Kuuntelin Kirsi Pihan Keynote-puheen merkityksellisyydestä. Tiukkaan 45 minuuttiin mahtui niin paljon hyviä pointteja ja herätteleviä asioita, että päätin lukea myös saman naisen kirjoittaman kirjan. Erityisesti tuon puheen jälkeen kuitenkin mielen päälle jäi työhön liittyvän merkityksellisyyden tunteen tärkeys.

Töitä tehdään, jotta on varaa harrastaa

Olen joskus itsekin väläytellyt tuon väliotsikon mukaista ajattelumallia. Ajatuksen pohjalla on ideologia työstä välinearvona, eikä niinkään itseisarvona. Todellisuudessa olen kuitenkin itsekin huomannut, että maailmaa ja elämää on turha noin mustavalkoisesti luokitella. Joskus on päiviä, jolloin työstä ei saa mitään muuta kuin palkan irti (myös yrittäjällä), mutta totta kai työn tulisi olla edes jollain tasolla siedettävää ja jopa mieluisaa. Ehkäpä olenkin suunnannut tuota lausetta enimmäkseen kavereille (tai krhm… lähisukulaisille), jotka eivät töihin edes pyri, vain ja ainoastaan sen takia, että tarjolla oleva duuni ei ole juuri sitä unelmahommaa. Samat ihmiset eivät yleensä osaa myöskään sanoa, mitä se unelmahomma olisi, juuri siitä syystä, etteivät ole eläessään yli kuukautta mitään työtä tehneet.

Ora et labora

Mitä pidempään tätä palloa olen tallannut, sitä selkeämmäksi on itselleni muodostunut kuva työn merkityksestä myös itseisarvona. Benedictus-munkkien Ora et labora – sanonta tai slogan on saanut suomennoksen: Rukoile ja työtä tee. Nykypäivän elämään tuon sloganin voisi istuttaa esimerkiksi muotoon: keskustele tai mietiskele ja työtä tee. Teologisessa mielessä rukoukseen sitoutuu ajatus yhteydestä ja keskustelusta. Keskustelu oman itsensä ja toisten ihmisten kanssa synnyttää vahingossakin merkitystä. Laadukkaita, merkityksellisiä keskusteluja on todella vaikeaa, ellei mahdotonta aikatauluttaa. Ne syntyvätkin vahingossa vain olemalla läsnä muiden ihmisten seurassa. Samalla tavalla jokainen tietää, että parhaat omat ideat ja erikoisimmat oivallukset syntyvät suihkussa, paikassa, jossa nykyihminen pakotetaan eroon puhelimista ja muista ärsykkeistä, ja olemaan ihan vain omien ajatustensa kanssa yksin. Itse olen Tiimiakatemialla todennut, että yhteisessä tekemisessä tärkeintä ei ole itse tekeminen vaan se yhdessä olo. Tekeminen saattaa itsessään olla aivan merkityksetöntä, mutta kun se tapahtuu yhteydessä muihin ihmisiin, merkitystä syntyy aina ainakin jollain aikataululla.

Perustarpeet

Työ tarjoaa monelle sen sosiaalisen viitekehyksen, joka on osa jokaisen ihmisen perustarpeita. Piha kuvasi sekä puheessaan, että kirjassaan sosiaalisen kanssakäymisen tarvetta vertaamalla sitä janoon. Nesteytyksessä ja sosiaalisissa tarpeissa on kuitenkin yksi suuri ero: kun ihmistä janottaa, hän hakeutuu juomaan. Kuitenkin yksinäisyyden tunteen vallassa ihmiset helposti kääntyvät sisään päin ja eristäytyvät. Nämä reaktiot voin allekirjoittaa itsekin omien nuoruusvuosieni kokemusten pohjalta. Kuinka paljon helpompaa, hauskempaa ja merkityksellisempää elämästä tulisikaan, kun yksinäisyyden vallassa tajuaisi tarttua luuriin ja soittaa jollekin tai lähteä tutustumaan uusiin ihmisiin ihan vain koska kokee sille tarvetta.

Työelämän merkityksellisyys

Moni ajattelee merkityksellisyyden olevan asia, jonka pitäisi olla leivottuna sisään itse työhön tai työnkuvaan. Joissain tapauksissa näin saattaa ollakin. Kuitenkin moni vaihtaa työpaikkaa parin vuoden välein merkitystä etsiessään. Jossain vaiheessa useimmille valkenee ymmärrys siitä, että merkityksellisyys onkin asia, jota täytyy etsiä sisäiseltä tasolta ulkoisten asioiden sijaan, sen löytääkseen. Mitä nopeammin tämän tajuaa, sitä nopeammin pääsee elämään merkityksellisempää ja onnellisempaa elämää.