Tylsyyden ylistys

Kirjoittaja: Sonja Saukkonen

22 marraskuun, 2022

Lähdeteos: Tylsyyden ylistys

Lähdeteoksen kirjoittaja: Juha Hakala

Teoriapisteet: 2

Me kaikki tiedämme sen tunteen, kun menemme vessaan ja erehdymme unohtamaan puhelimen toiseen huoneeseen. Yhtäkkiä vieressä olevan saippuapullon tuoteseloste vaikuttaakin kiinnostavimmalta asialta ikinä. Pitkään seistessäsi suihkussa mieleen tulee yleensä ne parhaimmat comeback lainit, joita olisit voinut väittelytilanteessa laukoa. Ihminen tarvitsee paljon virikkeitä, jotta hän ei tylsisty, mutta joskus myös tylsistyessä luovuus pääseekin valloilleen.

Iso syy ihmisten tylsistymiseen on rutiinit. Moni elää tyypillisessä 8-16 arkirytmissä. Aamulla herätään, tehdään aamutoimet, lähdetään kouluun tai töihin, jossa sykitään neljään saakka. Illalla hommia saatetaan vielä jatkaa, ehkä käydä harrastuksissa, ja pian mennäänkin jo nukkumaan,  jotta samaa rytmiä voi jatkaa muutaman päivän, kunnes koittaa viikonloppu. Moni elääkin viikonloppuja varten, ja arkipäivät ovat ns. selviytymistä loppuviikkoon saakka.

Tästä syystä Tiimiakatemia on melko hyvä paikka opiskella. Kukaan ei anna sinulle valmiiksi 5 päivän lukkaria, jossa hommat sisältyvät 8-16 aikavälille, vaan olet itse vastuussa, miten 40 tuntinen työviikkosi muodostuu – viikonloppusi voi vaikka olla työntäyteinen, jos niin haluat, ja keskellä viikkoa voit pitää vapaampaa. Toki itse tykkään tietyllä tavalla siitä, että näen jo pitkällä aikavälillä sen, miten viikkoni muodostuu, jotta voin sopia akatemian ulkopuoliset menot hyvissä ajoin. Tämä ei ole niin helppoa, kun monessa asiassa viikkoni muodostuminen riippuu pitkälti muistakin ihmisistä. Ikävä tapa minulla on myös se, että en osaa rajoittaa työskentelyaikaani, vaan 8 tunnin työskentelypäivän jälkeen vastailen silti viesteihin ja sähköposteihin, suunnittelen seuraavaa päivää ja pyörittelen mielessä työasioita. Tähän saattaa vaikuttaa se, että mikäli en ole aikatauluttanut tai päättänyt itselleni mitään muuta menoa, tulee minulle tunne, että aika on pakko käyttää johonkin, edes työntekoon. Tämä on pitkällä juoksulla hyvin myrkyllistä, sillä se ajaa helposti jopa uupumiseen.

Tylsyyden ylistys- kirjassa puhutaan paljon siitä, miten iso vaikutus digitalisaatiolla on ihmisen tylsyyden torppaamisessa. Tunnistan itsekin sen, että niinä hetkinä, kun mitään muutakaan tekemistä ei ole, niin kaivan puhelimen esiin. Oikeastaan en edes kaiva sitä vain tylsyyksissäni, vaan huomaamattani miltei koko ajan. Puhelimella on varmasti myös suuri vaikutus siihen, miksi työn ja vapaa-ajan eroa on vaikea erottaa; whatsapp-ryhmät laulavat yömyöhään saakka, ja somessa voi tulla vastaan vaikka mitä asioita, mistä voi inspiroitua ja viedä käytäntöön omissa työasioissa. Toki puhelimen avulla pystyy heittämään aivotkin narikkaan; netflixistä voi laittaa pyörimään vaikka mitä hömppää, ja tiktokkia selaillessa ajattelun aihe vaihtuu muutaman kymmenen sekunnin välein.

Ihminen tarvitsee selkeästi siis virikkeitä. Digitalisaation ja erityisesti sosiaalisen median myötä meille on annettu alusta seurata muiden elämää – ja inspiroitua siitä. Tämä on tietyllä tavalla edistyksellistä ja mahtavaa, mutta se varmasti vähentää myös omaa luovuutta. Myönnän, että visuaalisia asioita miettiessäni kaivan miltei heti Pinterestin auki tai etsin Instagramista hashtagien avulla vinkkejä. Jos minulla ei olisi siis hakukoneita tai somealustoja, olisi minun vaikea keksiä tyhjästä juuri mitään. Kaikki olisi hitaampaa ja vaikeampaa – mutta toisaalta taas aikaa olisi helpompaa tappaa, mikä tuntuu viihdyttämisen yksi isoimmista merkityksistä olevan. Kaipaan tietyllä tavalla aikoja, kun käveltiin talvipakkasillakin puoli tuntia kaverin oven taakse kysymään, ”voitko olla?”, kun puhelimella ei voinut parissa sekunnissa laittaa viestiä.  Ikinä ei tiennyt, tuleeko torppaava vastaus, sitä sai jännittää oven taakse kyhjöttämiseen asti. Jos kaveri ei päässyt leikkimään kanssani, piti lennosta keksiä seuraava keino. Ehkä mennään seuraavan kaverin ovelle, tai sitten kotiin leikkimään barbeilla yksin. Muistan myös, miten usein kesämökille mentäessämme suurin iloni oli leikkiä kivillä. Kyllä, kivillä. Vain niiden ulkomuodon perusteella osasin luoda niille persoonat, ja mökin ihana maalaisluonto oli rajattomien mahdollisuuksien ympäristö. Kun sain ensimmäisen simpukkapuhelimeni käteen, olin myyty, ja matopeli koukuttikin vähänkin tylsempinä hetkinä. Tästä alkoikin melkoinen digitalisaation kierre, johon olen myös kasvanut. Onnekseni olen saanut kokea myös elämää ilman digitalisaatiota, ja on ollut hurjaa huomata esimerkiksi äitini toimiessa perhepäivähoitajana, miten mitkään lelut eivät tuntuneet hänen parivuotiaille hoitolapsilleen olevan mitään verrattuna siihen, jos he huomasivat minun olevan puhelimella – he sokeutuivat kaikelle muulle heti ja halusivat vain päästä käsiksi puhelimeen. On pelottavaa, miten joskus ajattelee selaavansa pari minuuttia instagram-feediä, ja yhtäkkiä huomaa useamman tunnin kuluneen ja itsensä olevan aivan sosiaalisen median syövereissä. Puhelin on kyllä myös vahvasti osana arkirytmiä, mistä alussa puhuin. Kun aamulla herään, on pakko lukea uutiset ja selata kaikki somet läpi. Kun treeneissä koittaa ensimmäinen tauko, eksyy yleensä kaikilla puhelin käteen.

Mitä tapahtuisi, jos koko tiimimme toteuttaisi vaikka synnytyksen ilman puhelimia tai tietokoneita? Millaisia lennokkaita ideoita saisimme aikaan, kun fasiliteetit pakottaisivat oikeasti käyttämään omia aivoja, eikä vain etsimään jo valmiiksi olevia ideoita? Tätä voisi ehdottomasti kokeilla, sillä näin altistuisimme väkisinkin aluksi tylsyydelle, joka ennen pitkää saisikin aivot rullaamaan, ja pienetkin asiat tuntuisivat viihdyttävältä tai hyviltä ideoilta.

Kun suunnittelin meille yhden synnytyksen runkoa, yritin selvittää, miten mielen saisi virkoamaan, varsinkin, kun tiedossa oli aikainen aamu. Monesta suunnasta tuli neuvoksi tehdä asioita eri lailla miten yleensä – vaihtaa aamurutiinien järjestystä, pestä hampaat väärällä kädellä, kulkea eri reittiä, mitä yleensä. Rutiineista poikkeaminen saa siis luovuuden kukkimaan. Vaihtelevuudella saa aivot pysymään virkeänä, kun asioita ei teekään aivan lihasmuistista. Hyvänä neuvona siis, kun tiedossa on luovaa työtä sisältävä päivä, on, että viettääkin aikaa jossakin uudessa ympäristössä ja tehden koko päivän ajan asioita hieman eri tavalla. Haluaisin myös ehdottomasti toteuttaa päivän, jonka aikana en ollenkaan käytä puhelinta, tietokonetta tai televisiota, ja nähdä, miten päiväni rakentuu, ja kuinka monta kertaa meinaan lipsahtaa, ja ennen kaikkea – miten tapan tylsyyttäni, vai osaanko peräti nauttia siitä, etten tee yhtään mitään?

En väitä, että sosiaalinen media olisi ainoastaan huono juttu, ja että muiden elämän seuraaminen olisi pahasta, olenhan itsekin saanut vaikka mitä inspiraatiota ja oppeja netistä. En kuitenkaan halua, että luovuuteni ja tekemiseni on vain muiden tuottaman syötteen varassa, vaan haluaisin ylläpitää omaakin kekseliäisyyden ja luovuuden varastoa, johon voisin tylsinä hetkinä tukeutua. Ehkä seuraavan kerran, kun vessassa käydessäni tuijotan saippuapulloa, saankin miljoonien bisnesidean. Jaoimme tiimiläiseni kanssa Yritystehtaan mainoksia kampusten vessoihin, mikä vaikuttikin erityisen hyvältä markkinointikikalta – harmaiden, hyvin pelkistettyjen ja keskenään samanlaisten vessakoppien ovia tuijottavat jokainen, joka tarpeitaan niissä teki – ja uskallan väittää, että värikäs posteri nenän edessä ei jäänyt keltään huomaamatta, kun virikkeitä ei näissä vessoissa puhelimen lisäksi ole saatavilla. Ihmisten tylsistymistä voisi siis hyvinkin hyödyntää bisneksessä ja markkinoinnissa.

You May Also Like…

Digimarkkinointi

Pääsin viimein digimarkkinointikirjan kimppuun, joka on pitkään kulkenut lukulistallani mistään sitä löytämättä....

Intohimona brändit

Tämä kirja päätyi reflektoitavaksi nyt, sillä brändit ja niiden kilpailu on ollut viime vuosina todella kovassa...

0 kommenttia

Lähetä kommentti