Vaikuta tarinoilla

Kirjoittaja: Titta Honkonen

27 tammikuun, 2021

Lähdeteos:

Lähdeteoksen kirjoittaja:

Teoriapisteet:

Minulle on kerrottu jo pienestä tytöstä saakka paljon tarinoita. Nukkumaan mentäessä, ennen Joulupukin tuloa, tarinoita suvustamme, tarinoita ihan kaikesta. Ne ovat olleet opettavaisia, hauskoja, ihmeellisiä, saanut minut innostuksen huipulle, antanut rohkaisua ja opettaneet minut kohtelemaan muita hyvin.  Tarina voi olla mittakaavaltaan pieni tai suuri, ohje lapsille siitä, että tontut vahtivat joulun alla ikkunasta kilttejä lapsia, kertomus eilisestä hauskasta hetkestäsi töissä tai kertomus siitä, kuinka päädyit isoon päätökseen elämässäsi. Jokainen meistä on rakentunut koettujen tarinoiden kautta ja jokaisella olisi niitä kerrottaviksi aikalailla. Vetäkää happea, nyt sukelletaan minun tarinoihin!

 

Mielikuvitus rajana

Rakastan tarinoita. Niiden kuulemista ja eritoten niiden kertomista. Minua on monesti luonnehdittukin tarinoijaksi, ja joku on joskus sanonut, että minun pitäisi alkaa kirjoittamaan vaikkapa lasten kirjoja, koska osaan lisätä ripauksen hauskuutta jokaiseen tarinaani ja minulla on vilkas mielikuvitus.

Kerran olin rennolla ratsastuslenkillä metsässä ystäväni kanssa, oli pimeää ja meillä oli kypärissä otsalamput. Sammutin lamppuni, rojahdin selälleni makaamaan hevosen selkää vasten naama kohti taivasta ja tähtiä. Käskin ystäväni mennä edeltä, minun heppani seuraa sitten perässä ja minä vain matkustan. Aloin tuijottelemaan tähtiä, ja miettimään, mistä ne oikein tulee. Ajattelin, että maapallo on kuin juusto, jossa on reikiä. Suustani tuli kaikki mietteet ääneen ja ystäväni kuunteli hiljaa, miettien varmaan, että mitähän helkkaria taas.  Sitten kysyin, onkohan maapallossa reikiä ja tähdet ovat valonpilkahduksia avaruudesta tai jostain muusta kummasta ja paistavat läpi noista rei’istä. Kaverini nauraa ja toteaa ääneen, että mitä ihmettä sä selität. Koko paluumatkan koitin selittää tätä huimaa teoriaani hänelle, ja kun pääsemme tallille, nappaan kuivuneen leivänkannikan ja demonstroin sillä. Tökin metallitikulla leipään reikiä ja selitin, että tämä leipä on se maapallo ja nämä reiät niitä tähtiä, ympäröivä alue tuntematonta, josta valo tulee. Hän repeää nauramaan, nauran itsekin ja annan leivän palkinnoksi hepalle lenkistä.

Koen, että minulla on suuri mielikuvitus, enkä rajaa sitä tositietoon. Pystyn ikään kuin unohtamaan sen, mikä on totta tai minkä luullaan olevan totta, ja heittämään hatusta jotain ihan erilaista ja hölmöä. Tarinan kerronnassa mielikuvitus on tärkeää ja erittäin suositeltavaa käyttää. Mielikuvitus luo mielenkiintoa ja sisältöä.

 

Tarinoilla näytetään esimerkkiä

Kun sain kirjan luettua, mieleen juolahti monia lapsuuden muistoja ja koin hauskoja oivalluksia. Tarinathan ikään kuin näyttävät esimerkkiä. Palataan siis taas takaisin lapsuuteemme. Kaikilla meistä oli varmasti jokin satu, tarina, jota ihailimme ja jossa halusimme olla mukana. Itselläni oli monia sellaisia, mutta ensimmäisenä mielessä Muumit. Minulla oli paljon muumi-aiheisia leluja ja vaatteita, ja olisin voinut tuijottaa muumeja loputtomiin. Kun miettii muumeja, nehän ovat vielä tänäkin päivänä pinnalla, myös aikuisten keskuudessa. Hauska sattuma, että viime yöni nukuin muumi-aiheisissa pussilakanoissani ja minulla on kaapit täynnä muumimukeja (kellä nyt ei olisi?). Muumeista on onnistuttu luomaan erinomainen tarina, joka koskettaa vauvasta vaariin vielä tänäkin päivänä, ja varmasti ikuisesti.

Toisena esimerkkinä hieman nolostellen voisin ottaa fanituksen kohteeni kolmannelta luokalta; Lordi. Kyseinen yhtye voitti euroviisut, ja siitähän se ihannointi sitten alkoi. Meillä oli jonkin aikaa luokkamme poikien kanssa välitunti-bändi, jossa ”soitimme” Hard rock halleluujaata kaiken maailman palikoilla ja risuilla. Minä toimin yhtyeen ainoana tyttönä, kosketinsoittaja ”Awana”. Meillä oli kaikilla pelottavat pahvista ja kuminauhoista tehdyt naamarit, joita käytimme, kun fanimme (muut luokkalaiset) kirkuivat keikoillamme. 10-vuotis synttäreitäni varten pyysin käsistään kätevää mummoani ompelemaan minulle samanlaisen puvun, kuin oikealla Awalla. Senhän minä sitten sain ja vietin Lordi- aiheiset syntymäpäivät tämä puku päälläni. Pian synttäreiden jälkeen huomasinkin, ettei tämä genre ehkä ollutkaan minun juttuni, ja palasin takaisin muumien ja prinsessojen pariin, hyvä niin.

Vahvaan ja tunnettuun tarinaan halutaan samaistua.

 

Tunne ja ilmeet

Harrastin teatteria nuorempana ja kävin ilmaisutaidonkerhoa, josta huomaan saaneeni elinikäisiä oppeja. Meillä oli siellä usein repliikit, jotka piti lausua käyttäen ohjaajan sanomaa tunnetta apuna. Harjoitus meni niin, että ensin alettiin vain lukemaan ääneen repliikki kerrallaan, sitten ohjaaja heitteli ilmoille tunnetiloja, joiden mukaan tapaa lausua piti muuttaa: ”iloinen…. surullinen…. vihainen…. sotilaallinen…. hilpeä….” ja niin edelleen. Nämä harjoitukset olivat kaikkein mieluisinta minulle, ja muistankin kun parina vuotena koulussa sain käsikirjoittaa kevät- tai joulujuhlaan pienen näytelmän ja välillä ennen harjoituksia, pidin luokkatovereilleni näitä harjoituksia. Tällä tavalla jokainen joutui miettimään, miltä roolihahmostaan tuntuu ja näin ollen pääsi hyppäämään syvälle rooliinsa, ja näytelmästä tuli paras mahdollinen.

Tunne on tarinankerronnassa elintärkeää. Vaikka tarina olisi hauska, ei se välttämättä naurata robottimaisesti ja ilmeettömänä kerrottuna. Surullinen tarina voi antaa kertojastaan kuulijalle vääränlaisen, negatiivisen mielikuvan, mikäli suruntunne ei välity. Tai mikä pahempaa, välittyvä tunne voi olla jopa välinpitämättömyys. Tunteilla on siis voimaa ja paljon. Tunteilla vedotaan tunteisiin. Olen huomannut itselleni usein käyneen niin, että kerron jotain _ihan hauskaa_ juttua, mutta kun itseäkin naurattaa se ja kerron siitä hymyillen ja naurahdellen, alkaa se naurattamaan kuulijaa odotettua enemmän. Eli periaatteessa tylsästäkin tarinasta voi saada parhaat naurut. Toinen mitä jo hieman sivuttiinkin, on ilmeet. Ilme kertoo paljon. Innostava tarina ei ole enää innostava, jos kertojastaan paistaa naamaltaan EVVK-asenne ja silmien pyörittely.

 

Kiteytä ja avaa

Jos mietitään vaikka, kuinka lähtisin kertomaan Tiimiakatemiasta siitä mitään tietävälle ihmiselle. Ensimmäisenä täytyisi olla tietenkin mukana joku mielenkiintoinen, kiinnostusta herättävä ja ehkä hilpeä ilmaisu. Täytyisi kiteyttää Tiimiakatemia muutamaan sanaan. Mitä haluaisin siitä sanoa, ja mikä on sellainen asia, josta käytetään samankaltaisia ilmaisuja? Hmm, unelmien tehdas. Ei nyt kovin hilpeä, mutta mitään aiheesta tietämättömälle varmasti mielenkiinnon herättävä ilmaisu. Kukapa ei unelmien saavuttamisesta haluaisi tietää. Kun on herätetty mielenkiinto ja kuulija haluaa tietää lisää, alan kertomaan, että meillä on tiimit ja tiiminä olemme osuuskunta, joka tekee siistejä juttuja oikeiden ihmisten ja oikean rahan kanssa. Sen jälkeen kerron, ettei meillä ole opettajia, kokeita tai luentoja, on vaan tiimin yhteisiä palavereja ja hetkiä, jossa opitaan toinen toisiltamme. Tehdään projekteja yhdessä asiakkaiden kanssa ja voidaan toteuttaa meidän unelmia. What, mikä koulu toi on? Olen joskus jotain tuon suuntaista kertonut uudelle tuttavalleni ja hän oli ihan ihmeissään. Sitten juttelimme pitkät tovit Tiimiakatemiasta.

On siis tärkeää, ettei heti kättelyssä päästä suustaan tylsien sanojen tulvaa ja tapa kuulijan mielenkiintoa ennen sen varsinaista syttymistä. Mielenkiinto herätetään napakalla ja lyhyellä kiteytyksellä, jonka jälkeen tarina voi vasta alkaa. Itse syyllistyn usein siihen, että kun kerron jotain tarinaa, muistankin jonkin siihen liittyvän asian toisesta tarinasta jota alan kertomaan kesken kaiken, eli ns. punainen lanka katkeaa. Minulta on monesti vasta tarinan puolivälissä kysytty, mikä oli se alkuperäinen tarkoitus tai jutun pointti, enkä välttämättä itsekään enää muista sitä.  Onneksi näin käy vain tutussa seurueessa, ja osaan hillitä puhetulvani vakavimmissa ja tärkeissä tilanteissa. Tässä minulla on parannettavaa, mutta toisaalta tuleepahan kerrottua kaikki yksityiskohdatkin siinä samalla. Tiivistämisen taitoa siis seuraavaksi hakemaan!

 

Mikäs se pointti oli

Tämä essee näyttäisi näin loppuviimeistelyä tehdessä olevan juurikin minunlainen tuotos. Kirjan pointti, eli storytelling bisneksessä jäi hiukan vajaaksi, ja asiaa omista kokemuksista tuli taas enemmän kuin laki sallii. Tästä tuli ihan huomaamatta jonkinlaista tarinankerrontaa reflektion muodossa. Onko se sitten hyvä, vai huono asia, ehkä molempia. Ehkä asian voi ajatella niin, että vaikkei konkretiaa bisneksen kannalta ollut liialti, voi näitä samoja asioita ja taitoja peilata myös työelämässä. Eli mielikuvitus, tunteet, ilmeet, esimerkit tarinankerronnassa, kaikki pätevät niin bisnekseen kuin muuhun elämään. Tarinoilla jäädään mieleen, vedotaan tunteisiin, luodaan tarve ja vaikutetaan ostopäätökseen. Näin tiivistettynä 😊.

You May Also Like…

Et taida kuunnella

Kuunteleminen on taito, jonka nykyään yhä harvempi taitaa. Vaikka puhe on maailmassa lisääntynyt, kuunteleminen ei...

Tee itsestäsi mestariajattelija

Kirja oli mielenkiintoinen lukea, koska ajattelu ja miten sitä tehostaa, harjoitella ja hallita ovat kiinnostavia...

0 kommenttia

Lähetä kommentti