Sain Leilalta secret santassa lahjaksi kirjan Viha rakkaus Makia: Katumuodin messiaat, joka kertoo kaikille tutusta Makiasta. Makia on ollut usein otsikoissa sekä hyvässä että pahassa ja olen itsekin heidän tuotteidensa fani, joten kirjaa oli mielenkiintoista lähteä lukemaan. Kirjan kirjoittaminen on jo lähtökohtaisesti hyvä mainos Makialle ja se on vähintäänkin linjassa arvon läpinäkyvys kanssa, koska mitään sisäisiäkään asioita ei kaunistella. Tai jos kaunistellaan, niin todellisuus on ollut jo melko raju.

Kirjassa oli paljon esillä Makian värikäs markkinointihistoria. Alkuvuosina markkinointi perustui vahvasti sissimarkkinointiin. Tarrojen liimailu ja vaatteiden kuvaaminen tuttujen julkkisten päällä olivat ilmaisia keinoja saada tunnettavuutta ”underground” ja lumilautapiireissä. Samaa teki myös Beats kuulokkeidensa kanssa jenkkiräppäri Dr.Dre yrityksensä alkuvuosina. Suhteilla pelattiin siis aika paljon ja puskaradion voimaan luotettiin. Ja jotain aitoa ja tekemisen meininkiä siinä onkin. On ainakin omasta mielestä siistimpää tunnistaa jokin logo paikallisen vessan seinästä ja tuumia ”ton mä oon nähnyt ennenkin jossain”, kun nähdä jokin geneerinen somemainos uudesta syysmallistosta. Juuri se aitous tuo ihmisiä yhteen ja saa ihmiset ostamaan Punavuoresta lähtöisin olevia vaatteita. Kotikenttä on valloitettava ennen kuin voi lähteä maailman valloitukseen. Makian Yhdysvaltojen valloitus oli melko hyvällä jopa ihan hyvällä mallilla, mutta kirjan mukaan pelkästään vaikuttajamarkkinointiin olisi pitänyt laittaa kuussa 10 tuhatta euroa, jotta kasvu olisi ollut edes mahdollista. Kertoo aika paljon siitä, kuinka kilpailtu ala kyseessä on. Pelkillä suhteilla ei enää pärjättykään jenkeissä.

Makian ajoitus oli täydellinen ja sen huomasi myös omassa nuoruudessa. Makia tuli markkinoille siinä vaiheessa, kun nuorten katumuodin seuraaminen meni uudelle tasolle. Nuorilla oli jälleen enemmän rahaa käyttää vaatteisiin ja mahdollisuus omanlaiseen tyyliin. Makia puhutteli juuri nuoria ja nuorenmielisiä alakulttuurien edustajia skeittaajista surffaajiin. Myynti on tapahtunut fiilispohjalta eikä välttämättä t-paitojen laadun takia. Tästä samasta asiasta puhui Aava&Bangin luova johtaja Mikko Kalliola ja siihen myös omissa projekteissa olisi tähdättävä.

Makiassa ei alkuvuosina työskennellyt alan ammattilaisia yhden suunnittelijan lisäksi, vaan kyse oli ammattilumilautailijoiden päähänpistosta. Ensimmäinen ja pitkään myös ainut sijoitus oli 15 tuhatta euroa T-paitojen painokoneeseen, jolla pystyi painamaan neljää eri väriä. Ei siis mikään mahdoton raha tiimiyrittäjällekään sijoittaa. Vaateteollisuudessa on riskinsä, koska laitteet ja materiaalit on ostettava ja tuote valmistettava ja vasta sen jälkeen rahaa tulee sisään, jos tulee. Sama homma pätee myös tapahtumatuotannossa ja silloin myös talouslaskelmien merkitys kasvaa. Makian alun rahoitti Joni Malmi perustajajäsen ja ammattilautailija, joten muilla tekijöillä ei sinänsä ollut omaa rahaa kiinni. Töitä piti tehdä monta vuotta lähes palkatta ennen kuin kunnon rahoittaja saatiin mukaan. Mukaan ei myöskään haluttu tuhottomasti rahoittajia, koska rahojen kanssa tulisi kuitenkin sekamelska. Sen sijaan hankittiin yksi rahoittaja, joka on lopulta laittanut yritykseen yli miljoonan.

Kirjaa lukiessa tuli mieleen Ekollan alkutaival, josta kuulin tyttöjen pitämissä treeneissä. Kokemusta alalta ei ollut, mutta kauppojen hyllylle pääsivät molemmat yritykset periksiantamattomalla asenteella ja uskolla omaan yritykseen. Toki myös suhteilla on valtava merkitys. Perustajakolmikolla oli valtavasti suoria ja epäsuoria suhteita vaatemaailmasta lumilautailun kautta ja niiden kautta mukaan yhteistyöhön on saatu tukkufirma, jonka kanssa yhteistyötä on tehty 13 vuotta ilman kirjallisia sopimuksia. Jonkun mielestä varmasti aivan idioottimaista noin isossa liiketoiminnassa, mutta itseäni kyllä ihastuttaa tuollainen luottamussuhde ja yhteen hiileen puhaltaminen yritysmaailmassa. Kommunikaation on oltava selkeää ja molempien samalla aaltopituudella toisen tulevaisuudesta.

Nykyään Makia on mukana emoyhtiössä nimeltä Manna & Co. Kirjassa kerrotaan kuinka hyödyt näkyvät esimerkiksi tehtaissa ja logistiikassa. Jos meteoriitti tuhoaa yhden tehtaista voi Makia hyödyntää esimerkiksi Finlaysonin tehdasta sen aikaa, kun omat hommat ovat taas kunnossa. Tarkempia yksityiskohtia ei kirjassa tietenkään kerrottu, mutta Suomi on kuitenkin niin pieni maailman vaatemarkkinoilla, että yhteistyöllä maailman valloitus on taas askeleen lähempänä. Liittoumassa ei kylläkään ole ainakaan omasta mielestäni yrityksiä, jotka suoraan kilpailisivat samoista asiakkaista, joten tilanne on win-win. Mannassa ei ole myöskään mitään sielun myymisen makua, koska sen yritykset ovat kaikki hyvin suomalaisia ja on vain hienoa nähdä suomalaiset yritykset menestymässä. Makian olisi jossain kohtaa varmasti voinut myös myydä maailmalle ja katsoa, kuinka sielu häviää tekemisestä. Toisaalta jos mentaliteetti olisi ollut sellainen, että yritys myydään ulkomaille heti kun mahdollista niin näin pitkälle ei varmasti olisi edes päästy.

Makian läpilyöntiin meni ainakin omilla kriteereilläni noin 10 vuotta ja se on todellinen ”trust the process” tarina. Kirjasta on melko vaikea reflektoida omaan tekemiseen mitään sen tarkemmin. Kirjan tarkoitus on kuitenkin jakaa tarinoita eikä businessvinkkejä. Rahoituksen ja logistiikan tärkeyttä kirjassa alleviivattiin, koska varsinkin logistiikka oli yrityksen kilpailuvaltti maailmalla ja on edelleenkin. Toimitukset ovat aina oikeat ja ne tulevat ajallaan.