Kuinka saavuttaa parempia tuloksia tekemällä vähemmän? Alkuun tuo ajatus varmasti kuulostaa hieman erikoiselta sillä uskon monen ihmisen mielessä olevan se, että mitä enemmän töitä tekee, sitä parempi lopputulos syntyy. Asia ei kuitenkaan aina mene niin, vaan sillä voi monesti olla negatiivisiakin vaikutuksia lopputuloksen kannalta. Jos jotakin haluaa saavuttaa, pitää sen eteen kyllä olla valmis tekemään töitäkin, mutta jos tekemisen taso menee yliyrittämiseksi tai väkipakolla tekemiseksi voi lopputulos olla haluttua huonompi.

Tämä oli elämäni ensimmäinen kirja, jonka kuuntelin äänikirjana ja huomasin, että ainakaan tämä kyseinen teos ei ollut itselleni sieltä helpoimmasta päästä. Kirjassa oli paljon toistoa ja asiat olisi voinut mielestäni tiivistää hieman pienempään pakettiin. Osa oikean elämän tilanteista kerrotut esimerkit olivat kuitenkin todella mielenkiintoisia ja pystyin samaistumaan moniin eri tilanteisiin niin työn kuin harrastusten parista. Sain kuitenkin kirjasta hyviä työkaluja siihen, kuinka voi pyrkiä parantamaan arjen asioita tiimiyrityksen sekä henkilökohtaisen elämän kanssa.

Hakala oli kirjassaan kertonut monen monta esimerkkiä erilaisista tosielämän tilanteista, joissa kunnianhimo, liiallinen yrittäminen, paineet sekä kokonaisuuksien huono hahmottaminen olivat tuottaneet ihmisille sekä yrityksille valtavasti stressiä sekä epäonnistumisia.

Voisin silti tiivistää kirjan pariin mietelauseeseen joista toinen, ”Ei pidä puristaa liikaa mailasta” oli kirjassakin. Asioita ei pitäisi ottaa liian vakavasti vaan pitäisi löytää sopiva rentous kaikkeen tekemiseen. Pidän itse lähes kaikkien kirjassa käytyjen aihealueiden olevan sellaisia, että niitä kaikkia kuitenkin tarvitaan sopivissa määrin. Kaikessa tekemisessä pitäisi siis pyrkiä löytämään kuuluisa kultainen keskitie.

”Pienistä asioista tulee isoja asioita”

Näin mainittiin kirjassa ja muistan, kun nuorempana meidän jääkiekkovalmentajamme painotti 15–16-vuotiaille nuorille pojille kyseistä asiaa erittäin paljon. Silloinen valmentajamme osasi avata tuon asian hyvin sekä tuoda sen käytännön tasolle jokapäiväisessä harjoittelussamme. Puututtiin pieniinkin yksityiskohtiin ja osa-alueisiin sekä hioimme ne kuntoon. Tämän jälkeen oli hienoa nähdä, kuinka näistä pienistä yksityiskohdista syntyi toimivia suurempia kokonaisuuksia. Ei ollut mikään ihme, että nämä kokonaisuudet toimivatkin paljon paremmin kuin aikaisempina kausina. Aikaisemmin noihin pieniin asioihin ei ollut puututtu, vaan silloin keskityttiin vain näkemään asiat isossa kuvassa. Aluksi koko asioiden ”pilkkominen” tuntui hieman erikoiselta, mutta arvostus valmentajaa kohtaan oli erittäin suurta, joten kaikki uskoivat, että tällä saamme varmasti saavutettua paremman lopputuloksen. Kesän jälkeen kausi alkoi, jolloin tuli käytännössä huomattua mistä hän oli puhunut koko edeltävän kesän ja kuinka paljon ne pienet asiat tosiaankin rakentavat isomman kokonaisuuden. Tätä periaatetta olisi hyvä pyrkiä noudattamaan tiimimme kesken. Kun pidämme yhdessä arjen pienet perusasiat hyvällä tasolla, sujuvat meidän yhteinen arkemme sekä projektit varmasti paljon vaivattomammin. Tässä kuitenkin pitää mielestäni osata käyttää sitä kuuluisaa pelisilmää, eli aivan täysin ei pidä kaikkeen pieneen mahdolliseen tekemiseen tarttua. Uskon siihen, että sopiva rentous sekä tasapaino asioiden välillä kuuluu myös saada säilytettyä.

Itselleni tarttui parhaiten mieleen kirjassa olevat esimerkit urheilumaailmasta ja niitä oli kirjassa useampikin. Pidän muutenkin urheilumaailmaa ja varsinkin joukkueurheilua hyvinkin samassa suhteessa työelämän kanssa. Niissä on yllättävän paljon samoja toimintamalleja, joita voi hyödyntää keskenään.

Kirjassa puhuttiin siitä, kuinka Patrik Laineen kausi oli alkuun sujunut uskomattoman hyvin, maaleja syntyi ennätystahtia. Jossakin vaiheessa hänen tekemisensä tasoon tuli täyskäännös ja puhuttiin kuinka hän puristi mailasta liikaa. Itse pystyn samaistumaan tuohon mailan puristamiseen melko hyvin niin jääkiekossa kuin työelämässäkin. Maaleja en kuitenkaan ole nakutellut samaan tahtiin kuin Pate eikä meitä kyllä voi edes mainita samassa lauseessa. Sen olen kuitenkin huomannut, kun onnistumisia joskus on tullut, on se ruokkinut onnistumisen nälkää joskus liikaakin. Onnistumiset nostavat omaa henkilökohtaista vaatimustasoa ylöspäin, mutta pitäisi osata ymmärtää se, ettei se nousukiito voi loputtomiin jatkua. Matkan aikana tulee varmasti hidastumisia sekä alamäkiä, jolloin tämä taas herkästi aiheuttaa sen, että alkaa puristamaan mailaa koska onnistumisiin on kerennyt tottua. Tämä asia pitäisi vain oppia hyväksymään, ettei kaikki suju aina ruusuilla tanssien sekä ymmärtää, että epäonnistumisia tulee kaikille.

Uskon kuitenkin siihen, että tiimin sisällä myös hyvän ryhmähengen kautta saamme tuollaisen liiallisen mailan puristamisen kitkettyä vähemmälle. Virheitä saa tulla ja niitä ei pitäisi pelätä tehdä. Varsinkaan tällaisessa tilanteessa, jossa lähes kaikki on jokaiselle uutta. Samoin toisten kannustaminen ja tukeminen jokapäiväisessä tekemisessä vähentää varmasti ylimääräisen stressin syntymistä.

Kirjassa oli myös paljon puhetta kunnianhimosta. Kuinka liiallinen kunnianhimo voi tuhota lähestulkoon kaiken onnistumisen sekä ilon tekemiseen. Liiallinen kunnianhimo voi viedä tavoitteiden saavuttamisen sekä onnistumisista nauttimisen pois. Jos ei ole koskaan tyytyväinen mitä saavuttaa eikä mikään riitä, ei varmasti pysty nauttimaan kunnolla mistään mitä on kerennyt saavuttamaan. Mielestäni kunnianhimoa kuitenkin pitää olla pienissä määrin, koska se auttaa varmasti saavuttamaan tavoitteet paremmin sekä pilkettä silmäkulmassa täytyy olla.

”Riittävän hyvä riittää”

Aina ei tarvitse tavoitella täydellisintä lopputulosta, koska riittäväkin riittää lopputuloksen saavuttamiseen. Miksi siis uhrata enempää aikaa ja vaivaa jos työ on jo saatu tarvittavalle tasolle? Kun halutut tulokset on saavutettu, voidaan siirtyä seuraavaan tehtävään eikä meidän tarvitse jäädä kuluttamaan energiaa jo suoritettuihin tehtäviin. Tässä onkin sellainen asia, jota haluaisin itse päästä kehittämään omassa tekemisessäni.