Tee itsestäsi mestariajattelija

Kirjoittaja: Pavel Popov

13 joulukuun, 2020

Lähdeteos:

Lähdeteoksen kirjoittaja:

Teoriapisteet:

Tee itsestäsi mestariajattelija

 

Kirjassa käsitellään ajattelun ja ajatusten syntyä sekä siitä miten omaa ajattelua voi tehostaa.

 

Koulukunnat

 

Mitä ajatuksiin tulee, aivokoulukunnan mukaan ajatukset syntyvät aivoissa ja ovat siten täysin objektiivisesti fyysisiä ilmiöitä. Ideateoreetikot taas puolestaan ovat sitä mieltä, että kun ajattelet ruusua, niin aiemmat kokemukset ruususta, sekä se fakta, että sinun pitää tietää miltä ruusu näyttää, jotta pystyit synnyttämään ruusun ajatuksen mielesässi ovat tarpeen. Täten ideakoulukunnan kannattajat ovat sitä mieltä, että ajatuksen perustana on idea, valmiiksi jo ennen ajatuksen syntyä havainnollistettu ja sitä ennen koettu asia tai esine, joka pystytään luomaan mielen avulla henkiin kuvittelemalla esimerkiksi ruusua. Jos ihminen ei tietäisi miltä ruusu näyttää niin sen kuvitteleminen ajatuksen voimalla olisi mahdotonta. Kuvittelu menisi arvailun puolelle tai ihminen loisi oman mielikuvan siitä miltä ruusu näyttää, joka hyvin usein ei vastaisi todellisuutta.

 

Tietoinen valinta

 

Lauri Järvilehto mainitsee teoksessaan, että ajattelu on tietoinen valinta. Hän vielä toki mainitsee, että jotkut ajatukset syntyvät ilman tietoista valintaa vaan ne syntyvät alitajuntaisesti. Vuorostaan jos ihminen yrittää syrjäyttää jonkun ajatuksen, ajatus sukeltaa alitajuntaan. Vaikka ajatus sukeltaisikin alitajuntaan ei se tarkoita, että emme ajattele sitä lainkaan, vaikka siltä se saattaa näyttääkin. Alitajunnassa oleva ajatus saattaa ja hyvin usein nouseekin pinnalle, kun sitä vähiten odottaa. Ne ajatukset, joihin kuuluu vahva tunneside/tunnekuormitus ovat kaikkein pysyvämpiä, niiden syrjäyttäminen on paljon vaikeampaa kuin sellaisten ajatusten, joihin ei ole olemassa tunnetaakkaa.

Itse olen huomannut, että minun tapani lopettaa jonkun tietyn ajatuksen/ajatusketjun synnyn on katkaista ajatuksilta siivet. Ajatuksilta voi katkaista siivet saattamalla ne johonkin tiettyyn päätökseen. Esimerkiksi ajatellaan vaikka, että muistat, että tänään sinun pitää mennä salille, mutta pohdit kuitenkin meinaatko mennä sinne tänään vai pidätkö vapaapäivän. Tässä tilanteessa on hyvä mennä juurisyyhyn, että miksi olet menossa tänään salille ja miksi jättäisit menemättä salille. Jos sinulle ei tule mieleen mitään syytä, niistä syistä, joiden takia jättäisit menemättä salille, esim. olet kipeänä tai sinulla on migreeni, niin sen jälkeen palauta mieleesi miksi olet päättänyt laittaa itsellesi kalenteriin juuri tänä päivänä salikäynnin. Kun muistutat itsellesi, että tämä päivä on se päivä, jonka sinä olet itse valinnut oman urheiluohjelman mukaisesti salilla käymis päiväksi sekä sen, että miksi ylipäätään harrastat urheilua, sinulla tulee löytymään vastaväite omille negatiivisille ajatuksille. Muistutat itseäsi siitä, että urheilet oman itsesi takia, jotta tuntisit itsesi virkeäksi ja sinun oma kuntosi pysyisi hyvänä sekä myös ilman muuta paranisi. Käytän itse juuri tällaisia vastaväitteitä aina kun minulle tulee mieleen negatiivisia tai sellaisia ajatuksia, joilta haluan katkaista siivet.

Niinkuin kirjassa mainitaan ajatuksilta voi katkaista siivet saattamalla ne johonkin päätökseen. Itse käytän vastaväitteitä, joiden avulla saatan ajatukset siihen päätökseen, johon haluan ne saattaa. Järvilehto sanoo, että ajatus loppuu, kun siihen liittymä tulos on tuotettu. Itse johdattelen omia ajatuksia siihen suuntaan ja tulokseen mihin haluan niiden menevän juurikin edellä mainittujen vastaväitteiden avulla. En toki sano, että se toimii aivan joka kerta, mutta olen parantanut tätä taitoa vuosien varrella siihen pisteeseen, että se toimii suurimman osan ajasta. Mielestäni kaikki mitä me teemme tai emme tee on kiinni meidän ajattelusta ja ajatuksista. Jos haluaa menestyä missä hyvänsä, sekä erityisesti liikemaailmassa on osattava hallitsemaan omia ajatusketjuja suuntaamalla ne oikeaan suuntaan, sinne suuntaan ja lopputulokseen minne itse haluaa ajatusketjujen menevän. Tämä taito niin kuin monet muut taidot vaatii harjoittelua sekä toistokertoja, mutta siinä pystyy kehittymään, tiedän sen omasta kokemuksesta.

 

Teon esi-isä

 

Lauri Järvilehto mainitsee teoksessaan, että jokaisen teon esi-isä on ajatus. Itselläni on juuri menossa prosessi, jolla pyrin järjestämään omat ajatukset, sanat sekä teot linjaan minun omien arvojen kanssa. Ne ovat jo melko hyvin linjassa, mutta minulla on vielä paljon parannettavaa. On hyvin mielenkiintoista oivaltaa, että se mitä ajattelet määrittää sen mitä teet. Tekemiseen tarvitaan ajatus, käsky aivoilta tehdä ajatuksen mukainen toiminta. Jos kuitenkin otetaan huomioon, että ajatteleminen on tietoinen valinta, niin siinä tapauksessa ihmisen on hyvin tärkeää oppia tietoisella toiminnallaan suunnata ajatuksiaan omien arvojen mukaiseen suuntaan.

Mielestäni jokaisen ihmisen pitäisi perehtyä siihen miten itse ajattelee ja miten ajatukset syntyvät ja miksi. Näiden asioiden selvittäminen antaisi aivan uudenlaiset työkalut oman tekemisen kehittämiseen, erityisesti jos ajattelee yrittäjän näkökulmasta asiaa. Jokaisen meidän tiimiläisen olisi hyvä lukea tämä kirja ja miettiä sekä perehtyä juuri edellä mainittuihin asioihin, sillä koen, että se auttaisi heitä kehittymään todella paljon.

Haluankin pitää tämän kirjan pohjalta meidän tiimille treenit, sillä koen, että meillä on ollut hyvin vähän kirjatreenejä muutenkin. Kaikkien pitäisi ymmärtää, että meidän ajatuksista tulee sanoja, meidän sanoista tulee tekoja, meidän teoista tulee meidän tapoja, meidän tavoista tulee meidän persoonamme ja lopuksi meidän persoonasta rakentuu meidän tulevaisuutemme.

You May Also Like…

Digimarkkinointi

Pääsin viimein digimarkkinointikirjan kimppuun, joka on pitkään kulkenut lukulistallani mistään sitä löytämättä....

Intohimona brändit

Tämä kirja päätyi reflektoitavaksi nyt, sillä brändit ja niiden kilpailu on ollut viime vuosina todella kovassa...

0 kommenttia

Lähetä kommentti