Tuntematon Kimi Räikkönen

Kirjoittaja: Akseli Pasanen

28 marraskuun, 2022

Lähdeteos: Tuntematon Kimi Räikkönen

Lähdeteoksen kirjoittaja: Kari Hotakainen

Teoriapisteet: 2

LÄN-koulutusohjelman viimeistä lähijaksoa varten tuli ennakkotehtävänä lukea elämäkerta, joka on inspiroinut itseä. Hyllyssäni on jo useamman vuoden kerännyt pölyä tämä kyseinen kirja, Tuntematon Kimi Räikkönen. Luulisin, että jokin joululahja, jolle ei mukamas ole tullut käyttöä ennen tätä.

En ole suuri formulafani, ihan kivaa ajanvietettä sunnuntaihin silloin tällöin. Ennen kirjan lukemista mietin, onko Kimi Räikkönen minua inspiroiva henkilö, nopeasti kuitenkin tajusin, miten jo mahtava ura vaativassa ammatissa kiehtoo. Yksi tunnetuimmista suomalaisista maailmalla uskallan sanoa. Oli mielenkiintoista lukea tarina ihmisestä, joka onnistuu tulemaan maailmanparhaaksi omassa työssään.

Mitä Kimiltä sitten voi oppia?

Kaikilla meillä on luultavasti jonkinlainen kuva siitä millainen henkilö ”Jäämies” on. Mediassa hänet näytetään ujona tyyppinä, jonka railakas juhliminen on usein päätynyt otsikoihin. Kirjasta paljastuu paljon muutakin, kuin kankea hahmo kameroiden edessä.

Kimin käytös median edessä on aivan hänen omaa tyyliään. Kimiä ei kiinnosta formuoissa mikään muu osa kuin ajaminen, se on sitä missä hän on hyvä ja mistä hän tykkää. Haastatteluissa ihmiset kysyvät samoja tyhmiä kysymyksiä yhä uudelleen ja yhteistyökumppaneita on pakko miellyttää poseeraamalla kuvissa. Nämä tilanteet ovat Kimille epämukavuusaluetta, josta hän haluaa pois niin nopeasti kuin mahdollista.

Toisaalta epämukavuusalueelle meneminen, mitä Tiimiakatemiallakin painotetaan, on johtanut Kimin tilanteeseen, jossa hän tienaa järjettömät määrät rahaa tekemällä sitä, mistä hän eniten pitää. Yksin, kielitaidottomana ulkomaille näyttämään ajotaitojaan, jotta pääsisi uralla eteenpäin.                                       -Ei ihan jokapojan juttu.

Vaikka Kimi ei medialle puhu paljoa, hän puhuu vain asiaa. Selkeä ja suora tyyli on hänen henkilöbrändinsä perustuksia. Kirjassa kerrotaan kuitenkin kotona Kimin olevan puhelias, avoin ja välittävä. Kimi osaa hienosti erottaa työminänsä ja kotiminänsä. Tarinaa lukiessa huomasin myös Kimin olevan erittäin lojaali hänelle tärkeille ihmisille.                                                                                                                                                   -Hienoja piirteitä.

Vaikka Kimi on koko uransa tehnyt erittäin vaativaa työtä, on hänen elämässään paljon muutakin. Taito irrottautua arjesta ja elää elämää siten, kun itsestä hyvältä tuntuu, on mahtava. Kirjassa on monia arkisia asioita ja tavallisten ihmisten puuhia, joita Kimi kavereidensa kanssa tekee edelleen. Hänestä ei huomaa lainkaan monille menestyksen tuomaa leuhkimista. Hän haluaa olla tuntematon. Hän todellakin tekee ja panostaa elämässään itselleen tärkeisiin asioihin ja tekee sitä mistä tykkää, ei kysele muilta mielipiteitä.     -Elämässä on tärkeää tehdä itselle mielekkäitä juttuja.

Moni eri Kimin tuntenut formulavaikuttaja kertoi kirjassa mikä tekee Kimistä huippukuljettajan. Vastaukset olivat hyvin saman kaltaisia. Hän ei jää suremaan, märehtimään, ei hauku kanssakilpailijoita, ei kommentoi turhia. Hänen katseensa on eteenpäin. Vaikka akatemialla ei mitään suurempia mokailuja itselleni olekaan sattunut, on hyvä pitää mielessä tämä, miten Kimi epäonnistumisiaan käsittelee.                                                                            -Nyt kävi näin, katsotaan ensikerralla uudelleen.

Läpi Kimin uran verkostot ovat olleet suuressa roolissa. Alkuaikoina kun rahaa ei harrastamiseen ei ollut, verkostoilta saatiin apua, tarvikkeita, neuvoja tai rahaa. Riittää, että tuntee jonkun, joka taas tuntee jonkun muun. Verkoston ja Kimin talentin summaksi muodostui lopulta 20-vuotta kestänyt ura maailman huipulla. Tiimiakatemian aikana olen jo saanut omaan verkostooni tällaisia henkilöitä, joiden apuun voin luottaa, jatkossa haluan kuitenkin vielä laajentaa verkostoani ja etsiä minulle näitä apuja tarjoavia henkilöitä.             – Vaatimattomista oloista verkoston avulla on mahdollista ponnistaa huipulle.

Kimissä minua inspiroi asenne elämää kohtaan. Voi olla tosissaan jossain asiassa, mutta siitä ei tarvitse tehdä vakavaa. Oman mielen mukaan toimiminen voi ulospäin näyttää joskus mulkulle, mutta jos itsellä on hyvä olla elämässä, se sallittakoon. Ihmisiä pitää kunnioittaa ja kohdella jopa pahimpia kilpakumppaneita reilusti. Luottamus omaan osaamiseen, tuottaa itselleni hieman vaikeuksia, välillä vastuu jännittää. Voisinkin ottaa hieman mallia Kimin talliradioon sanomasta lausahduksesta:

”leave me alone, I know what to do”

You May Also Like…

Tekoälyätkö?

TEKOÄLY JA SEN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET Tekoäly on aihelma, joka jollain tavoin nelistää meitä kaikkia kohti varman...

Innostuminen

Innostus on positiivista pulppuilevaa tunnetta ihmisen sisällä. Innostuneena ihminen on energinen ja motivoitunut...

0 kommenttia

Lähetä kommentti