Mitä on Tao? En osaa sanoa. 

Tao on jotain, mitä ei ole olemassa ja siksi sen olemassa olo on taattu. Se on asioita, jotka eivät valmistu ellei niitä jätä tekemättä. Se on jotain, mitä ei voi ymmärtää – kuitenkin, jos ymmärtää ymmärtämättömyytensä on ymmärtänyt sen. 

Yritän nyt kuitenkin ymmärtää eniten mielen ristiriitoja kirjassa herättävää lausahdusta: “Tao on ainainen, ei tee mitään, ei jätä mitään tekemättä.” Miten voi olla tekemättä mitään, mutta silti saada kaiken tehtyä? Jos minä jättäisin nyt vain kaiken tekemättä, niin silloin kaikki jäisi tekemättä. Noh. Ylipäätänsä kirjan rivien välistä puski ajatus asioiden hyväksymisestä. Joten josko tekemättömyys olisikin vain asioihin puuttumattomuuta. Mutta käykö sekään järkeen? Siinä mielessä, jos ajattelee elämän kulkevan lineaarisesti eteen päin, kyllä. Tavallaan maailma pyörii ilman meidän ihmisten toilailuja. Tavallaan usein tuntuu asioiden vain loksahtelevan paikalleen, vaikkei mitään olisi tehnytkään. 

Oikealla asenteella koen päässeeni pitkälle, enkä koe tehneeni muuten yhtään mitään. Jos olisin valinnut negatiivisen asenteen tai jos olisin yrittänyt liikaa, olisinko siellä missä minun pitäisi? Jos tekisin enemmän kuin minun on tehtävä, löytäisinkö itseni paikasta, jossa minun olisi jatkuvasti annettava enemmän kuin olen? Ehkä siksi minä riitän sellaisena kuin olen. Kehittyä aina voi, mutta tapahtuuko sekin parhaiten silloin, kun on sen aika? 

“Minulla on suuri taakka, koska minulla on minut; jos minulla ei olisi itseäni, mikä taakka minulla olisi? Siksi taivaanalaisen vuoksi arvostetaan kaikkea kuin itseä, voidaan saada turva taivaan alla.” 

Minä olen kaikki; jossei minua olisi, ei olisi minua, ei olisi mitään. Koen, että ihmiset etsivät itseään moneesti muualta kuin sisältään, itsestään. Joku etsii itseään saavutuksista, joku omaisuudesta. Voiko mikään kehon ulkopuolinen olla itseä? Jos ei omista mitään, omistaako silloin kaiken? Jos antaa arvostusta jollekin muulle kuin itsellee, onko tuo arvostus pois itsestä? Onko ainoa tapa arvostaa muita, arvostaa itseään? 

“Ei kilvoittele, siksi ei ole huolta.” 

Ei ole huolta, jos unohtaa kilpailun muiden kanssa, kilpailee vain itseään vastaan. Aika itseselitteinen asia. Jos keskittyy siihen omaan tekemiseen, miettimättä liikaa mitä muut tekee, tai miten muut etenevät, stressitekijät käytännössä katoavat olemattomiin. Keskittymällä omaan tekemiseen voi myös löytää aidosti ne asiat, mistä itse välittää. Kun vaatimuksia muilta tai ulkopuolelta omaan päähän ilmestyviä oletuksia ei ole, on vain omat vaatimukset ja täysin omat oletukset. Tällöin voisi kuvitella, että tekee juuri niin kuin haluaa, ja juuri sitä mitä haluaa. 

“Tehdään savesta muoto, tyhjää tilaa voi käyttää astiana. Veistetään ovet ja ikkunat, tyhjää tilaa voi käyttää huoneena. Siksi voi hyötyä siitä, mitä on ja käyttää sitä, mitä ei ole.” 

Ensimmäisenä tästä lainauksesta tulee mieleen tiimin luottamus. Kun luodaan jonkinlaiset suojamuurit, turvaavat seinät ympärillemme, voimme käyttää niiden sisään jäävää tilaa avoimeen vuorovaikutukseen. Luottamushan ei itsessään ole asia, mikä tapahtuu, se on luotu, jotta mahdollistettaisiin jotain syvempää. Tavallaan luottamus on juurikin tuo suojaava talo, ilman sitä olisi kylmä tai paljas olo, haluamattaankin kääntyisi sisään päin. 

Olen pohtinut lähiaikoina paljon itseni merkitystä, tai siis yleisesti kaikkien itsensä merkitystä ja olen päätynyt siihen lopputulokseen – minkä monet useasti unohtavat – että kaikki lähtee itsestä. Itse on kaikkeuden peruspilari.  

Itsevarmuus – heh nyt vasta ymmärsin sanan suoran merkityksen “varmuus itsestä” – on saavutettavissa vain, jos on varma itsestään. On opittama elämään itsensä kanssa ja hyväksymään itsensä sellaisena kuin oikeasti on. Kun täysin hyväksyy itsensä, kykenee täysin hyväksymään muut ympärillä.  

Serkkujeni isä tapasi lapsuudessani sanoa pojilleen: “keskittykää olennaiseen.” Tuo sanonta on jollain tavalla pinttynyt mieleeni. Se jättää mahdollisuuden lapselle itse määritellä tilanteessa olennaisen ja samalla pistää miettimään, mikä tilanteessa on tärkeää. Näin pitäisi aina ajatella; mikä on tilanteessa oikeasti tärkeää; raha vai hyvinvointi, toisten miellyttäminen vai todellisten kavereiden löytäminen?