Vähemmällä enemmän

Lähdeteos: Vähemmällä enemmän

Lähdeteoksen kirjoittaja: Juha T. Hakala

Teoriapisteet: 0

Luin palveluidenjohtamisen kirjan nimeltä Vähemmällä enemmän. Päällimmäisenä kirjassa puhuttiin pienistä asioista. Rupesin miettimään meidän suuren tiimimme kohdalla tätä ja haluankin nyt kirjoittaa niistä vähän enemmän.

Ensimmäisenä mikä nousi esiin, oli pienten askelten voima. Meidän tiimissämme tehdään paljon asioita ja haetaan koko ajan uusia projekteja. Se on todella hyvä! Mutta haluaisin muistuttaa kaikkia tiimiläisiäni siitä, että suuret asiat eivät tapahdu äkkiä ja ne tulevat pienten asioiden kautta. Meille kaikki on nyt uutta ja välillä pitäisi vain pysähtyä ajattelemaan missä olemme, minne olemme menossa ja mitä tavoittelemme ja odotamme sieltä. Täydellisyys on monelle se mitä haetaan, mutta oikeastaan täydellisyys on vain sana. Kaunis asia ei koskaan ole täydellinen. Tämä oli lause, joka kirjasta jäi mieleen ja rupesin ajattelemaan tätä. Se on aivan totta. Mikään ei ole täydellinen. Sitä kannattaa tavoitella, mutta täytyy olla itselle ja muille myös armollinen. Pienet asiat saavat aikaan suuria asioita ja liiallisella kunnianhimolla on seurauksensa. Se kapeuttaa näköalaa, nakertaa luovuutta ja heikentää jopa kykyämme oppia uutta.

Elämää ei kannata juosta läpi. Täytyy keskittyä siihen mitä haluaa tehdä ja suunnitella ne tarkkaan. Mutta muistaa juuri se, ettei lähde ottamaan liian isoa askelta kerrallaan. Virheistä opitaan, se jos joku kannattaa muistaa. Aina ei myöskään tarvitse pinnistellä. Jos joku asia vaatii pinnistelyä kannattaa silloin miettiä, onko se itselle ja muille se oikea juttu. Onko se myöskään asiakkaille se juttu? Työstä näkyy sen mielekkyys ja onnistuneisuus läpi. Kirjassa oli lause älä purista mailaa. Se mielestäni on hyvä muistaa. Höllää välillä! Pinnistely ja mailan puristus, ne vain syövät sinua ja tiimiäsi sisältä päin ja näkyy sitä myötä myös ulos päin.

Kaikki me haluamme oppia paljon uutta matkallamme Tiimiakatemialla. Ei siis saa harpata liian isoja askeleita kerrallaan, että pääsemme perille. Pienet asiat ovat tässäkin valttikortti. Haluamme olla luovia ja tehdä hienoja asioita. Tämä vaatii suunnittelua ja aikaa. Haluamme laajentaa näkemyksiä asioihin ja kasvattaa verkostoa. Tämäkään asia ei tapahdu heti. Se vie aikaa, luovuutta, suunnittelua ja taitoa löytää oikeat verkostot.

Kirjassa oli myös hyvin sanottu siitä, kuinka perfektionismi ei ole hyvästä. Tämä pätee ainakin itseeni. Aina kun teen jotain haluan tavoitella vain täydellisyyttä. Kirja avasi näkemystäni tässä, ettei aina tarvitse tavoitella kymppiä. Joskus riittää vähempikin. Tai oikeastaan aina. Parempihan se on lähteä vähän alemmalta asteelta liikkeelle, että on varaa kehittyä. Tai pysyä hyvänä keskivertona, mutta koko ajan olla ajan tasalla. Jos haluan jotain, haluan sen yleensä nyt, heti ja saman tien. Tässä aion ottaa tulevaisuuteen huomiona tämän pienen askeleen voiman. Täytyy tehdä töitä asioiden saavuttamiseksi, mutta täydellisyyttä ei tarvitse tavoitella, hyväkin riittää.

Täytyy tehdä suunnitelmia ja toimia. Ei saa jäädä murehtimaan liian pitkäksi aikaa huonoja asioita, vaan mennä eteenpäin. Ottaa oppia siitä mikä meni mahdollisesti pieleen ja kuinka sitä lähdetään parantamaan. Jatkuva kehitys itsessä ja tiimissä on hyvästä, mutta kehitys ei saa olla kuitenkaan liian iso, ettei se sekoita pakkaa aivan täysin. Maailma kehittyy ja me kehitymme sen mukana. On siis hyvä muistaa se, että mikä toimi vuosi sitten, ei välttämättä toimi enää. Myynnissä tulee koko ajan uusia myynti kikkoja ja palvelun taso ja tarve kovenee koko ajan. on siis tärkeää seurata mitä maailmalla tapahtuu, ettei jää vanhaan tuttuun ja turvalliseen. Kuitenkin pitää muistaa, kun muutosta tehdään, ettei se tosiaan ole liian suuri kerralla puraistavaksi. Pienin askelin hyvä tulee. Myöskään ei kannata liikaa matkia mahdollisia kilpailijoita, vaan tarjota persoonallista ja oikeasti aitoa palvelua. Silloin työstä näkee sen että sitä on tehty täydellä sydämellä, eikä pakon edessä.

Kirja oli oikein kivasti kirjoitettu ja siinä oli hyvä asioita paljon, mutta aika paljon oli myös mielestäni turhaa tekstiä. Suosittelen kuitenkin kaikille lukemaan sen, koska kirja oikeasti herätteli ajatuksia paljon.

You May Also Like…

Google Digital Garage

Google digital garagessa oli paljon asioita, jotka olivat tuttuja mutta sain siitä myös paljon käytäntöön vietäviä...

Viherpesuopas

                                          Ai mitäkö on viherpesu? Viherpesun määritelmä perustuu  siihen, että...

0 kommenttia

Lähetä kommentti