The Experience Economy

Kirjoittaja: Kasper Heikkilä

29 huhtikuun, 2023

Lähdeteos: The Experience Economy

Lähdeteoksen kirjoittaja: B. Joseph Pine II ja James H. Gilmore

Teoriapisteet: 0

The Experience Economy pureutuu vahvasti siihen, mikä tekee palvelusta hyvän ja kuinka sen saa erottumaan muista. Kirja on englanninkielinen, mutta sitä oli helppoa kuunnella. Asiaa tuli välillä kuitenkin sen verran kovalla tahdilla, että pitkät kuuntelusessiot eivät tuottaneet suurta tulosta. Iso osa kirjan opeista saattoi mennä aivan ohi, ja muutaman kerran kirjaa tuli kuunneltua parikymmentä minuuttia ilman, että mitään konkreettista olisi jääänyt mieleen. En tiedä oliko sitten omasta keskittymisestä, vai infon tiheästä syötöstä.

Kirja on hieman vanhempi, ja oli mielenkiintoista seurata, kuinka moni asia on pysynyt samana, mutta samalla muuttunut. Edelleenkin yritykset yrittävät muotoilla palveluitansa toisia yrityksiä paremmin, esimerkiksi kilpailemalla hinnan, oheistuotteiden ja elämysten avulla. Nykyään kuitenkin kuluttaja on paljon tarkempi ostoksistaan, sillä internetin avulla on hyvin helppoa kilpailuttaa, ja nähdä mistä saa juuri sitä mitä etsii parhaaseen hintaan.

Kirja peilaa palveluiden toimivuutta, ja houkuttelevuutta 4 E:n teorialla. Se on siis neliosainen työkalu, jolla voi tutkia palvelua eri kulmista. Kyseiset 4 E:tä kuuluvat näin:

Enternainment

Enternainment, eli viihde, kuvaa yksinkertaisesti kuinka viihdyttävä kyseinen palvelu on. Esimerkiksi hyvä elokuva loistaa ”Entertainment” osiossa.

Education

Education, eli opettavaisuus, kuvaa kuinka opettavainen kyseinen palvelu on. Jokin messu voisi esimerkiksi olla opettavainen palvelu.

Escapist

Escapist on sitä, kun palvelu tarjoaa jonkin aivan uudenlaisen kokemuksen. Pääset niin sanotusti karkaamaan todellisuudesta. Esimerkiksi jokin virtuaalisen todellisuuden peli voisi kuvastaa tätä osiota 4 E:stä.

Esthetic

4 E:n viimeinen, eli Esthetic, kuvaa sitä kuinka silmää miellyttävä palvelu on. Kun astut sisään kylpylään, ja näet kauniit somistelut ja kuulet rentouttavaa musiikkia, olet esteettisyyden vallassa.

Kun saat kaikki 4 E:tä sisällytettyä palveluusi, niin olet hyvin vahvoilla. Kirjassa annettiin useita esimerkkejä, jotkin ei niin kiinnostavia, mutta muistiinpanoihini kantautui yksi mieleenpainuva esimerkki – koripallo. Kuvittele esimerkiksi NBA peli. Kun ihmiset saapuvat paikalle, he odottavat paljon muutakin kun vain koripalloa. He odottavat myös jännittävää alkuesitystä ja välierän tapahtumia. Itse koripallokenttäkin on luotu ihmisen silmää miellyttäväksi. Kun tarkastelet erilaisia palveluita tarkemmin, huomaat varsin nopeasti, kuinka paljon pieniin yksityiskohtiin on panostettu ainoastaan sen takia, että asiakkaat viihtyisivät entistä paremmin ja palaisivat myös takaisin.

Oma mielipide

Kirja oli kokonaisuudessaan mielestäni ytimekäs. Lyhyt, noin 3 tuntia kestävä kirja, antoi paljon oppeja ja näkökulmia joita en olisi muuten tullut edes ajatelleeksi. Kielimuuri ei ollut myöskään ongelma, eli jos pelkäät kuunnella englanninkielisiä kirjoja, niin tässä varsin hyvä kirja sen pelon voittamiseen. Monesti kirjat tuntuvat pitkäveteisiltä tai jaarittelevilta, mutta tämä kirja ei sitä ollut. Huonommallakin keskittymistaidolla, tai lukuinnolla, tämä kirja on todella luettavissa.

You May Also Like…

21 oppituntia maailmantilasta

Minulla on ollut tämä kirja koko Tiimiakatemian ajan lukulistalla, mutta en vain ole saanut sitä luettua mihinkään...

5 vinkkiä kirjoittajalle

Copywriting on taito, joka vaatii sekä luovuutta, että strategista ajattelua. Hyvä copywriting ei vain viihdytä tai...

Tylsyyden ylistys

Tylsyyden ylistys, mitä on tylsyys ja, miltä se tuntuu? Jokaisen ihmisen kohdalla käsitteelle tylsyys löytyy erilaisia...

0 kommenttia

Lähetä kommentti