Olen miettinyt elämääni aika paljon viime aikoina. Se luonnollisesti johtuu varmasti siitä, kun akatemia aikani rupeaa olemaan loppusuoralla ja elämä taas täynnä mahdollisuuksia, ilman akatemiaa. Olen puhunut treeneissä ja tiimiläisillenikin siitä miksi tulin akatemialle. Tulin tänne siksi koska elämäni oli yhtä oravan pyörän pyörittämistä. Olin 20-vuotias, kun mietin ensimmäisen kerran jatko-opiskelemaan lähtöä. Silloin päätin, että NYT. Mistä kouluun hakuni johtui, oli se, että minulla oli 16-vuotiaasta asti sama työnantaja ja lopulta vakituinen työsuhde, täydet palkalliset lomat, salikortti, poikaystävä, perhe ja ystävät. Tämähän kuulostaa täydellisetä. Elämä, jossa ei tarvitse stressata, rahaa tulee palkkapäivinä ja kaikki on muutenkin ihan jees. No kaikki loppuu aikanaan ja pääni oli loppupeleissä niin sekaisin ja ahdistunut kun olin patoutunut työntekijä ja kyllästynyt elämään 20-vuotiaana. 2021 hain kouluun ja onnekseni pääsin. Sitten alkoi seuraava jännitys, kun tajusin todellisuuden. Minun täytyi irtisanoa itseni vakituisesta työstä, ei enää palkkaa, ei lomia, josta maksetaan, ei salikorttia salille, jossa vietin päivistäni aikaa ainakin kaksi tuntia, ei poikaystävää ja perhe sekä ystävätkin jäävät Kuopioon. Elokuussa 2021 koitti se päivä, kun muutin ja elämäni sai taas uuden merkityksen. Löysin ihana kodin itselleni Jyväskylästä, opinnot alkoivat, josta olen saanut elämääni uusia rakkaita ystäviä, opiskelu on ollut virkistävää itseään toistavan työn jälkeen, äitikin muutti perässä tänne, tosi ystävät jäivät Kuopioon, mutta ne aidoimmat ovat tottakai pysynyt elämässäni, hommasin uuden salikortin uudelle salille ja poikaystäväkin täältä löytyi. Ensimmäinen vuosi täällä meni paikkoihin tutustuessa, treenatessa, opiskellessa ja ratsastus tuli uudestaan osaksi arkeani äidin mukana, kun hän toi hevosemme Aidan mukanaan. Seuraavana kesänä löysin itselleni kesätyön, jota myös stressasin jonkin verran, että mitä jos en saakaan töitä. Onnekseni sain ja pääsin kokemaan jotain ihan uutta kahvilaravintolassa golfin parissa. Oliko minulla tieto golfista? Ei. Oliko minulla tietoa kahvilaravintolasta? Ei. Oliko minulla usko itseeni, että pystyn mihin vain? Oli. Kesä todellakin näytti minulle sen, että minusta on mihin vain. No seuraava vuosi alkoi koulun parissa ja pääsin kokemaan uskomattomia asioita projektien ja reissun parissa. Kasvoin valtavasti ja uskon, että sama usko itseeni jatkui kesätöissä saamasta buustista. Vuosi taas vierähti hurjaa vauhtia ja koitti kesä uudelleen. Sama mietintä, että mitäs nyt. Yhtenä päivänä Jyväsgolfin toimitusjohtaja soitti minulle ja sanoi, että tarvitsee minut töihin. Pallottelin asiaa paljonkin, sillä mietin, onko työllä kutenkaan enää mitään annettavaa minulle muuta kuin rahaa. Useamman keskustelun jälkeen päätin kuitenkin ottaa työn vastaan kahvilaravintolan johtajana. Tämä tuntui aivan järkyttävän ylitsepääsemättön vaikealta ajatukselta alkuun. Aloitin rekrytoinnit ja pääsin valitsemaan itselleni kuusi työkaveria kesälle ja tarjoamaan heille työtä. Kesä meni todella hyvin, josta olen enemmän kuin ylpeä itsestäni. Kaikki kuusi työkaveria on nykyään myös minun kavereitani, ja muutamasta voin jo puhua ystävänä. Kesä myös vahvisti ajatustani siitä, että tämä on todellakin se mitä minä haluan tehdä. Ei se, että olen golfklubilla kahvilaravintolassa töissä, vaan se että olen johtaja. Kolmas vuosi alkoi koulussa ja sitten se iski. Mitä nyt?

Nyt minulla on vuosi opintoja jäljellä, opinnäytetyönaihe vielä hakusessa, ensikesän suunnitelmat vähän auki, salikortti löytyy, mutta sille ei tunnu löytyvän aikaa, vaikka haluaisinkin, poikaystävääkään ei ole enää vuoteen ollut. Isoimmat kysymykset mitä päässäni pyörittelen tällä hetkellä, on; Missä haluan elämääni elää ja miksi? Mitä haluan elämälläni tehdä ja miksi? Ja nämäkin kysymykset sisältävät monia alakysymyksiä, joten ajateltavaa on ollut paljon.

Oli hauska nähdä kirjassa paljon samanlaisuuksia, kuten se että hevoset oli sielläkin mainittu ja voisiko niistä tehdä itselle ammatin, sekä unelma kesätyöstä kahvilassa. Hauska, sillä olen itse miettinyt hevosammattia nuorempana ja kahvilatyö on koettu. Kirjassa mainittiin siitä, että miksi ei tekisi omasta harrastuksesta ammattia. Hevosten kanssa ammattiin en lähde ja haluan pitää sen harrastuksena ennemmin kuin työnä, vaikka se onkin työläs harrastus. Sali harrastuksen parissa työskentelyä en ole edes miettinyt, mutta ei se ole sitä mitä haluan. Sekin on kiva pitää vain harrastuksena ja kun kavereiden kanssa käy treenaamassa voi samalla neuvoa ihan vain kaverina eikä ammattilaisena. Kirjassa puhuttiin myös siitä, että on tärkeää miettiä omia unelmia, nimenomaan omina unelmina eikä niin että ne ovat jonkun muun unelmia. Itselleni tämä on päivän selvää. Omat elämänvalinnat ovat olleet aina omia päätöksiä ja oma urapolkuni on rakentunut aina omasta tahdosta ja omalla naamallani ja tästä olen kyllä todella ylpeä, sillä voin sanoa, että menneisyyteni, saavutukseni, nykyhetki sekä unelmani ovat omia.

Viimeiseltä vuodelta toivon löytäväni kysymyksiin edes osittain vastauksen ja uskaltaa tehdä tarvittaessa suuriakin muutoksia elämääni. Tällä hetkellä tuntuu ainakin sille, että olen täysin valmis käytännössä mihin vain. Kirjassa oli paljon käytännön vinkkejä siihen, kuinka itseään voi reflektoida ja omia osaamisia ja heikkouksia kartoittaa, jotka laittavat ajattelemaan. Näitä olenkin jo käyttänyt käytännössä, sekä aion jatkossakin käyttää.