” A vision without action is a daydream. Action without a vision is a nightmare.”

-Japanilainen sananlasku-

Luin tämän kirjan monipuolistaakseni ja täydentääkseni kansantaloustieteen peruskurssilla saamaani ”isoa kuvaa” taloudesta ja siinä suhteessa sain juuri mitä tilasin. Kirjassa talous määriteltiin paljon peruskurssia laajemmin: ”Talous toimii sosiaalisissa verkostoissa ja luonnon ehdoilla. Se on toimintaa, jolla hankitaan elämän edellytykset, toimeentulo ja jatkuvuus itselle ja muulle yhteisölle.”

Kirja paljasti vähän peruskurssia laajemman kuvan taloudesta ottamalla huomioon ympäristön, jossa talous toimii. Kaikki energia on tavalla tai toisella peräisin auringosta, mutta sen valjastaminen teolliseen käyttöön muuttaa sen aina vain heikommin hyödynnettäväksi energiaksi ja lopulta hukkalämmöksi, mikä ei käsittääkseni sinänsä ole paha ongelma. Sen sijaan maaperästä tulevat kaivannaiset muuttuvat prosesseissa hiljalleen aina vain heikompilaatuisiksi ja hankalammin hyödynnettäväksi materiaaliksi. Teknologiaa parantamalla eli kiertotalouden periaatteilla materiaalien elinikiä saadaan onneksi pidennettyä, mutta täysin suljettua materiaalikiertoa ei ole mahdollista aikaansaada. Talous siis muuttaa hiljalleen palloamme kaatopaikaksi ja mitä enemmän talous kasvaa, sitä nopeammin planeettamme kuluu loppuun.

Loppujen lopuksi kaikki firmat ovat vähän kuin teurastajia: Ne hoitavat likaisen työn ja ottavat luonnonresurssin käyttöön, tekevät siitä ruokaa. Niin pitää tehdä, jotta säilymme hengissä. Kuluttajalle vain pitäisi tarjota maksaa, keuhkoa ja sydäntä eikä pelkkää sisäfilettä.

Toiset teurastajat tarjoavat ylellisempiä, houkuttavampia, tuhlaavampia aterioita samasta yhteisestä hupenevasta karjasta. vastaus tähän: Maukasta pitää saada vähästä ja toisaalta tunnustaa, että tiettyyn mässäilyyn ei olisi varaa. Mutta kun asiakkaalla polttelee kolikot taskussa, niin milläs estät häntä ostamasta herkkuja kilpailijalta?

Kuluttaja ei nää lahtaamista, hän vain nauttii pihvistä. Auttaisiko, jos materiaali- ja energiavirrat tehtäisiin näkyviksi?

Jos myisi sellaista tuotetta, jota ei osteta ihan vain huvikseeen, vertauskuvallisesti sellaista ruokaa, jota ei osteta kylläisenä.

Kuluttajat kokevat syyllisyyttä ostamisesta. Minä koen syyllisyyttä myymisestä. Elämme sairaassa järjestelmässä.

I=P*A*T

Yhdysvaltalaiset tiedemiehet Paul R. Ehrlich ja John Holdren (toiminut Obaman neuvonantajana) ovat kehittäneet kaavan I=P*A*T, jonka mukaan ympäristöön kohdistuva kulutus I (impact) on yhtä suuri kuin ihmisten määrä P (population) kerrottuna varakkuudella, A (affiliation) kerrottuna käytössä olevilla teknologisilla ratkaisuilla T (technology).

Siis mitä varakkaampi, sitä suurempi ekologinen jalanjälki per henkilö. Karkeasti ottaen tämä pitää paikkansa: Romanialaisilla on Euroopan pienimpiä ekologisia jalanjälkiä ja bruttokansantuote henkeä kohden on myös pienimpien joukossa. Sen sijaan Viron BKT on alle puolet Suomen BKT:stä, mutta heillä on silti suurempi jalanjälki. Ehkei se siis olekaan ihan huuhaata, kun maallamme sanotaan olevan paljon vihreää teknologiaosaamista. 🙂 Tai että olemme siirtäneet päästömme kehittyviin maihin. 🙁

Hyöty

Mistä voin tietää, että voin häpeämisen sijaan olla ylpeä siitä mitä tuotan? Se, että joku maksaa, ei tarkoita että kauppa palvelisi yhteistä hyvää. Tuotteen ulkoisvaikutukset (ympäristö- ja sosiaaliset vaikutukset) eivät välttämättä näy hinnassa. Tehokas markkinointi luo keinotekoisia tarpeita. Joillain on varaa maksaa runsaastikin tarpeettomuuksista, joillain ei ole varaa ostaa edes sitä mitä oikeasti tavitsee.

Millä oikeudella käytät luonnonresursseja? Kattaako kädenjälki jalanjäljen? Useimmilla firmoilla kädet ovat limittäin ja lomittain, nyrkissä ja solmussa, eli tulosta tulee, mutta tarpeetonta tulosta, jota ei oikeasti tarvita. Se on resurssien tuhlaamista. Ruuan laittaminen nälän poistamiseksi on tärkeää, mutta yhteiskunnassamme monta kokkia kilpailee eri makuja käyttäen siitä, kuka saa kylläisen syömään ähkyynsä vielä lisää ruokaa. Ansaitset paremmin ripottelemalla nonparelleja jälkiruuan päälle, kuin keittämällä soppaa aliravitulle. Real-life-example: Partio vs. puhelinmyynti.

Harva tuote tai palvelu on absoluuttisesti turha. Lähes kaikkea vain on liikaa. Miten oikean määrän voi määrittää? Mitä toisessa vaakakupissa sitten on, mitä pitäisi lisätä? Vapaa-aika on helppo vastaus. Ja miten tuotteiden myynnin voisi saada alas kannattavasti? Toinen helppo perusvastaus: myymällä kalliimpaa(parempaa) ja vähemmän. Mitä vähentäminen tarkoittaa yritysten näkökulmasta? Kun pelkkä resurssitehokuuden parantaminen ei ole riittävä muutos? Ehkäpä entistäkin vahvempi brändääminen eli ns. kuvitteellisen arvon luominen.

Kykenen jo laskemaan hiilijalanjäljen, ja ehkä energian- ja materiaalinkulutuksenkin, mutta tuotetun hyvän mittaaminen on hankalampi asia.

Väitän: Coca-Cola olisi nettopositiivinen jos se ja sen kollegat olisivat yhteensä pienempiä. Yrityksen tulisi kai siis pitää kirjaa hyödyistä&haitoista ja kieltäytyä kasvamasta yli sen rajan, jossa sen arvontuotanto muuttuu (resurssi)tehottomaksi. Mutta jos markkinoilla on tilaa, etkä sinä kasva, joku muu tekee sen.

Suomessakin on yhä monia perustarpeita tyydyttämättä. Vaatii luovuutta tehdä siitä kannattavaa bisnestä.

Missio

For-profit-organisaatioiden tulee lähentyä non-profit-organisaatioita, sillä niissä toiminta on oikeasti rakentunut johtavien ajatusten varaan. Tuloksellisissa non-profiteissa mitataan mission toteutumista ja fyysistä välimatkaa visioon, organisaation merkityksellisyyttä. Maailma olisi parempi paikka ilman monia hyvinkin menestyneitä yhtiöitä, esimerkkinä Coca-cola. Tarkemmin tässä.

Jos yhtiön ylin tavoite on vain tehdä voittoa, se on kuin jos ihmisen ylin tavoite elämässä olisi säilyä hengissä. ”The frightening thing is not dying. The frightening thing is not living.” -T-Bone Burnett-Missiostahan se kaikki lähtee.

Markkinointi

Nykyinen kysyntä ja luonnoton ylikulutuskulttuuri on saatu aikaan vuosikymmenien valtaisalla markkinointityöllä. Pystyisikö markkinoinnilla tehdä saman tempun takaperin ja saada ihmiset tavoittelemaan henkisesti rikkaampaa elämää vähemmällä materialla? Enemmän aikaa läheisille, luovuudelle, itselle ja harrastuksille ja vähemmän tuottavuutta, sillä tuotanto kulkee käsi kädessä luonnonvarojen kulutuksen kanssa. Miten tämän saa yhdistettyä kannattavaan, jopa menestyvään liiketoimintaan?? Lifestyle-brandit ehkä ja lupa tehdä lyhyempää päivää.

Firmat voivat olla arvojohtajia, ”Tältä ihanneyhteiskuntamme näyttää!” Ainakin ne ovat väylä näyttää arvonsa. Kuinkahan moni vielä uskoo business-as-usualiin? Varmaankin ne ydintuotekeskeiset firmat. Ellun Kanat teki päinvastoin ja pestasi firmaan oman aktivistin.

Yritysten ja organisaatioiden nettisivulla, jopa elokuvien teksteissä irtisanoudutaan niissä esitetystä sanomasta. ”Blogikirjoitukset eivät ole [organisaation] virallisia kannanottoja. Asiantuntijat kirjoittavat omissa nimissään ja vastaavat kukin omista kirjoituksistaan.” Aikaansa seuraavat firmat tekevät päinvastoin. Antavat ihmisille jotain mihin uskoa. Real stuff.

Nestle hehkuttaa vastuullisuuttaan. Naurahdan. Se voi olla totta, mutta sillä on huono maine. Iso tulevaisuuden kysymys varsinkin monimutkaisille firmoille on keksiä keino todistaa vastuullisuutensa, viestiä luotettavuuttaan, olla niin läpinäkyvä, että luotat mihin tahansa ketjun osaseen vaikket olisi vaivautunut edes ajattelemaan sen olemassaoloa. Eli päästää kuka tahansa näkemään mitä tahansa, eikä pelkästään sitä mitä yritys haluaa näyttää. Vieraat olkoot aina tervetulleita, kuten meillä Akatemialla!

Pienyrittäjyys

Talouden voi jaotella kolmeen tasoon: globaali- paikallis- ja ydintalous. Globaalitaloudessa tähdätään voittojen maksimointiin ja mittareista keskeisin on hyödykkeiden vaihtoarvo eli rahallinen arvo. Koska ostotapahtuma tapahtuu eri puolella maailmaa kuin tuotanto, ympäristö- tai sosiaalisista vaikutuksista on hankala välittää. Hierarkiaportaat ovat niin pitkiä, että henkilökohtainen vastuu saattaa olla siirretty ylempiin käsiin ja yksittäisen työntekijän arvoja ja mielipiteitä on hankala kuunnella. (Sen sijaan yhtiöjohdon äänivalta poliitikkojen suuntaan voi olla melkoinen.) Ydintalous, kuten esimerkiksi perhe taas on lähes vastakohta globaalitaloudelle. Asioiden käyttöarvo ratkaisee ja työn (esim. ruuanlaitto, lastenhoito) motivaattorina on välittäminen toisesta tai itsestä. Asioita myös tehdään kohtuudella eikä tähdäten maksimituotantoon käytettävissä olevilla resursseilla. Paikallistalous taas on näiden välimuoto ja kiinnostavimpia esimerkkejä siitä ovat pienyritysten lisäksi vaikkapa urheiluseurat, Nappi Naapuri, Sysmän paikallisraha, lähiruokapiirit ja Helsingin aikapankki.

Paikallistalouksissa tuloerot eivät pääse moninkertaistumaan, mikä on tärkeää, sillä nälkäisenä ympäristön suojelu ei kiinnosta, kuten Ranskan keltaliiviliike osoitti. Paikallisena haluat myös pitää huolta ympäristöstäsi ja yhteisöstäsi. Pienemmissä firmoissa osallisuus on suurempaa ja hyvinvointi saattaa olla kokonaisvaltaisempaa. Toisaalta pienyrityksillä saattaa olla heikommat prosessit vaikkapa energiaoptimoinnin suhteen. Edelläkävijyys voi myös olla raskasta.

Leppoistaminen

Kirjassa pohditaan työajan lyhentämistä. Jos globaalisti tekisimme vain neljäsosan nykyisistä töistämme, niin ympäristökriisi olisi paljon toivoa herättävämmällä tolalla. (Kirja tosin oli julkaistu 2014) Mieleeni tulee Tim Ferrisin kirja Neljän tunnin työviikko ja siinä esitelty Pareton periaate, myös 80/20-periaatteena tunnettu. Kiireisen Earn&Spend-elämäntyylin sijaan voisimme löytää suurempaa merkityksellisyyttä elämään taiteista, oppimisesta, yhteisöistämme ja vapaaehtoistyöstä. Enemmän aikaa olla läsnä ja tehdä sitä mitä rakastaa. Itse en ole vielä valmis leppoistamaan kovin paljoa, sillä haluan vaikuttaa asioihin.

Käytäntö

Aion tehdä kaikista niistä projekteista, joissa olen tänä talvena mukana mukana jonkinlaisen arvion sen kokonaishyödyistä (kädenjälki) ja -haitoista (jalanjälki) viimeistään jälkimotorolaan, mielellään myös esimotorolaan. Pyrin myös suosimaan paikallisia tuottajia ja olemaan aktiivinen arvojeni puolesta puhuja. Kyseessä on myös henkilökohtaisen brändin rakentaminen, joten tällä on moraalisen oikeutuksen lisäksi myös taloudellinen oikeutus. 😀