Tehokkuuden taika

Kirjoittaja: Hannes Vilpponen

9 joulukuun, 2022

Lähdeteos: Tehokkuuden taika

Lähdeteoksen kirjoittaja: Leo Stranius

Teoriapisteet: 2

Tiimiläiseni suositteli minulle lukemaansa kirjaa, jonka vinkkien avulla on onnistunut aikatauluttamaan arkea ja elämää paremmin. Tiedostan, että minulla on vielä kehittämistä tässä, sillä harmillisen usein tulee skipattua kuntosali tai muu tekeminen kouluhommien takia. Arki on todella vaihtelevaa, joinain päivinä saatan olla menoissa heti aamu kahdeksasta myöhäisiltaan asti. Työn ja vapaa-ajan määritteleminen ei ole ollut minulle tuttu asia, vaan vapaa-aika on ollut silloin kun ei ole ollut sovittua työtä tai muuta aikataulutettua ohjelmaa.

Kirja on siis Leo Straniuksen, paljon saavuttaneen ja tehneen henkilön kirja: Tehokkuuden taika. Leo painottaa kirjassaan ajankäyttöä, rutiineita, vinkkejä oman suorituksen parantemiseen, neuvoja sosiaalisiin tilanteisiin sekä muita hyödyllisiä ja ajatuksia nostattavia asioita. Huomasin kirjaa lukiessani hänen puhuvan asioista, jotka ovat meille tiimiakatemiassa arkea, ja asioita, joita olen oppinut tiimiakatemialla ollessani. Tämä pisti ajattelemaan, että olen tiimiakatemian aikana kehittänyt ajanhallintaani ja itseäni ilman, että sitä olisi tullut sen enempää ajateltua.

Rutiinit ja aikataulut

Kaikilla on omat rutiinit elämässä. Ne voivat olla pitkäjänteisiä, systemaattisia, kirjattuja tai kirjaamattomia. Itselläni rutiineihin tulee usein liikaa muutoksia, ja joudun aikatauluttamaan päiviäni uudestaan. Tämä on ajanhukkaa itse aikatauluttamisen puolesta sekä aiheuttaa turhaa päänvaivaa. Tässä olen mielestäni silti kehittynyt, verrattuna aikaan ennen akatemialle tuloa. Olen oppinut käyttämään kalenteriani paremmin, olemaan paremmin perillä asioista sekä pystynyt käyttämään aikaani tehokkaammin. Kalenterin käyttäminen paremmin on myös helpottanut tuntikirjausten tekemistä. Kalenterissani on ollut pitkään joka viikon perjantaille kohta kirja. Tämä päivä on siis päivä, jonka pyhitän kirjan lukemiselle tai reflektion tekemiselle. Valitettavan harvoin tämä kuitenkaan ei toteudu, sillä jos tulee muuta hommaa, ajattelen automaattisesti sen olevan korkeamman prioriteetin asia. Tämä on tehnyt huonoa vapaa-ajalleni, sillä perjantain täyttyessä kirjan lukeminen siirtyy usein viikonlopun hommiksi. Siksi erityisen hyvä oppi Leolta on osata sanoa ei. Toinen tähän auttava oppi olisi kalenterin tehtävien priorisointi. Tällä voisi tehostaa työtä niille asetetuille ajoille, eikä tarivitsisi lainata aikaa niiden tekemiseen vapaa-ajalta. Kirjassa kerrottiin myös vapaa-ajan aikatauluttamisesta. Aluksi tämä kuulosti vähän hölmöltä, mutta tässäkin oli oiva pointti. Vapaa-aikaa aikatauluttaamalla varmistat kunnollisen levon ja palautumisen, sekä että muistat viettää aikaa muissakin kuin työ- tai kouluhommissa, mikä tuo hyvää myös työasoihin. Usein kuulee akatemialla puhuttavan illalle tai yölle jätetystä tehtävästä, jonka takia yöunet ovat jääneet vähiksi. Syyllistyn itsekin tähän, ja kirjassa kerrottiin tähän liittyen paikkaansa pitävästi sen vaikutuksesta seuraavan päivän tekemiseen. Saako enemmän aikaan kahdessa tunnissa joiden takia menettää yöunet, vai saako enemmän aikaan seuraavana päivänä hyvin levänneenä?

Palautteet ja keskustelu

Kirjassa käytiin myös läpi sanojen vaikutusta, joista monet olivat minulle entuudestaan tuttuja lukemastani Martti Vaalhden kirjasta Sanojen Supervoima. Yhteinäisyyksiä oli monta, esimerkiksi itselle puhumisen ja uskottelun merkitys. Onko minulla oikeasti kiire, vai uskottelenko niin vain itselleni? Myös vinkit palautteenantoon olivat lähtökohtaisesti molemmissa kirjoissa samankaltaiset. Näiden vinkkien pohjalta olen mielestäni kehittynyt dialogeissa, mutta tätä kirjaa lukiessani muistin vanhat oppimani tavat sekä opin uusia. Tärkeitä oppeja kirjasta, joita voi mielestäni kannattaisi käyttää dialogeissa. Kuuntele ymmärtääksesi, älä kiirehdi muiden käytöksen tuomitsemisessa. Kerro positiivinen palaute julkisesti ja negatiivinen palaute yksityisesti. Kunnioita mielipiteitä, koita ymmärtää toisen näkökulma asiasta. Puhu omista virheistä ennen kuin puhut muiden virheistä. Sano palaute asioista, älä ihmisistä. Yksi kirjoittamani muistiinpano oli kiitä vähäisestäkin hyvästä suorituksesta, joka ei mielestäni ole täysin kelvollinen kaikkiin tilanteisiin. Jos kiittää joka ikisestä pienestä asiasta, muuttuu kehun merkitys paljon pienemmäksi, ja se menettää jollain tapaa arvonsa, eikä sitä arvosta enään samalla tavalla. Samaa mieltä olen, kiittää pitää, mutta täytyy muistaa milloin kiittäminen alkaa kuullostaa pakotetulta.

Ylipäätään tunsin kirjan olevan opettavainen ja oikeasti hyödyllinen, ja siitä jääneet muistiinpanot ovat ylhäällä puhelimessani muistuttamassa niistä.

You May Also Like…

Digimarkkinointi

Pääsin viimein digimarkkinointikirjan kimppuun, joka on pitkään kulkenut lukulistallani mistään sitä löytämättä....

Intohimona brändit

Tämä kirja päätyi reflektoitavaksi nyt, sillä brändit ja niiden kilpailu on ollut viime vuosina todella kovassa...

0 kommenttia

Lähetä kommentti