Päädyin lukemaan Saku Tuomisen kirjan Juu ei, koska se herätti mielenkiintoni. Jokainen meistä on varmasti ottanut vastaan tehtävän tai vastannut kyllä, vaikka olisi halunnut sanoa ei. Useasti ihmiset ajautumaan tekemään asioita miellyttääkseen jotakuta muuta, ei itseään. Jos tätä harrastaa paljon, täyttyvät päivät aika nopeasti sellaisilla asioilla, jotka ei välttämättä edistä omaa tekemistä tai anna itselle mielihyvää. Näin jää vähemmän aikaa asioilla mistä itse saa jotain irti tai mistä itse nauttii. Mielestäni tähän liittyy hyvin Roomassa ajanlaskumme alkuvuosina eläneen valtiomiehen, kirjailijan ja filosofin Sencea nuoremman lausahdus: ”Emme saa elämää lyhyenä, mutta teemme siitä lyhyen. Meillä ei ole pulaa elämästä, vaan käytämme sitä tuhlaten”. Tämä kiteyttää hyvin sen, että elämä ei ole lyhyt, kunhan osaa priorisoida sen, eikä käyttää sitä tuhlaten.

Olen itse ollut pari vuotta sitten aikamoinen ”yes mies”, lähdin aina kaikkeen mukaan enkä oikein osannut sanoa ei. En kuitenkaan pidä sitä mitenkään huonona asiana, kunhan sen osaa pitää oikeissa rajoissa. Tuli testailtua paljon uusia asioita ja lähdettyä mukaan moneen juttuun. Se toimii niin kauan, kun siitä saa jotain irti. Kaikki lähti kuitenkin halusta olla mukana ja tehdä kaikenlaista. Kuitenkin osasin sanoa ei sellaisille asioille, joista tiesin, etten halua mukana.

Tiimiakatemia arjessa mielestäni kyllä miehenä oleminen ei toimisi. Jos lähtisi jokaiseen projektiin tai jokaiseen työhön mukaan, tulisi arjesta todella raskasta, enkä kokisi saavani Tiimiakatemiasta niin paljoa irti. Se aika on kuitenkin pois kaikesta muusta. Todellakin olen edelleen sitä mieltä, että kaikenlaista on testattava, jotta löytää oman juttunsa, mutta ihan kaikkeen ei tarvitse lähteä mukaan. Olenkin mielestäni oppinut sanomaan useammin ei sellaisille projekteille, josta en koe saavani mitään irti. Totta kai sellaisiinkin projekteihin täytyy välillä lähteä mukaan, mutta ei päiviä tarvitse sellaisilla täyttää. Olen nyt varsinkin syksyn aikana pyrkinyt priorisoimaan aikaani asioihin, jotka koen itselle hyödyllisiksi ja mielenkiintoisiksi.

Priorisointi

Ihmiset tekevät paljon ”to do”-listoja, mitä heidän pitäisi tehdä jonain päivänä tai viikkoina. Mihin järjestykseen laitetaan tehtävät listalle? Usein ihmiset tekevät ne siihen järjestykseen, jossa epämieluisin on ensimmäisenä pois alta ja niin edelleen. Sehän kuulostaa ihan järkevälle vai mitä? Saapahan ainakin heti ne epämieluisammat pois alta. Jos kuitenkin on kiirettä ja, et päädy usein edes sinne listan loppupäähän niin silloinhan teet helposti elämästäsi tuskallista.

Tuominen kuitenkin kehottaa katsomaan tarkemmin, mitä sinne listalle ylipäätään päätyy. Tuomisen tavoitteena oli tehdä mahdollisimman yksinkertainen priorisointimalli, joka toimisi useimmissa päätöksissä elämässämme, niin pienten kuin suurten. Sellaisen, joka auttaisi tunnistamaan olennaisen ja vähentämään epäolennaiset. Sellaisen, joka poistaisi päivittäisen kiireen tunnun. Tuominen huomasi mallin toimivan niin arkisessa elämässä kuin yrityksien johtamisessa, sillä täsmälleen samat olennaiseen keskittymisen ja lopettamisen haasteet koskevat molempia.

Mallissa on kaksi muuttujaa, ja niistä ensimmäinen on tekemisen ilo. Lähes kaikkeen mitä ihminen tai joukko ihmisiä eli esimerkiksi yritys tekee, liittyy tunne. Tekeminen voi tuntua, joko innostavalta tai uuvuttavalta, kevyeltä tai raskaalta. Joskus huomaat tämän tunteen heti ennen tekemisen aloittamista ja joskus huomaat sen vasta tietyn ajan jälkeen. Kevyt tuntuu nimenomaan kevyeltä eli helppoudelta, mukavalta ja innostukselta. Raskas puolestaan tuntuu ylämäeltä, väkisin vääntämiseltä ja pakkopullalta. Sellaiselta, jota ei mielellään tekisi.

Keveys ei kuitenkaan tarkoita, että se olisi helppoa. Ongelmia voi olla, mutta keveys tulee silti tuntua merkitykselliseltä, joltain, johon haluaa käyttää aikaansa. Puolestaan raskas ei ole sama asia kuin vaikea. Tunne tekemisen raskaudesta voi syntyä esimerkiksi siitä, että tekeminen on puuduttavalla tavalla helppoa ja merkityksetöntä.

Kirjassa käytetty ”virtaava vesi” metafora kiteyttää hyvin: ”On asioita, jotka tuntuvat päivästä toiseen vastavirralta, ja asioita, jotka vievät mukanaan”. Kevyt on myötävirta ja raskas vastavirtaa. Toinen mallin muuttujista on merkityksellisyys. Kevyen ja raskaan lisäksi pidämme asioita, joko merkityksellisenä tai vähäpätöisinä. Tämä tunne on suhteessa kaikkeen muuhun mitä elämässämme on. Tuntuuko, joku asia tärkeältä verrattuna johonkin muuhun elämämme tai yrityksemme asioihin. Tunne liittyy kaikkeen: asioihin, esineisiin, harrastuksiin ja ihmissuhteisiin. Nämä tärkeät merkitykselliset asiat ovat mallissa isoja ja ei tärkeät pieniä.

Tätä mallia voi käyttää karsiessaan omalle tehtävälistalleen tulevia asioita, ja pohtia mihin keskittyä ja mistä luopua. Jos jokin asia on iso ja raskas, voisi olla hyvä miettiä, miten siitä pääsisi eroon tai miten siitä voisi tehdä vähemmän raskaan.

Vallalla on uskomus siitä, että kaikki hieno elämässä vaatii minimissään 10 000 tuntia, jos sekään riittää. Se pärjää, joka on valmis rypemään epämukaavuusalueella, repimään ja raatamaan, tekemään uhrauksia toisen perään. Varmasti suuret asiat vaativat kovasti työtä. Tuominen kuitenkin kertoo, että lähes kaikki, josta on tullut jotain hienoa ja arvokasta on tuntunut alusta alkaen myötävirralta. Ei välttämättä aina helpolta, mutta innostavalta. Esimerkiksi moni huippu-urheilija nauttii kovasta harjoittelusta, jopa sen aiheuttamista ajoittaisesta kivusta ja tuskasta.

Kovaa työntekoa siis tarvitaan joskus jopa yli 10 000 tuntia, mutta harvoin niin isoon määrään päästään tekemällä asioita väkisin. Sen sijaan innostuneena ei aina edes huomaa ajan menevän niin nopeasti.