Mikko Hyppönen Suomen ehdottomana tietoturvaylijumalana avaa kirjassaan internetin toimintalogiikkaa, tietoturvaa ja tulevaisuuden haasteita ja mahdollisuuksia. Kirja herätti paljon ajatuksia arkisesta maailmasta, joka suurella osalla ihmisistä jää täysin pimentoon, vaikka siinä aktiivisesti toimivatkin; internetistä.

Uusi valuutta

En tiedä, voiko tietoa pitää erityisen uutena valuuttana. Jo ihmiskunnan vanhimmissa kirjallisissa teksteissä kerrotaan tietäjistä ja selittäjistä. Tietoa on arvostettu aina. Nykyään tiedon arvostus on laskenut huomattavasti. Enää ei ole merkitystä sillä, mitä kaikkea on ulkoa opetellut. Maailman maiden liput ovat turhaa dataa aivoihin tallennettuna, sillä kaiken voi hakea ja tarkastaa internetistä. Kuitenkin jostain syystä yritykset, jotka eivät näennäisesti myy mitään fyysistä, ovat nousseet öljy-yhtiöiden rinnalle maailman vauraimpina, tunnetuimpina ja vaikutusvaltaisimpina (ja sitä kautta vaarallisimpina) yhtiöinä. Uusi valuutta ei ole yleistieto vaan yksilöity käyttäjätieto. Tieto siitä kuka olet, mitä teet, mihin menet ja kenen kanssa kommunikoit, on tätä uutta valuuttaa. Google on maailman suurin ja käytetyin hakukone. YouTube tulee hyvänä kakkosena. Kummankin hakukoneen käyttökokemus on parempi, jos kirjaudut niihin sisään. Ja kumpikin kone on saman Alphabet-emoyhtiön alaisuudessa. Samoja tunnuksia voit myös hyödyntää melkein missä tahansa palvelussa. Ja aina kun niitä käytät, tieto siitä mitä teet, jää tuolle Googlena tunnetulle Alphabetille. Mitäs väliä sillä on? Alphabet tekee voittonsa myymällä tuota dataa. Data myydään mainostajille ja muille tahoille, jotka siitä syystä tai toisesta ovat erittäin kiinnostuneita. Kirjan kirjoittaja on pitänyt TED-talkin NSA:n massavakoilusta, joten myös tahot, joiden et tiennyt kiinnostuneen juuri omasta nettikäyttäytymisestäsi, näkevät tiedon niin arvokkaana, että siitä maksetaan satoja ja satoja miljoonia dollareita.

Yksityistäkö?

Tavan tallaajalle tieto, jota monikansalliset supermegaorganisaatiot heistä keräävät, on yhdentekevää. Ja toki on mukavampaa katsoa kohdistettuja mainoksia, kuin kohdistamattomia. Homma käy kuitenkin epäilyttäväksi, kun mainostajalla tuntuu olevan enemmän tietoa ihmisestä, kuin esimerkiksi tämän puolisolla tai vanhemmilla. Jo vanha esimerkki kertoo tapauksesta, jossa perheen postilaatikkoon alkoi yhtäkkiä ilmestyä paljon kuukautisiin liittyvää markkinointipostia. Vanhemmat olivat ymmällään, sillä posti tuli perheen 11-vuotiaan tyttären nimissä. Tytär ei ollut tilannut esitteitä, vaan vain hakenut tietoa juuri alkaneista kuukautisistaan. Yhteiskunta on uusien kysymysten äärellä. Onko ok, että jokin kasvoton korporaatio on niin perillä lapsen tai aikuisen yksityiselämästä? Mitä väliä sillä on? Mitä jos tietoja käytetään väärin. Voivatko esimerkiksi vakuutusyhtiöt syyttää automurrosta korvauksen hakijaa vakuutuspetoksesta, jos hän on hakenut tietoa siitä, miten autoon pääsee sisälle ilman avaimia. Kyseessähän voi olla yksittäinen tapaus, jossa auton omistaja on vain unohtanut avaimet autoon, ja auton ovet ovat menneet lukkoon. Kyseessä on uusi ja niin nopeasti kehittynyt liiketoiminta, etteivät lainsäätäjät ole millään voineet kankeissa byrokratiakoneistoissaan pysyä sen kärryillä. Mihin vedetään raja yksityisen tiedon ja julkisen tiedon välillä? Riittääkö se, ettei Instagram-tili ole julkinen, vaan vaatii seurantapyynnön hyväksymisen. Tieto menee joka tapauksessa joko Metalle (Facebookin emoyhtiö), tai Googlen kautta Alphabetille. Vielä tällä hetkellä kyseisten firmojen harjoittama liiketoiminta on laillista, tai ainakaan sitä ei ole keretty lainsäädännöllä erikseen kieltää. Entäs ne laittomat tapaukset?

Tietoturva

Yhä useampi kyberhyökkäys kohdistuu pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Suuremmat yritykset ja valtiolliset toimijat ovat nähneet tietosuojan merkityksen hälyttävien esimerkkien kautta, ja ovat näin allokoineet resursseja tietoturvan ylläpitoon jo pitkään. Hyökkäyksiä tapahtuu toki koko ajan, mutta ne eivät yleensä kerkeä aiheuttamaan tuhoja (surullisia esimerkkejä tuhoistakin kyllä löytyy). Pienemmät firmat ovat jo monta vuotta laiminlyöneet tietoturvaansa. Helposti ajatellaan, että tuskin ketään kiinnostaa meidän firmamme asiat, ja jos kiinnostaakin, niin mitä sitten. Kyberrikolliset ovat kuitenkin viime vuosina löytäneet aivan uudenlaisia reikiä tietoturvasta ja ottaneet nuo haavoittuvuudet repertuaariinsa. Enää kohteina eivät ole välttämättä edes yritykset, vaan ihan tuiki tavalliset yksityishenkilöt.

Onkin havaittu, että suurin tietoturvauhka sijoittuukin näppäimistön ja työtuolin selkänojan väliin. Kun saadaan ihminen toimimaan, päästään käsiksi sellaiseen tietoon ja muihin resursseihin, joihin olisi todella vaikeaa päästä ns. voimakeinoin käsiksi. Esimerkiksi pankkiyhteyksien murtaminen on todella vaikeaa, mutta jos tietämätön pääkäyttäjä tekee tilisiirron rikollisen puolesta, paljon aikaa säästyy.

Vastuullisuus

Uusia työkaluja tulee ovista ja ikkunoista. Viimeisimpänä päitään ovat nostaneet erilaiset tekoälysovellukset. Uusia teknologioita käyttöönotettaessa tulisi pitää mielessään niiden tietoturva. Tietoturva koostuu omasta mielestäni kahdesta osasta. Siitä mitä tietoa itse annan eteenpäin ja siitä kuinka luotettavaa lukemani tai sisäistämäni tieto on. Olen esimerkiksi huomannut ChatGBT:n kanssa leikkiessäni, ettei sen vastauksiin voi varauksetta luottaa. Tavoitteenahan tuossa on ollut luoda mahdollisimman luonnollinen keskustelukumppani. Siinä mielessä hommassa on onnistuttu, että välillä vastaukset ovat aivan samaa luokkaa kuin viisikymppisten digimamujen Twitter-vastaukset.

Koulutuksessa ja erityisesti tiimiakatemialla tulisikin jatkossa käyttää entistä enemmän aikaa tekoälyn ja muiden modernin ajan työkalujen koulutukseen ja niiden vastuullisuudesta keskusteluun. Tällä hetkellä vastuullisuus nähdään vain ekologisuutena. Tietoon liittyvä vastuu ja vapaus tulee monelle päin kasvoja vasta opinnäytetyötä kirjoittaessa. Koska oikeasta akateemisesta maailmasta ollaan todella kaukana, tämä tiedon vastuullisuus olisi hyvä ottaa osaksi peruskursseja ja treenejä. Homma vaatisi paljon myös valmentajakunnan keskuudessa, niin kuin he varmasti ovat jo ”reflektioita” lukiessaan havainneet.