Tuotteistaminen

Kirjoittaja: Oona Manninen

26 marraskuun, 2022

Lähdeteos: Tuotteistaminen : rakenna palvelusta menestystuote 10 päivässä

Lähdeteoksen kirjoittaja: Jari Partanen

Teoriapisteet: 2

Ihmiset ovat valmiita maksamaan osaamisesta, kokemuksesta ja hyvistä neuvoista. Tai olisivat, jos huomaisimme tarjota asiantuntijuuttamme sopivaan hintaan sopivassa tilanteessa. Onneksi pari fiksua Vengalaista tajusi, että nyt olisi aika liittää bisnekseemme palveluja. On aika saada vengalaisten osaaminen myynti-, markkinointi- ja toimituskelpoiseksi palvelutuotteeksiMutta miten kehittää palvelutuote, joka osoittautuisi hitiksi? Täysosuma voi syntyä tuurilla tai olla syntymättä. Onnenpotkua on turha jäädä odottamaan ja onnistuaksemme hyödynnettävä tuotteistajan menetelmiä. 

Vengassa meitä on 15 tiimiyrittäjää, joten omaamme monia erilaisia kiinnostuksen kohteita. Itselläni vahvimpana on markkinointi. Nyt syksyn aikana olemme pohtineet mitkä voisivat olla Vengan tarjoamia palveluita. Palvelujaottelun ideointivaiheessa meille muotoutui neljä erilaista palvelua, joita lähteä tuotteistamaan. Yksi neljästä palvelusta, jota Venga voi tarjota asiakkaalle oli yritysten brändi-innovointi. Huomasimme pian, että tämä kokonaisuus palveluna on hyvin laaja ja se olisi hyvä purkaa pienempiin osiin. Jos mietin itseäni ja mikä minua markkinoinnin saralla kiinnostaa on vastaus sosiaalisen median kanava Tiktok. Miksipä en siis tuotteistaisi tiktokiin liittyvää palvelua?

Jari Partasen Tuotteistaminen-kirja antaa konkreettisia steppejä, joiden pohjalta voi kehittää hittipalvelun.

Kirjassa tuodaan esiin 2 päävaihetta, joiden avulla synnytetään oma hittitehdas. Ensimmäinen on lupausvaihe, jossa luvataan ratkaista asiakkaan polttava ongelma. Kun lupaus on annettu toisena vaiheena on sen lunastus.

Lupausvaihe

Ensimmäisessä vaiheessa suunnitellaan lupaus, joka saa asiakkaat ostamaan palvelun.

Myyvä lupaus sommitellaan kirjassa esitettyjen kymmenen tuotteistajan peruskysymyksen avulla.

1. Päätä kuka on asiakkaasi.

Kenen ongelmia palvelu voisi ratkaista?

Isoa osaa yrityksistä ei löydy vielä Tiktokista. Palvelun asiakaskuntaa tulisi olemaan useat yritykset, joiden tavoittelema kohderyhmä voisi löytyä Tiktokista ja jotka haluavat laajentaa markkinointiaan ylivoimaisesti kovimmassa nosteessa olevaan somekanavaan.

2. Tunnista asiakkaasi ongelma.

Menestyäkseen yritysten täytyy ratkaista asiakkaan ongelma tai tarve.

Yrityksiä syntyy jatkuvasti ja monella alalla kilpailu on kovaa. Yritykset haluavat kasvattaa tunnettavuutta ja lisätä näkyvyyttä, vahvistaa brändiä ja asemaansa markkinalla sekä kasvattaa myyntiä.

3. Selvitä, miksei kukaan ole jo ratkaissut ongelmaa?

On turha haaskata aikaa ja kehittää ratkaisua, jonka joku muu on hoitanut.

Asiakkaan ongelma on ratkaistava ennennäkemättömällä tavalla.

On erittäin epätodennäköistä, että Vengan tarjoama ratkaisu olisi ainoa vaihtoehto. Lukuisia markkinointitoimistoja sekä someassari palveluita on jo olemassa, jotka lisää yritysten tunnettavuutta ja näkyvyyttä. Koska Tiktok on kanava, joka on vasta hiljattain noussut kuumimmaksi somealustaksi sen tuomia markkinoinnin hyötyjä on vasta pieni osa yrityksistä alkanut ymmärtämään.

Sen lisäksi, ettei yritykset ole vielä tajunneet TikTokin tuomia hyötyjä voi olla, ettei yrityksiltä löydy kanavan tekemiseen osaajaa tai resursseja.

4. Kiteytä törkeä lupaus

Kun asiakas ja hänen ongelmansa on päätetty on aika tehdä lupaus, joka kertoo asiakkaalle, mikä ongelma ratkaistaan. Tässä vaiheessa on helppo jumittua muotoilemaan iskulauseita. Kirjassa ohjeistetaankin aluksi miettimään selkeä, muutaman virkkeen mittainen hissipuhe, jonka jokainen kohderyhmääsi kuuluva ymmärtää. 

Tässä tapauksessa se voisi mennä näin: ”TikTok-assari palvelulla mahdollistat yrityksesi näkyvyyden lisäämisen ja potentiaalisen kohderyhmän tavoittamisen reilun miljoonan sovelluksen käyttäjän joukosta! 

Ulkoistamalla työn nuorille asiantuntijoille, jotka tuntevat TikTokin trendit ja haasteet lisäät yrityksenne tunnettuusmainontaa ja kehität yrityksenne brändiä.”

Tämä oli kuitenkin vasta alustavaa pohdintaa, jota pitää hioa erottuvammaksi ajan kanssa ja jonka jälkeen voi siirtyä miettimään iskulausetta.

5. Asemoi palvelutuotteesi niin, että se erottuu kilpailijoista. 

Kopioimalla ideat kilpailijoilta, ei palvelu erotu massasta. Ostajan on vaikea valita ja päätös menee arpomiseksi.

Miten TikTok-assari palvelu poikkeaisi kilpailijoiden tarjonnasta? Sitä pitää vielä miettiä. Pääasia on, että se on erilainen ja houkuttelee asiakkaita. 

Erottuakseen palvelun voi paketoida toisin kuin muut, hinnoitella muista poikkeavasti tai siitä voi tehdä muita helpommin ostettavan. Erilaisuus voi liittyä toimittamiseen kuluvaan aikaan tai keksimällä lisäpalveluja, joita kilpailijat eivät ole huomanneet tarjota.

Jos haluaa erottua, vähän parempi riittää harvoin. Siispä on hyvä keskittyä ominaisuuksiin, joita muilla ei ole.

6. Kuvaa asiakkaan hyödyt.

TikTok-assari palvelu tarjoaa ainutlaatuisen tilaisuuden tuoda yritystä, sen tuotteita ja palveluita tarinoiden, haasteiden sekä trendien avulla kuluttajien tietoisuuteen.

TikTokissa tehdyn somemarkkinoinnin avulla lisätty tunnettuus ja ostovoiman lisääminen eli hyöty on mahdollista muuntaa rahaksi, joka puree jokaiseen yrityspäättäjään.

7. Anna palvelutuotteellesi toimiva nimi

Nimi on tärkeämpi kuin moni luulisi, sillä se herättää aina joko myönteisiä tai kielteisiä mielikuvia. Tässä vaiheessa nimenä voi toimia TikTok-assari palvelu. Katsotaan muovautuuko se matkan varrella vielä nasevammaksi, jos inspiraatio iskee.

8. Määritä hinta

Sopivaan hintaan vaikuttaa moni asia, kuten esimerkiksi yrityksen maine, kilpailijat, palvelun ominaisuudet sekä kate. Hintaa en osaa tästä vain keksiä tai vetää hatusta. Täytyy vertailla samankaltaisten palvelun tuottajien hintoja, miettiä palvelun sisältöä ja palvelupaketteja.

9. Listaa toimitussisältö

Palveluformaatin kuvailu on avattava niin, että ostaja saa osviittaa tulevasta.

Tässä kohtaa pitää miettiä mitä TikTok-assari palvelun hintaan sisältyy, miten palvelu etenee ja mitä konkreettista asiakas saa?

TikTok-assari palvelu tarjoaa ideat, sisällöt, kanavan ylläpidon sekä datan keräämisen ja koonnin = palvelut TikTokissa onnistumiseen. Palvelu mahdollistaa sen, että TikTokista tulee osa bisnestäsi. Ostamisen helpottamista täytyy miettiä vielä palvelun paketoinnilla ja asiakkaan riskin tunnetta poistavilla keinoilla.

10. Käsittele vastaväitteet

On hyvä varautua vastaväitteisiin etukäteen. TikTok-assari palvelua myydessä voi vastalauseina olla esimerkiksi se, että: ”meillä on jo kaikki kunnossa”, ”nyt ei ole aikaa”, tai ”teemme tuon itse”. Syynä vastalauseisiin voi olla, että tuote on liian kallis, hän ei ymmärrä tuotteen hyötyjä, hänellä ei ole valtuuksia ostaa tai budjetissa ei enää ole rahaa. Nämä vastaväitteet kertovat, ettei lupaus ole riittävän järeä. Hinnan ja hyötyjen suhdetta täytyy perustella uskottavasti ja tarkistaa aina onhan asiakas kärryillä.

Lunastusvaihe

Kun ensimmäisessä vaiheessa annettu lupaus on mietitty ja se saa asiakkaat ostamaan on aika siirtyä toiseen  vaiheeseen eli palvelun suunnittelemiseen. Lupauksen lunastamiseen tarvitaan monistuva palveluformaatti. Se rakennetaan piirtämällä iso kuva, kirjoittamalla palvelun käsikirjoitus, laatimalla vaatimusmäärittely, kokoamalla työohjeet, lanseeraamalla palvelu ja kokoamalla kehitysideat.

Tuotteistaminen on laaja aihe, josta minun on ollut aikaisemmin vaikea saada kiinni. Kirja antoi paljon konkreettisia keinoja joiden avulla on helppoa lähteä tuotteistamaan palveluita. Kirjasta oli myös hyötyä tuotteistamisen kokonaiskuvan hahmottamiseen. 

Ennen kuin jatkan toiseen vaiheeseen, TikTok-assari idean parissa on hyvä miettiä ja hioa lupausvaiheen kohtia vielä kunnolla ajan kanssa. Ilman hyvää lupausta palvelua on vaikea myydä ja markkinoida. Palvelun on erotuttava massasta ja ylitettävä asiakkaiden odotukset, jotka lupauksella viritän.

You May Also Like…

Digimarkkinointi

Pääsin viimein digimarkkinointikirjan kimppuun, joka on pitkään kulkenut lukulistallani mistään sitä löytämättä....

Intohimona brändit

Tämä kirja päätyi reflektoitavaksi nyt, sillä brändit ja niiden kilpailu on ollut viime vuosina todella kovassa...

0 kommenttia

Lähetä kommentti