittamisesta on aloitettu puhumaan enemmän, nuorena aloittamisen tärkeys on alkanut korostua. Olisi varmasti hienoa, jos tässä kohtaa jo osaisi itse sijoittaa pörssiin ja tietäisi aina kursseja vilkuilemalla, mihin rahat kannattaa pistää, mutta olen ihan tyytyväinen, jos nyt edes aloitan aiheen paremman opiskelun. On mielestäni ihan ok, jos parin vuoden päästä valmistuttuani alkaisin olla perillä osakkeista ja mihin yhtiöihin rahaa kannattaa laittaa kiinni, sillä siinä vaiheessa sijoitettavat summatkin tulevat kasvamaan, kun ei ole enää opiskelijan statuksella liikenteessä. 

Asuntosijoittamisen mahdollisuudet 

Asuntosijoittaminen oli kirjassa yllättävän paljon läsnä ja alkuun ihmettelin tätä hieman, mutta toisaalta ymmärrän sitä myös siltäkin kantilta, että asuntojen parissa sinun on mahdollista nähdä sijoituksesi ja vaikuttaa sen arvoon. Tämä on varmasti ainakin yksi syy, asuntosijoittamisen parissa olevilla, sillä kyllähän ne tarinat pommikämppien remontin jälkeen nousseista arvoista oli hienon kuuloisia. Jos samalla haluaa hyödyntää omaa osaamistaan esimerkiksi sisustamisessa ja remontoimisessa, on mahdollisuus jäädä kunnostuksessa paljonkin voitolle. Ehkäpä sekin siis voisi joskus olla ihan hyvä vaihtoehto. Voisi harkita esimerkiksi oman entisen asunnon jättämistä sijoitusasunnoksi ja laittaa vuokralle. Näiden aiheiden parissa riittäisi ajatuksia kyllä reilusti, sillä mielestäni asuntojen kanssa pääsisi myös haastamaan itseään enemmän, kuin esimerkiksi osakkeiden kanssa. 

Sijoittajien vinkit 

Kirjassa oli jokaisen tarinan lopuksi aina kohta ”vaurastu kuin, ja sen jälkeen henkilön nimi”, kenen tarina oli kerrottu. Sain näistä vinkeistä itselleni hyviä pointteja matkaan. Päällimmäisinä mieleeni jäivät:  

  • Sijoita ensisijaisesti siihen, mikä itseäsi kiinnostaa 
  • Ole pitkäjänteinen. Vaurastuminen ei tapahdu vuodessa tai kahdessa, mutta se voi tapahtua 20 vuodessa 
  • Raha on valtaa 
  • Sijoita siihen, minkä ymmärrät, ja anna ammattilaisen hoitaa se puoli, minkä opetteluun et halua käyttää energiaa 
  • Sijoita myös elämyksiin ja kokemuksiin 
  • Aloita pienesti, mutta ajattele isosti 
  • Osta vain sellaista, mikä vähintään säilyttää arvonsa 
  • Osta ja pidä -taktiikka sopii laiskalle sijoittajalle 

Osa näistä oli jo ennestään tuttuja juttuja, mutta ne ovat silti edelleen tärkeitä muistaa. Näillä eväillä aion jatkaa matkaani kohti hyviä sijoituksia. Alkuun vielä ehkä vielä hieman riskittömämmin, mutta eiköhän sitä tule aikanaan sijoitettua esimerkiksi pörssiin ja mahdollisesti myös asuntoihin. Uskon myös, että minun täytyy lähteä tutkimaan, löytyisikö aiheesta lisää mielenkiintoisia kirjoja, joilla voisin hieman sivistää itseäni lisää.  

You May Also Like…

Digimarkkinointi

Pääsin viimein digimarkkinointikirjan kimppuun, joka on pitkään kulkenut lukulistallani mistään sitä löytämättä....

Intohimona brändit

Tämä kirja päätyi reflektoitavaksi nyt, sillä brändit ja niiden kilpailu on ollut viime vuosina todella kovassa...

0 kommenttia

Lähetä kommentti