The Location Sound Bible oli lukulistallani todella kauan, kun siitä joskus kuulin youtubessa tai jossain podcastissa. Niinhän se meni tässäkin tapauksessa, että hyvää kannatti odottaa. Olen laiminlyönyt tai pitänyt toissijaisena ääniä videoillani niin kauan kuin muistan, kunnes vuosi sitten kiinnostukseni heräsi ihan toden teolla. Tämän kirjan luettuani ja nyt muutaman kerran boomin varressa heiluneena voin todeta, että arvostan äänen parissa työskenteleviä henkilöitä entistä enemmän nimittäin ei ole helppoa ei.

Koitan suomentaa ja selventää jotain termejä, jos joku muukin haluaa tästä jotain selkoa saada.

Kun aikoinaan hankin ensimmäisen kameran päälle tulevan ulkoisen mikrofonin, kuvittelin, että nyt alkaa olla ammattimaista meininkiä, rämpyttelin high pass filtteriä päälle ja pois tietämättä yhtään mikä se oli. Mikin pituudesta kätevästi päätteli, että eihän sen tietenkään tarvitse olla lähellä kohdetta, vaan tällainen mikrofoni nappaa äänen ties kuinka kaukaa. Todellisuudessa toki superkardioidi poimintakuviona auttoi hylkimään ääntä tietyistä suunnista, mutta ei kuitenkaan poistanut tarvetta mikin pitämistä järkevällä etäisyydellä kohteesta.

Opin joskus, että entisestä Canonistani sai AGC:n (Auto Gain Control, joka aiheutti turhaa kohinaa) pois päältä, mutta en tietenkään hoksannut, että tuolloin minun pitäisi itse aktiivisesti säätää äänen tasoja ja voit vain arvata kuinka usein ne olivat pielessä.

Seuraavassa kamerassani (GH4) oli taas ongelmana, etten tiennyt miten lukea äänentason asteikkoa. Näytössä oli pikkuruiset kahdeksan lohkoa, mutta mikään ei indikoinut missä desibeleissä liikutaan. Lähes tuurilla mentiin ja vasta vuosia myöhemmin löysin blogikirjoituksen, jossa ilmeni, miten asteikkoa tulkitaan. Kameroita kun ei ole suunniteltu laadukas äänen tallennus mielessä, niin edellä mainittuja ongelmia piisaa.

Boom polen (mikkipuomi, mikä lie onkaan suomeksi) tarvitsemista en oikein koskaan osannut kuvitellakaan, kunnes uppouduin tutkimaan miten äänihommia ammattilaiset oikeasti puuhastelevat. Lyhyehköä hiilikuitukeppiä hankkiessani lähtökohtaisesti ajattelin, että käytän sitä lähinnä ”talking head” videoissa omalla jalustalla, mutta pikkuhiljaa uskalsin käydä mietiskelemään, jos vaikka heiluttelisikin sitä välillä ihan omin pikku kätösin. Tämän reflektion kirjoittamiseen mennessä olen toiminut boom operatorina kahdessa projektissa, so let me share my experiences:

Case 1: Barot’s x TA Tigers -mainosvideo.

Kun kuulin, että Pele kuvaa uljaalle jääkiekkojoukkueellemme ja Barotsille mainosvideon, ilmoittauduin saman tien, että voisin tulla harjoittelemaan äänien nappailemista. Kun vihdoin ensimmäinen kuvauspäivä koitti, itseäni jopa jännitti hiukan, vaikka luvassa ei ollut edes dialogin tallentamista. Pakkailin kaiken tarvittavan matkaan: muutama mikrofoni, äänitallennin laukkuineen, kuulokkeet ja kaapelit. Virittelin vielä tallentimen laukkuun vyötärölleni remmin imitoiden kaupoista saatavia valjaita, jolla varmistin, ettei se pomppisi ihan ympäriinsä äänityksen aikana. Olin nimittäin valmistautunut henkisesti luistelemaankin, mutta sitä en päässytkään harrastamaan sopivien luistinten uupuessa. Kävipä tuuri.

Kun illan suussa kuvaukset aloitettiin ja olin ensimmäistä kertaa äänittämässä mitään kohtausta ikinä. Heti ensimmäiseksi totesin ihmettelyn aiheeksi, että mitä teen ylimääräiselle kaapelille, eihän se voi jaloissakaan pyöriä ja on oltava jonkin verran löysää, että kykenen nostamaan puomin pään yläpuolelle. Kieputin ylimääräisen pätkän kerälle ja laitoin laukun reunaan kuminauhalla, josta sitä sai kömpelön helposti tarvittaessa jatkettua. Ensimmäisessä kohtauksessa talenttimme puki jääkiekkovarusteita päällensä, eli ainoat äänet olivat kahinat ja velcron repäisy. Alkuun saimme muutaman oton ilman, että muut pelaajat olivat valuneet paikalle ja noin kas kummaa, muutama moka oli jo tapahtunut. Moka a) Kun toimimme ensimmäistä kertaa ”double systemillä” (kuva kamerasta ja ääni tallentimesta, erillään) unohtui alkuun kommunikaatio, että milloin kamera pyörii ja milloin ääni tallentuu. b) Tällä tyylillä toimiessa kuva ja ääni siis yhdistetään vasta jälkituotannossa tietokoneella. Tätä helpottaaksemme olisi hyvä olla joku ääni, klaffin puuttuessa vaikkapa taputus, joka kuuluu niin kameran kuin tallentimenkin ääniraidassa. Tämähän meiltä unohtui kokonaan. c) Jotta edellä mainittu olisi mahdollista, pitäisi kameran ääniasetuksetkin olla edes jollainlailla kohdillaan. Ensimmäisissä clipeissä kameran ääntä ei ollut olemassakaan, joka tekee kuvan ja äänen yhdistämisestä melko mahdotonta. Onneksi tämä huomattiin nopeasti.

Kuitenkin kotona työni hedelmää ihastellessani totesin ensimmäisen kohtauksien äänien olevan kelvottomia aikamoisen huminan vuoksi. Jälkikäteen Instagram storyja vilkuillessani tajusin, että olin pitänyt mikrofonia ilmastointikanavan vieressä. Jep. : ) En tätä ikävä kyllä kuitenkaan äänittäessä monitoroidessani huomannut.

Jäällä kuvatessamme pysyttelin vaihtopenkin puolella hoopoillen, muutamaa spesifiä tilannetta lukuun ottamatta. Äijien pelatessa kokeilin millaista äänimaailmaa saa aikaan kontaktimikrofonilla kaukalon laidasta, joka sattui olemaan niinkin mielenkiintoista, että äänet pääsivät lopulliseen videoon. Laitoin myös kentän laidalle nököttämään erillisen tallentimen, joka kaapi ambientääntä pelin temmellyksestä. Viimeistä burgerin syöntikohtausta kuvatessamme hurjasteli jo jäänhoitokone kentällä, joten sekin teki hallaa ääniraidalle, kun ei ollut pokkaa käydä kysymässä, että seisahtaisiko hetkeksi.

Jälkikäteen äänitin kotona Liisan akustisesti paremmassa huoneessa äänitehosteet alkukohtaukseen ja lopussa olevaan hampurilaisen paperin rapinaan, hyödynsin toki erästä äänipankkiakin. Videota leikatessani panostin luonnollisesti enemmän kuin koskaan äänisuunnitteluun, joka oli oikein mukavaa. Tästä kaikesta kantapään kautta oppineena ei muuta kuin kohti jännempiä tuotantoja!

Case 2: Aarre Storen mainoskuvaukset.

Muutama päivä takaperin sunnuntaina oli Aarre Storella videokuvaukset, ja huhujen mukaan kuvaaja oli opiskellut elokuva-alaa ranskassa asti. Tietenkin moisesta kiinnostuneena halusin ihan paikan päälle seurailemaan toimintaa. Tepastellessani liikkeen kynnyksen yli miltei saman tien kohdistui minuun kysymys: ”Olitko sä joku mediatyyppi, haluutko äänittää?” tms. Tuoreesti tämän kirjan lukeneena ja harjoitusta kaipaavana suostuin pienehkön jännitysvenkuiluin jälkeen. Sain kaulaani hihnan päässä roikkuvan Zoom H6 tallentimen, laukun, jossa oli muutama metri ylimääräistä XLR-kaapelia, kuulokkeet korville sekä kätösiin alumiinisen puomin mikkeineen. Omaa tallenninta oli ikävä ergonomia mielessä, sillä tällä setupilla kyennyt näkemään sitten millään, missä levelit poukkoilee. Ensimmäinen otto oli haastavimmista päästä, kun oli käveltävä kameran takapuolella kuikuillen eteenpäin. Loput päivän kohtaukset olivat melko staattisia, mutta yhdessä pääsin jopa harrastamaan cueingiä (mikin suunta vaihtuu puhujasta toiseen). Tässä tuli käytännössä huomattua miten helposti aiheutuu huminaa mikin nopeahkoissa liikkeissä ja oli koitettava pitää tahti sulavana. Boomaillessa pitäisi olla tietenkin mahdollisimman mukavassa asennossa, sillä välillä puomia joutuu pitämään pitkiäkin aikoja ylhäällä. Kehoa pitäisi keinutella valssin lailla ilman että mikrofoni heiluu, joka ehkäisisi lihasten kipeytymistä ja pitäisi valmiina äkkinäisiin liikkeisiin, kirjassa puhuttiinkin niin sanotusta boom pole zenistä. Iltapäivää kohti mennessä alkoi käsiä jo aika lailla hapottaa. Puomia tuli päivän aikana pideltyä kyllä kaikilla (kuudella) mahdollisella tavalla mitä kirjassa oli neuvottu. Kuvaajan vaimo toimi suurin piirtein 2nd AD:na ja varmisti muun muassa joka kohtauksessa, että on ääni/taputus, jonka avulla kuvan ja äänen voi myöhemmin yhdistää. Oli miellyttävää, kun tätä ei tarvinnut itse miettiä tai huolehtia.

Yritin parhaani mukaan saada aikaan tasalaatuista ja puhdasta ääntä, joten pidin kaiken säätämisen minimaalisena ja ilmoitin heti oton jälkeen, jos kun jotain ongelmia ilmeni. Muutamia kertoja päivän aikana kuului mystisiä häiriöitä, jolle en keksinyt syytä, puhelimenkin poistin taskustani. Onneksi häiriöt eivät kuitenkaan osuneet kriittisten kohtien päälle. Jotain varmasti unohtui päivästä mainita, mutta oli kyllä hauska kokemus ja hyvää harjoitusta. Kiitos kaikille kuvauksissa!

Cases closed.

Tuntuu hassulta kirjoittaa näin yksinkertaisesta asiasta kuin signaalin virtaus eli miten ääni kulkeutuu alusta loppuun. Sinänsä muuttujia on monia, mutta loogisuudella siitä selviää tai niin ainakin luulin. Kirjan kappaleessa verrattiin äänen kulkua veteen kotitaloudessa. Mikrofoni on vesilaitos, mikserin gainin säätö on kotisi pääventtiili ja fader on sitten suihkusi hana. Kaapelit toimivat putkistona. Simple as that. Tallentimessa/mikserissä on toki ominaisuuksia, säätöjä ja asetuksia mihin päin ja kuinka paljon signaali seikkailee. Kokeilin joskus huvin vuoksi treeneissä käyttää tallennintani audio interfacena. Mikki kiinni tallentimeen, piuhalla kiinni läppäriin ja zoomin asetuksissa olikin jo valittavissa Mixpre-6. Muutamassa minuutissa sain homman rockaamaan ja se oli tosi helppoa. Jonkin verran oli aikaa kulunut tästä kokeilusta ja Sawakella oli vuorossa vetää vahvari. Jannut melko viimetinkaan pyysivät, jos saisi jonkin mikin DGC:llä pidettävään lähetykseen. Kokeilin treenien tauolla, että saan kaluston taas toimimaan, mutta en.  Kokeilin, testailin ja etsin youtubesta ohjeita reilun tunnin treenien jälkeen vahvarin hiillostaen päälle. En saanut ääntä kuulumaan ja napattiin joku hätäratkaisu centterillä. Jälkikäteen tilanne on painanut mieltä muutamaan otteeseen, vaikken olekaan tarvinnut tai kokeillut saisinko audio interface-ominaisuutta toimimaan. Kirjassakin todetaan, että vika on useimmiten käyttäjässä ja niin uskon tässäkin tapauksessa. Kaikkeen tuli virta, kaikki liittimet olivat kunnolla kiinni ja signaali kuitenkin näkyi tallentimessa, muttei kuulunut zoomissa. Tallentimesta kokeilin lopulta todella monia eri asetuksia tuloksetta, zoomin asetukset olivat kuitenkin oikein. En muista enää tarkkaan tilannetta, mutta olen pohdiskellut, olisiko minulla voinut olla fader käännettynä pois, jolloin signaali näkyy kyllä jollain trackilla, muttei kuulu lopullisessa mixissä. Pitää selvitellä asiaa joku päivä jottei enää kaiherra.

Ihan vielä en osaa valita mikrofonia, mikä sopisi kenenkin äänelle, mutta kirja sentään onnistui opastamaan mitä mikkiä on suositeltavaa käyttää missäkin tilanteessa. Mikkitekniikoiden hierarkia menee B.P.L. eli Boom, Plant, Lav. Ensisijaisesti aina paras vaihtoehto olisi siis boomailla (sisätiloissa cardioid/hypercardioid, ulkona shotgun kuviolla). Näin mikki olisi aina oikeassa paikassa sekä kuulostaisi luonnolliselta ja rikkaalta. Kuitenkin joissain tilanteissa boom mikki ei vain ole käytettävissä, jolloin seuraavaksi järkevin olisi plant eli mikrofoni on asetettu kohtauksessa johonkin piiloon. Tähän hyödynnetään sisätiloissa lav mikkejä ja ulkona shotgun mikkejä. Viimeisenä vaihtoehtoja olisi käytettävä lav eli lavalier mikkejä. Niitä pikkuruisia, joita voi välillä bongailla esimerkiksi reality sarjojen tähdillä. Lavalier mikit ovat piilotettavissa miltei mihin vain kohti ihmisen kehoa, mutta paras paikka on keskellä rintaa. Nämä eivät kuitenkaan kuulosta niin rikkailta varsinkin piilossa ollessaan, äänen perspektiivi ei täsmää välttämättä siihen mitä kamerassa näkyy ja ovat alttiita vaatteiden kahinalle. Kuitenkin muun muassa haastattelutilanteissa lavalier toimii oivana backuppina boomille. Mieluummin käytössä olisi langallinen lavalier varmuuden takia. Langattomille järjestelmille on kuitenkin tilanteensa esimerkiksi, kun tähden pitää päästä liikkumaan vapaasti ympäriinsä, laajakuvissa tai ahtaissa tiloissa ja kuten mainitsin reality sarjoissa, jos pitää tallentaa monen ihmisen ääni samaan aikaan. Langattomuus voi kuitenkin olla erityisen altis häiriöille.

Itselleni tuli yllätyksenä, että plantit menee niin sanotusti lav mikkien edelle, mutta loppujen lopuksi ihan ymmärrettävää varsinkin, jos planttina on sama mikrofoni kuin boomina, niin soundi pysyy yhdenmukaisena sekä tilan ääni tulee esille paremmin.

Silloin tällöin aina youtubessa seikkaillessani ja taas tätä kirjaa lukiessani törmäsin termeihin phasing issues tai phase cancellation. Olen käsittänyt sen verran, että ongelma liittyy jotenkin usealla mikrofonilla äänittämiseen, joten kirjoitinpa muistiinpanoihini ”Wtf is phasing???”. Aika ratkoa tämäkin mysteeri ja ratkaisu löytyikin kirjan alusta äänen perusteoriasta. Ääni on väreilyä ilmassa ja ääniaalto koostuu puristuksesta sekä harvenemisesta. Äänittäessä samaa lähdettä kahdella eri etäisyyksillä olevalla mikrofonilla ääni saapuu myöhemmin kauempana olevaan, jolloin näiden ääniaallot ovat eri tahdissa. Jos toisen aallon puristus osuu toisen aallon harvenemisen kohdalle, ne kumoavat toisensa, jolloin tuloksena on heikko tai ei ääntä ollenkaan eli phase cancellation. Jos nämä tallentuvat samalle raidalle, ei ole mitään tehtävissä, mutta jos mikrofonit menevät omille raidoilleen, on ne mahdollista asettaa kohdilleen jälkituotannossa. Efektiltä vältytään 3:1 säännön mukaan, jos mikrofonien keskinäinen välimatka on kolminkertainen suhteessa lähemmän mikrofonin etäisyyteen kohteesta. Näin ainakin olin ymmärtäväni tämän pulman ja onneksi sitä ei ole itse tarvinnut vielä kohdata käytännössä.

Äänitöitä tekevien olisi hyvä olla aktiivisena osana tuotantoa ihan jo esituotannosta lähtien. Location scouttaamisissa olisi hyvä olla mukana niin tietää millaisia haasteita on tulossa vastaan. Haasteitahan tulee olemaan, sillä harvoin kuvauspaikkaa valitaan hyvien ääniolosuhteiden perusteella. Paikkaa olisi vilkuiltava mahdollisimman samaan aikaan, jolloin kuvaukset tapahtuisivat, sillä siellä ei välttämättä kuulosta samalta klo 12 kuin klo 20. Olisi kärkkyiltävä muun muassa liikenteen, junien, lentokoneiden ja koulujenkin varalta, mekkalaahan niistä lähtee. Sisätiloissakin oli otettava huomioon huoneiden (huono) akustiikka, miltä mikäkin kohta kuulostaa, onko ilmastointi häiritsemässä ja helposti kytkettävissä pois sekä onko jotain kodinkoneita, jotka pitävät ääntä, kuten jääkaappi. Pro tip on laittaa auton avaimet jääkaappiin, jos töpselin ottaa seinästä, niin sen myös mahdollisesti muistaa laittaa takaisin. Toivottavasti joskus tulee edes location scoutattua ja jos tulee, niin toivottavasti pysyy äänipuolikin mielessä.

Kirja oli kyllä sellainen tuhti pakkaus, että tästä on hyötyä vielä pitkäksi aikaa, jos jokin mietityttää tai asioita pitää tarkistella. Yleisenä isona oppina kirjasta jäi se, että töitä tehdään, jotta ääni on kirkasta, tasalaatuista sekä ymmärrettävää. Se on äänittäjän main goal.  Järjettömän paljon sain irti myös kaikkea nippelitietoa mitä ei ollut tullut muualla vastaan. Tärkeitäkin pikkuneuvoja esimerkiksi, ettei mikrofoni ole suositeltavaa olla kiinni phantom virran päälle laitossa, sillä virtapiikki saattaa vahingoittaa sitä. : I

Namaste.