Tarinan valta

Kirjoittaja: Matias Alsio

1 marraskuun, 2021

Lähdeteos: tarinan valta

Lähdeteoksen kirjoittaja: Juhana torkki

Teoriapisteet: 3

Ihminen on kokenyt eläinkunnan suurimman evoluution pitkään aikaan. Sosiaalisten taitojen kehittämisen mukana on tullut parempi tiimitoiminta, yhteisöt joihin voi turvautua. Tämän takia ihminen alkoi luomaan uusia tapoja asua, kerätä ravintoa ja säilöä sitä. Tämän takia ihmiset alkoivat lisääntyä enemmän ja kehittyä aivotoiminnallaan huimaa vauhtia kun elämästä sai selviytymisen stressiä pienemmäksi. Kehittymistä hidasti silti ihmisen lyhyt elinikä joka oli 1500-1800 luvulla 30-40 vuotta. Tieteen kehittyessä ja kaupungistumisen myötä ihmisen elinikä on noussut 72 vuoteen. Elin olosuhteiden muuttuessa turvallisemmaksi ja paremmaksi, on selviytymisen sijaan pystynyt keskitty kehittämään taitoja, oppia ja kasata elämän aikana opittuja asioita yhteen… ja jakaa sitä sukupolvilta toisille. Tämä on mahdollistanut jatkuvan kehityksen teknologiassa ja ihmisessä. Teknologian kehittyminen on niin nopeaa, ettei ihmisen evoluutio pysy siinä mukana. Dataa on niin suuria määriä, ettei ihmisen aivoja ole luotu käsittelemään kaikkea saatavilla olevaa tietoa.

Tämä on mahdollistanut ihmisen tutkimista, miten ihmiskeho toimii, dna löytö on mahdollistanut kehon tutkimisen ja ymmärtämisen uudella tasolla ja sitä ymmärretään nykyään todella hyvin. Vaikka ihminen on kehittynyt tähän pisteeseen on vielä aihealueita, joista ihminen on tutkinut tai ainakin ymmärtää vasta vain pintaa. Ihmismieltä ja aivotoimintaa on vielä erittäin hankala ymmärtää. Siitä on erilaisia teorioita mutta se on silti erittäin monimutkainen ja vaikea asia ymmärtää.

Ihmismieleen vaikuttaa evoluution ja geenien lisäksi ympäristö missä on kasvanut. Nuoresta iästä lähtien ihmisille opetetaan erilaisia asioita ja toimintatapoja. Aina ei kuitenkaan ole niin, että se kuka on saanut jo nuoressa iässä opetusta selviämään maanpäällä kuten miten toimia sosiaalisissa tilanteissa, kuinka ratkaista ja toimia eri tilanteissa. Vaikka saa alussa hyvän pohjan, on silti tärkeä ymmärtää miten ihmismieli toimii.

Määrittääkö omat geenit ja taustat sen, miten älykkääksi ihmisen voi kehittyä? Miksi jotkut ihmiset pärjäävät haastavissa tilanteissa todella hyvin? Miksi toiset ihmiset ovat menestyneitä koulussa?

Tämä kaikki on omasta mielestä kiinni. Toisilla ihmisillä saattaa olla lahja tiettyyn asiaan, mutta omat ajatusmallit ovat loppupeleissä se mikä ratkaisee.

Jos kuvittelet että sinulle on jaettu tietyt kortit, koitat todistella sinun korttiesi olevan tarpeeksi hyvät, et pääse täyteen potentiaaliisi. Tälläinen ajatusmalli hidastaa tai jopa pahimmassa tapauksessa estää täysin oman kasvun paremmaksi. Onneksi tälläisen ajattelun toisella puolella on ajattelu tapa siitä, että pystyt muovata itseäsi, strategioitasi, voimavarojasi ja tietoasi. Jokainen voi kehittyä ja kasvaa kokemuksen pohjalta, kenenkään ihmisen kehittymiselle ei voi tietää kattoa. Voit aina kehittyä jos pidät mielesi avoinna kasvulle ja kehitykselle.

Voit valita elää todistelemalla muille että olet riittävä, tarpeeksi hyvä. Sillä ei kuitenkaan pääse pitkälle elämässä. Jos et esimerkiksi saa työpaikkaa johon olet hakenut, ajattelet itsestä, ettet ole riittävä siihen. Sen sijaan olemalla avoin oppimaan ja kasvamaan pystyt kehittyä ja pääset varmasti lähemmäs tavoitteitasi.

Hahmottaakseen miten haasteellista on ajatella että sinulla on tietyt ominaisuudet etkä pysty niitä muuttamaan on parisuhde. Jos olet parisuhteessa ja ajattelet että tälläistä tämä on, et ole valmis muuttumaan koska ajattelet että tälläiset kortit on nyt jaettu et tule pääsemään pitkälle. Jatkuva kehittyminen, oppiminen ja kasvaminen on avain minkä tahansa asian onnistumiseen.

Itse uskon kasvamiseen ja uuden oppimiseen. Päivittäin käytän tunteja uuden tiedon etsimiseen ja itsensä kehittämiseen eri asioissa. Kesän kuummimmat hitit itselle on ollut erilaisten teknologioiden ymmärtäminen ja niistä potentiaalin näkeminen. Eräs projekti on ollut itselle erittäin mielenkiintoinen. Haluan kasvaa ihmisenä paremmaksi. Olen pitkään pohtinut mitä tekemällä pystyn kasvamaan, nyt olenkin päättänyt keskittyä tekemään hyvää ihmisille ja maapallolle. Eniten oon kiinnittäny huomiota, koittaa viedä opetuksen ja koulutus järjestelmän seuraavalle tasolle. Tekonologia projektin toimivuuden kokeilu aloitetaan Etiopiassa, jossa koitetaan tuoda opiskelija id jokaiselle oppilaalle ja opettajalle. Tämä tulee koskemaan yli 5miljoonaa ihmistä. Toki se mitä itse pystyn asiaaan tekemään on sijoittaa omaa pääomaa projektiin (osakkeita). Päätin samalla harjoitella sijoittamista tälläisiin projekteihin ja heinä-elokuun aikana olen kolminkertaistanut oman sijoituspääomani. Huomasin että saan tälläisestä oppimisesta paljon iloa. Haluankin nyt keskittyä luomaan asioita joiden avulla maapallo ja ihmiset voivat paremmin. Haluan tehdä jotain merkityksellistä, se on aloitettava pienestä ja se tuleekin olemaan seuraava kasvunkohta itsessäni akatemian aikana. Tällä hetkellä omalla kohdalla isoimpana ajatuksena olisi startata vain projekteja, joilla pääsee ehdolle ekologisuuspalkinnolle. Kaksi tälläistä projektia mahdollisesti alkamassa mutta avaan niitä myöhemmin kun ne on saatu alkamaan!

Itselle huomasin että kaikissa asioissa on vaikea pitää kasvamisen mindset mukana. Nyt kuitenkin omaksi tehtäväksi on huomioida jatkuvasti omia ajatuksia tälläisen asian ympärillä, jotta pystyy saamaan itsestään ja tilanteesta mahdollisimman paljon irti.

Tiimitasolla kasvaminen on edellytys, jotta pystytään saada akatemiasta enemmän irti. Onneksi suurimmalla osalla on ainakin jonkin sortin kasvamisen asenne tekemiseen. Tiiminä yhteinen asenne kasvamiseen, voisi tuoda mukanaan lisää mahdollisuuksia ja oppeja. Tässä kirjoittaessa tuli sellainen olo, että tiimissä asenteena on tehdä vain asioita missä onnistuu ja mitkä näyttää ulospäin hyvälle. En sano että kaikki projektit olisi sellasii mutta ei niissä mitään suuria riskejäkään tunnu otettavan. Tää vois olla asia mitä itse vois ottaa tiimille puheeks ja huomioida omassakin tekemisessä enemmän!

Omalle kasvulle tärkeintä on olla tyytyväinen siihen mitä tekee ja miten sen tekee. Tän takii tuun kiinnittämään erilailla huomiota siihen millaista toimintaa kasvatan. Samalla valitsen suunnan mihin kasvan itse. Mulle oikea kasvun polku on se, mikä auttaa muita ihmisiä elämään parempaa elämää.

Saving our planet, lifting people out of poverty, advancing economic growth… these are one and the same fight. We must connect the dots between climate change, water scarcity, energy shortages, global health, food security and women’s empowerment. Solutions to one problem must be solutions for all.

Ban Ki-moon

Ihminen on päässyt jo pitkälle, silti meillä kaikilla on paljon tilaa kasvaa. Oman kasvun polulla on välillä myös unohdettava itsensä. Jokaisen tulisi pohtia millaiseksi ihmiseksi haluaa kasvaa, millaista bisnestä tekee ja miten omat toimet vaikuttavat asioihin ja millaisen vaikutuksen jättää maailmaan.

Vielä loppuun lisään tälläisen hauskan asian mikä tapahtui pelkästään hyvän tarinan pohjalta. Oisko ollut n. vuos sitten kun oli joku tiimiakatemian tapahtuma missä meidän piti jostain avaruus mönjästä saada vaihdettua jotain parempaa. Me lähettiin tiimin kanssa vaihtamaan ja isku tais olla se liike mihin mentiin ekana. Keksittiin mitä sanotaan ja mentiins isälle etsimään myymäläpäällikkö, sille sitten kerrottiin tää meidän tarina. Kerrottiin että tarvitaan vaihtaa tää avaruusmönjä limalitku mitä ikinä olikaan johonkin arvokkaampaan ja kerrottiin meiän kilpailusta, kaikki tiimit skabaa toisaan vastaan et kuka saa parhaimman asian. Myymälä päällikön mielestä se oli tarpeeks läppä juttu ni se sitten meni ja haki sellasen pyöreen ehkä rottinkisen tuolin tai mitä lieneekää ja anto sen sit meille, se oli siis tullu reklamaationa ja se oli ihan vähä hajalla. No nyt se on ollu sisustamas mnun olohuonetta jo vuoden ajan ja pelkästään sen takii et kysyttiin ja kerrottiin mielenkiintonen tarina. Tollanen tarina varmasti jäi sillekin mieleen ja annettiin tarinalla paljon lisäarvoo senkin elämään, jäi hyvä tarina mitä kertoo eteenpäin ja vietiin siltä roskaa pois (tuoli).

You May Also Like…

Digimarkkinointi

Pääsin viimein digimarkkinointikirjan kimppuun, joka on pitkään kulkenut lukulistallani mistään sitä löytämättä....

Intohimona brändit

Tämä kirja päätyi reflektoitavaksi nyt, sillä brändit ja niiden kilpailu on ollut viime vuosina todella kovassa...

0 kommenttia

Lähetä kommentti