Tulevaisuuden lukujärjestys

Kirjoittaja: Alpertti Korhonen

19 helmikuun, 2021

Lähdeteos: Tulevaisuuden lukujärjestys

Lähdeteoksen kirjoittaja: Perttu Pölönen

Teoriapisteet: 2

Tulevaisuuden lukujärjestystä suositteli kumpainenkin vanhempani ja muutenkin tuntunut, että se on ollut vähän muotikirja, joten tulipa siihen itsekin tartuttua. Kuuntelin kirjan muutama viikko takaperin ja yllättäen jopa kyyneletkin virtasivat Pölösen pohdintojen joukossa.

 

Kirjassa puhuttiin aika paljon teknologian suunnasta ja olihan se ihan mielenkiintoista. Olenkin työstänyt satoja tunteja tietokoneohjatuilla metallin työstökoneilla, ja CNC-koneistus onkin mieluisempaa kuin manuaalinen. Kuitenkaan en tiedä mistä epäilykseni on peräisin, mutta en loppujen lopuksi ole kovimpia teknologian kehittymisen intoilijoita. Videoheebona tietenkin seurailen kuvauskamppeiden kehittymistä jollain tasolla, mutta aina kaikkeen on pieni vastustaminen. Yksi isoimmista haasteista minulle on ollut hyväksyä, että puhelimissa nykyään alkaa olla ihan kelpo kamerat. Saa niistä ulos miten laadukasta materiaalia ikinä, niin johan pelkästään ergonomia mielessä ne eivät tule syrjäyttämään oikeita kameroita ja tuskin kukaan asiakaskaan riemastuu, että mahtavaa tulit sitten kännykkä kourassa tänne, elokuvista puhumattakaan (onhan niitä kyllä kuvattu esimerkiksi Tangerine (2015)). Noh, syyllistyn nykyään itsekin ipponen omistamiseen ja joudun välillä kauhistelemaan videon tarkkuutta. Kameroissa automaattitarkennusta tai -valotusta en ole oikein koskaan hyödyntänyt, niin niitä en osaa erityisemmin kaivata, mutta hiljattain katsoin videon laitteesta, joka mahdollistaa automaattitarkennuksen käyttämisen melkein minkä tahansa manuaalilinssin kanssa hyödyntäen LiDAR-teknologiaa. Toiminta näytti tällä hetkellä kuitenkin siltä, ettei focus pullerit ole ihan vielä jäämässä työttömiksi. Samaa teknologiaa hyödyntää nykyään myös Applen puhelimet lisätyn todellisuuden apeissa sekä itsestään ajavat autot havaitessaan ympäristöä.

Ääni, oh tuo aliarvostettu puolisko audiovisuaalisissa tuotannoissa, minä sinua itsekin niin rajusti joskus laiminlyön. Äänitysmaailma ei ole ymmärtääkseni edennyt ihan järisyttävästi pitkään aikaan, muun muassa elokuva-alan ykkösmikrofonia on alettu kehittämään jo 70-luvulla. Viime vuonna markkinoille on kuitenkin ilmestynyt äänitallentimia, joiden 32bit kelluvan dynamiikan avulla tallentamisessa on oikeastaan mahdoton epäonnistua. Vaikka tasot olisivat jääneet kuinka hiljaisiksi tai lipsahtaneet liian lujaksi leikkautuen, on jälkikäteen mahdollista säätää ne kohdilleen äänen laadun kärsimättä.

Vaikka useassa asiassa tuntuu välillä, että tykkään tehdä asiat vaikeamman kautta ilman teknologian apuja, niin on se kai pakko olla kiitollinen, että on päässyt seuraamaan tällaista massiivista mielenkiintoista harppausta sen saralla ja voisihan sitä olla vähän avoimempi mieleltään uusia juttuja kohtaan, hyödyksihän ne on kuitenkin tarkoitettu. Mitähän hurjuuksia on luvassa 2025?

 

Nykyään tai tulevaisuudesta puhumattakaan kukaan ei tule viettämään koko työuraansa samassa työpaikassa ja välttämättä samalla alallakaan. Itseäni on juurikin ahdistanut ajatus kamalan pitkästä työsuhteesta ja tämän myötä liika rehellisyys ei ollut aikoinaan edukseni työhaastatteluissa. Olen todella iloinen, että olen jostain kumman syystä ajautunut omaamaan kaksi ammattia. Koneistaja ihan koulutuksen ja työn puolesta ja jos tätä voi ammatiksi kutsua, niin videokuvaaja pitkän linjan harrastamisen puolesta, nythän se alkaa pikkuhiljaa taittua ammatiksi. Olen ajatellut, että kahden noin eri alan hallitseminen on minulle suuri etu, että niin sanotusti töitä on aina olemassa jommassakummassa. Koneistustöissä esimerkiksi CNC-sorvin ääressä ihminen hoitaa kappaleiden mittaamisen, silmämääräisen tarkastamisen, terien kunnon vahtimisen ja useimmissa tapauksissa kappaleen vaihdon. Moderneilla konepajoilla alkaa kyllä yleistyä robotit kappaleita vaihtamassa, mutta kyllä uskoakseni vielä ihmistä kaivataan. Videopuolella taas on se hyvä puoli, että ei kai missään vaiheessa robotit tai tekoäly syrjäytä ihmisen luovaa näkemystä, eli töitä luulisi olevan halutessaan loppuelämäksi. Kirjan mukaan pitäisikin panostaa opiskeluissa luoviin tekemisiin kuten vaikkapa maalaamiseen sekä musisointiin.

 

Olen ehkä tästä kirjoittanut aikaisemmissakin reflektioissa, mutta tämäkin kirja nostatti ajatuksia jälleen vertailemisesta. Vertailen varmasti ihan itseänikin muihin, mutta vieläpä enemmän vertailen omia töitäni muiden töihin. Sosiaalisessa mediassa esimerkiksi instagrammissa törmää jatkuvalla syötöllä toinen toistaan upeampiin kuviin ja videoihinkin, niin vähemmästäkin käy mielen päälle, ettei omat saavutukset ole noin hehkeitä. Olen suhteellisen ankara itselleni laadun suhteen, joka johtaa pitkiin työstöaikoihin ja siltikään ei tunnu olevan tarpeeksi hyvä, kun erehtyy vertailemaan. Someja selatessa sukkelaan uppoaa järkyttäviä aikoja, eikä siitä niin hanakasti dopamiiniakaan saa. Ottaako some enemmän kuin antaa? Tällä nykyisellä hyödyntämistavalla todellakin on enemmän jopa haitaksi. IG:n pauhauksessa ei aina meinaa myöskään muistaa olla kiitollinen siitä mitä itseltä tällä hetkellä löytyy, kirjassa olikin oiva vastaus kysymykseen onko lasi puoliksi täynnä vai puoliksi tyhjä – lasissa on vettä ja sen voi juoda.  Päätin rajoittaa instagramin (joka on selkeästi eniten käyttämäni appi) päiväkohtaisen käyttämisen 30 minuuttiin. Vastapainoksi digihössötyksille Steal like an artist-kirjan opastamana varustin huoneeni pöydän vain askartelukäyttöön, ja tämä on ollut kyllä parhaita päätöksiä vähään aikaan. Askarrellessa koitan tietoisesti antaa virheiden olla osa tekemistä ja painaa vain eteenpäin. Mahtava lause kirjasta sopiikin tähän väliin ja kaikkeen elämään: ”Joko onnistumme tai opimme.”

 

Vaikka tiimiakatemia tuntuukin välillä vähän sekamelskalta, niin eihän sitä auta kuin olla kiitollinen tästä oppimismuotomahdollisuudesta. Pölönenkin painotti tiimityön ja empatia kyvyn taitoja ja täälläkös niitä oppii, jos jossain. Ja nyt kun miettii asiaa, niin eikö olisi osuvaa, että yläasteiden yhdeksäs luokka olisi aina tiimiakatemian oppimismetodilla varustettu. Olisihan se toki lyhyt aika, mutta siinä olisi mahtavaa aikaa nuorien kokeilla kaikenlaisia aloja ja töitä sekä oppia myyntiä, markkinointia ja johtamista. Ei tarvitsisi ihan pitkää tikkua vetämällä päättää mitä alaa lähtisi opiskelemaan toiselle asteelle. Itsekään en loppujen lopuksi ihan mahdottomasti tiennyt metallialasta kun hain kone- ja metallialalle, mutta haku sattui olemaan ihan nappi valinta sille ajanjaksolle.

 

Tulevaisuuden lukujärjestys oli ihan mielenkiintoinen kirja, vaikka sen vähän puolella korvalla kuuntelinkin, Perttu vaikutti olevan ihan cool dude ja hänellä oli paljon hyviä näkemyksiä.

 

Tämän reflektion elokuvasuositus voisi olla vaikkapa Ex Machina (2014). Elokuvan ”kymmenen minuuttia tästä hetkestä” tulevaisuutta ohjaaja Alex Garland kuvaili että: ”Jos joku esimerkiksi Google tai Apple julkistaisi huomenna, että ovat tehneet Avan, niin olisimme yllättyneitä, mutta emme kuitenkaan niin yllättyneitä.”

You May Also Like…

Markkinointia rakkaudella

Markkinointia rakkaudella on kirja, joka kannustaa ajattelemaan raamien ulkopuolelta ja olemaan rohkea yrittäjä, joka...

Rakastan ja vihaan vaatteita

”Vaatteita tuotetaan aivan liikaa, aivan liian nopeasti ja aivan liian halvalla”, tämä on asia johon olen itsekin...

1 Kommentti

Lähetä kommentti