Tulevaisuus. Väistämättä edessä, lähes mahdoton ennustaa. Osa asettaa katseensa sitä kohti, osa ei halua antaa sille vielä ajatustakaan. Ahdistava, pelottava. Jännittävä, täynnä mahdollisuuksia. Miten siihen pitäisi osata valmistautua? Kuulun itse siihen kastiin, jota ahdistaa katsoa kiikareilla vähänkään kauemmas tulevaan. Olin kuullut monen ihmisen suusta kehuja Perttu Pölösen kirjasta Tulevaisuuden lukujärjestys, ja hieman epäröivin ennakkoluuloin päätin kuitenkin tarttua siihen. Ehkä kirja purkaisi pelkoani tulevasta ja antaisi eväitä siihen valmistautumiseen.

Kirjan keskeisimpänä teemana ovat koneet ja teknologia. Lyhyessä ajassa niistä on tullut suuri osa jokapäiväistä elämäämme jo nyt, ja voin vain kuvitella, miten ne tulevat kasvattamaan rooliaan myös tulevaisuudessa. Tätäkin esseetä kirjoitan tietokoneella, vieressäni värisee puhelin ja illan agendana on avata televisio. Vielä muutama kymmen vuosi sitten näin ei olisi ollut, vaan olisin kirjoittanut tätä kynällä paperille, ovikellooni olisi todennäköisesti pimpotettu ja kiireellinen asia kerrottu kasvotusten ja illalla olisin ehkä pelannut palloa kavereiden kanssa. Silloin ne olisivat olleet tyypillisiä asioita päivässäni, nykyään niitä ovat tekniset laitteet. On hirveän mukavaa, kun saat ystäväsi kiinni parissa sekunnissa puhelinsoitolla ja viestillä. Viikon ruokaostoksille marketin itsepalvelukassalle voit hurauttaa autolla, eikä tarvitse hevoskärryllä lähteä kylälle tapaamaan torikauppiasta. Helppoo ja kivaa, indeed!

Kolikolla on kaksi puolta. Vaikka teknologia monia asioita helpottaa, aiheuttaa ne myös päänvaivaa. Koneet ja robotit ovat jo riistäneet joitakin ammatteja ja vähentäneet esimerkiksi ostotilanteissa sosiaalisten kontaktien määrää. Vanhukset valittavat, kun nykynuoriso on vain puhelimella ja laskutkin pitäisi osata maksaa tietokoneella. Tuntuu, että koneet hoitavat nykyään kaiken ja ympäröivät meitä.

Kaikkeen ne eivät kuitenkaan kykene yhtä hyvin kuin ihminen. Koneet eivät tunne sympatiaa. Niillä ei ole moraalisia arvoja, eivätkä ne koe surua kun kerrot niiden olevan perseestä. Koneilta puuttuu myös ihmisen tasoinen luovuus. Koneet pystyvät tuottaa asioita vain sen perusteella, mitä me ihmiset olemme niille välineiksi antaneet. Se, että koneissa on miljoonittain ja miljoonittain dataa, jota käyttää, ei ole mitään verrattuna siihen, miten paljon ihmisen aivot voivat hyödyntää pientäkin dataa ja tietoa niiden sisällä ja keksiä niille loputtomasti eri käyttötarkoituksia. Koneet eivät myöskään voi kehittää omaa luovuuttaan, vaan ne vaativat ihmisen päivittämään sitä niille. Ihminen voi omaa luovuuttaan kuitenkin kehittää loputtomiin. Toki on vain ajan kysymys, saadaanko koneillekin luotua empatiakyky, tunteet ja luova ajattelukyky. Mikäli se onnistuu, on sekin todennäköisesti ihmisen kädenjälkeä.

Kirjassa puhuttiin myös yrittäjyydestä. Ei siitä, kun sinulle myönnetään y-tunnus ja kirjoitat toimitilallesi vuokrasopimuksen, vaan siitä asenteesta, jolla tekemisesi voit mieltää ongelmanratkaisuna, uusien ideoiden luomisena tai yhteistyönä. Ajankuluun, myös tulevaisuuteen, liittyy keskeisesti muutos. Kaikki muuttuu, kokoajan, ja niin myös työelämä. Vanhasta ”Mies käy töissä ja nainen hoitaa kodin ja lapset”- asetelmasta on (ainakin Suomessa) päästy siihen, että jokaisella on mahdollisuus päästä käsiksi työelämään. Nyt tämäkin asetelma on jo ottanut muutoksen askeleita siihen suuntaan, että työmatkoilla aamukahdeksan ja iltapäiväneljän aamuruuhkissa jumittamisen ja esimiehen diktatuurimaisen käskyttämisen sijaan töitä tehdään kotona silloin kun itselle sopii ja kaverijohtaminen muovaa esimiesasemaa. Ties millä tavoin työelämä muuttuu vielä tulevaisuudessakin. Pölönen arvelee, että kun koulutustasoa saadaan nostettua globaalisti kehittyviäkin maita myöten, pääsee yrittäjämaisella asenteella pitkälle ja voi erottua suuresta työntekijäehdokasjoukosta. Työn ja vapaa-ajan raja tulee muuttumaan yhä häilyvämmäksi ja ihmisen vastuu oman urapolun luomiseksi lisääntyy. Yhdessä tekeminen ja tiimityöskentely tulee kasvattamaan asemaansa, ja mielestäni onkin huippua, että opiskelen Tiimiakatemialla, jossa koko oppimismalli perustuu tiimissä toimimiseen ja yrittäjyyteen. Koen että akatemialla pääsemme kehittämään omaa luovuuttamme niin pitkälle kuin vain itse olemme siihen valmiita, eikä meidän tarvitse tyytyä vain oman päämme sisällä velloviin ideoihin, vaan saamme toisiltamme uusia näkökulmia ja oppeja. Voisi sanoa, että Tiimiakatemialla me olemme aikaamme edellä, kun paiskimme töitä yhdessä ja heittelemme hulluimpiakin ideoita ilmoille tuoden niitä myös konkreettisiksi projekteiksi asti.

Tulevaisuuden lukujärjestys koostuu useasta eri työkalusta, joka kourassa voit valmistautua samalla niin ahdistavaan kuin innostavaankin tulevaisuuteen. Mielestäni tärkein ydinpointti tulevaisuuden vastaanottamisessa on juurikin se, että miten tulevaisuuden arvaamattomuuden ja siitä tietämättömyytemme käsittelemme. Jos ajattelemme sitä kauheana, ahdistavana ja robottien valtaamana, käytämme hirveästi omaa energiaamme ja nykyhetkestä nauttimisen potentiaalia murehtimiseen. Keskustelimme kansainvälisyystiimimme kanssa siitä, mitä arvoja pakkaisimme matkalaukkuumme, jos muuttaisimme ulkomaille. Vahvasti yhteisenä arvona nousi esiin avoimuus, seikkailunhalu, huumori ja nöyryys. Totesimme, että kun lähtee kohti uutta ja jännittävää, esimerkiksi juurikin uutta asuinmaata, on helpompi vastaanottaa kaikki se tuntematon, kun on alun perinkin liikkeellä avoimella ja seikkailunhaluisella mielellä. Uudelle ja tuntemattomalle kannattaa olla myös nöyrä, sillä sitä on vaikea loppupeleissä muuttaa. Jos joku säikähdyttääkin tai menee pieleen, on parempi nauraa ja ottaa tilanteesta hauskuus irti, kuin jäädä murehtimaan ja kangistua tilanteesta. Koen, että näiden samojen arvojen kanssa meidän on helpompi lähteä kohti tulevaisuutta – niin kuin Pölönenkin sanoi, ota riski vastaan ja ole avoin tulevaisuutta kohtaan. Hyppää tuntemattomaan. Ja niin mielestäni kuuluukin tehdä, sillä elämämme on lyhyt. Emmehän halua käyttää sitä sen murehtimiseen, mikä ei vielä ole ajankohtaista, vaan heittäytyä sen vietäviksi ja hyväksyä sen, mitä tuleman pitää.