Päätimme yhdessä tiimimme kanssa, että alamme kuukausittain tarkkailemaan työilmapiiriämme ja kartoitamme jokaisen tiimiläisen tuntemuksia senhetkisestä työilmapiiristä aina kuukauden lopuksi. Tästä syystä otin lukuun Antti Aron kirjan Työilmapiiri kuntoon. Kirjassa oli paljon asioita, joihin olen jo tutustunut monen tiimityöskentelystä kertovan kirjan kautta. Aro kirjoittaa luottamuksen ja kommunikoinnin tärkeydestä, jotka ovat tiimityöskentelyn tukipilareita kaikessa tiimin tekemisessä.

Aro kirjoittaa myös psykologisen turvallisuuden tärkeydestä työssä. Ihminen tarkkailee jatkuvasti omaa asemaansa ryhmässä, sillä yksinäisyyteen liittyy runsaasti terveydellisiä ja sosiaalisia ongelmia. Psykologinen turvallisuus muodostuu Aron mukaan näiden kysymysten perusteella:

Olenko hyväksytty ryhmän jäsen sellaisena kuin olen?

Olenko arvostettu, tarvitseeko ryhmä minua?

Onko ryhmällä jatkuvuutta? Ovatko muut jäsenet sitoutuneita ryhmään?

Onko olemassa uhka, että minut erotetaan ryhmästä?

Voinko luottaa ryhmään ja sen jäseniin?

Ryhmän jäsenten psykologinen turvallisuudentunne vahvistaa sen, että ryhmän jäsenet uskaltavat ottaa paremmin riskejä, mennä oman mukavuusalueensa ulkopuolelle ja näyttää omaa haavoittuvaisuuttaan. Esimerkiksi näiden kysymysten pohjalta voisi lähteä arvioimaan psykologista turvallisuutta tiimissä ja sen vaikutusta työilmapiiriin.

Miten työilmapiiriä pystyy ja kannattaa arvioida?

Aro kirjoittaa, että yleinen ”fiilis” on jo itsessään kohtuullisen luotettava työilmapiirin arviointimenetelmä. Jos töihin meneminen on enimmäkseen mukavaa, on työilmapiiri todennäköisesti kohtuullisessa kunnossa. Työilmapiiriä on kuitenkin mahdollista mitata systemaattisemmin käyttämällä erilaisia arviointimenetelmiä. Meidän tiimissä kehitettiin itse arviointikaavake, jonka jokainen täyttää arvioiden erialisia väittämiä asteikolla 1-10. Olemme käyttäneet arviointitapaa kerran ja koin sen hyvin käytännölliseksi tavaksi mitata työilmapiiriä tiimissämme. Aro kuitenkin kirjoittaa, että on tärkeää käyttää mittareita, joiden laatu on mitattu tieteellisin menetelmin. Näin voidaan olla varmoja mittarin mittaavan juuri niitä asioita, joita se sanoo mittaavan. ”Omatekoisia mittareita ei koskaan kannata käyttää”, Aro kirjoittaa.

Tämä tietenkin avaa kysymyksen siitä, kannattaisiko meidän tiimissä kuitenkin alkaa käyttämään jotain valmiiksi hyväksi havaittua työilmapiirin mittaus menetelmää. Aro mainitsee myös muutaman laajasti käytössä olevan työilmapiirinarviointimenetelmän: Työterveyslaitoksen Parempi työyhteisö (ParTy) -kyselymenetelmän ja Great Place to Work (GPTW) -kyselyn. Mielestäni, voisi olla hyvä tiiminä miettiä, olisiko aiheeseen hyvä panostaa hieman enemmän ja ottaa käyttöön esimerkiksi jompikumpi näistä arviointimenetelmistä.

Työilmapiirin kehittäminen

Aro puhuu kirjassa useammista työilmapiirin kehitysmenetelmistä. ”Menetelmät ovat tekniikoita, joiden hyödyllisyys riippuu niiden käyttäjän osaamisesta”, Aro kirjoittaa. On olemassa erilaisia työnohjaus- ja tiimivalmennusmenetelmiä. Tiimiakatemiassa valmentaminen on tietenkin suuressa keskiössä jokapäiväisessä tekemisessämme, joten oli mielenkiintoista kuulla tiimivalmentamismenetelmien vaikutuksesta työilmapiirin parantamiseen. Tiimivalmentamisessa hyödyllisiä ovat tekniikat, jotka keskittyvät tiimin välisten suhteiden vahvistamiseen. Jos tiimivalmentaja keskittyy paljon teknikoihin, jotka korostavat tiimin jäsenten yksilöllisiä eroja, ei päästä työyhteisön ilmapiirin parantamisessa eteenpäin.

Tiimivalmennuksen osuus kirjasta oli pieni ja olisin mielelläni lukenut aiheesta enemmän. Tiimivalmentajana on varmasti vaikeaa pysy tasapainossa tiimivalmentamisen ja yksilövalmentamisen välillä. Välillä tiimille hyödylliset asiat eivät tue yksilön oppimista ja toisin päin. Tiimivalmentamisen avulla on kuitenkin usein helpompi käsitellä vaikeita teemoja tiimissä, jonka koen tällöin myös tukevan yksilön oppimista esim. pienempi kynnys pyytää apua ja terve lähestymistapa konflikteihin. Nämä asiat tukevat tietysti myös tiimin sisäistä ilmapiiriä.

Vaikka koen kirjan olevan täynnä tärkeää ja arvokasta tietoa työilmapiirin parantamisesta ja kartoittamisesta, en voi sanoa oppineeni kirjasta paljoa. Lukeminen tuntui minusta hyvin puuduttavalta ja raskaalta. En tiedä johtuiko tämä siitä, että koin kirjassa olevan paljon minulle ennestään tuttuja asioita, vai siitä, ettei kirja ollut erityisen mielenkiintoisesti kirjoitettu. Uskon silti, että kirjasta voi olla hyötyä monelle, joka kokee olevansa osa tulehtunutta työilmapiiriä. Loppujen lopuksi työilmapiirin parantaminen on kiinni työntekijöistä ja esimiehistä. Onko hyvä työilmapiiri tärkeä arvo yhteisessä työpaikassa?