Johdanto

Psykologia on ilmeisesti ollut kova sana lukemissa kirjoissani tässä vuoden alussa. Tällä kertaa hypätään enemmän sosiologian piireihin. Gladwell käy kirjassa läpi yleisimpiä ennakkoluuloja tuntemattomista ihmisistä ja, miten ne ovat usein täysin vääriä. Ajattelin, että tämän aiheinen reflektio voisi tukea omaa kevättäni. Yksi erityinen keskittymiskohteeni tälle keväälle on verkostojen kasvattaminen, johon sosiologian aiheet liittyvät täydellisesti. Alkukevään teemana on myös ollut LinkedIn-käyttäjän hiominen, johon voi tästä saada myös ideoita.

Kirja sai aikaan yllättävän misantrooppisia ja demoralisoivia tunteita ihmiskunnasta ja tuntemattomia lähestymisestä. Toki itse asia on koko maailman skaalalla tällaisia tunteita herättävä muutenkin, mutta erityisesti kirjoitustyylillä oli vaikutusta. Se hieman hankaloitti tavallisesti optimistista reflektointiani. Mutta erilainen kokemus tämäkin.

Analyysi

Tuntemattomia ihmisiä tulee jatkuvasti vastaan varsinkin nykyisin kaupungissa asuessa. Huomaan monesti miettiväni vastaantulevien elämän tarinoita. Jostakin syystä ne ovat kiehtoneet aina. Tälle ilmiölle taitaa olla virallinen nimikin psykologiassa. ”Sonder, noun: the realization that each random passerby is living a life as vivid and complex as your own.” englannin kielellä. Hienosti tätä asiaa tutkiessa opin myös toisenkin uuden sanan. Ironisesti tämä uusi sana on neologismi eli uudissana, joka tarkoittaa historiallisesti myöhemmin kieleen tullutta sanaa. Sonder-sanalla ei tietääkseni ole suomenkielistä käännöstä. Tästä kappaleesta voidaan huomata intohimoni englannin kieleen, mukava muistutus myös itselleni.

Nykypäivänä etenkin on huomattavissa, joko hiljaista tai vähemmän hiljaista tuomitsemista ihmisten keskuudessa. Trendinä tietenkin on olla mahdollisimman tuomitsematon, mutta minusta se ei toteudu läheskään yhtä usein, kuin sen pitäisi. En ole pitänyt itseäni kovin tuomitsevana ihmisenä, mutta kenties, jos positiivisia asioita tästä teoksesta lähtee etsimään, niin pieni muistutus tässä muodostui.

Ennakkoluulot ja tuomitsemiset eivät pohjaudu faktuaaliseen tietoon. Paitsi, kun on olemassa riittävän selvää todistusaineistoa ennakkoluulojen totuudenmukaisuudesta, esimerkiksi yksilön kohdalla. Mielestäni kuitenkaan yksilöä kohtaan ilmenevän todistusaineiston toistuessa ei voi päätellä joka kerralla, että ennakkoluulot ovat määrätysti todenmukaisia. Näissä tapauksissa kyllä riittävän todistusaineiston kynnys laskee toistuvuuden mukaan. Homman pointti on kuitenkin, että oma käsitys toisesta henkilöstä tulisi perustua tietoon, ei pelkästään ennakkoluuloihin.

Edellisestä kappaleesta voidaan johdatella, että totuudenmukaisuus on vakio, kunnes vastustavaa tietoa kertyy ylivoimaisesti enemmän. Mutta entä, jos tähän yhtälöön lisätään valehtelu? Homma
leviää käsiin. Ihmiset valehtelevat. Mistä voi edes tietää, milloin valehtelee ja milloin ei? Ei voikaan. Itselläni ainakin on taipumus alitajuisesti välittää juuri valehteluun yhdistettäviä kehonkielen eleitä satunnaisesti, vaikka kyseessä olisi 100 % totuus. Tästä asiasta kärsii monet muutkin ihmiset, myös monet tuttavani. Se vaikeuttaa valehtelun tunnistamista suhteellisen itsestään selvästi. Tietenkin myös on olemassa ihmisiä, jotka yksinkertaisesti vain osaavat valehdella moitteettomasti. Se on ehkä hieman demoralisoivaa, pakko sanoa.

Tavallisissa, jokapäiväisissä asioissa valheet ovat kuitenkin harvinainen ilmiö, ainakin oman kokemukseni mukaan. Tämän takia ehkä oletusarvoisesti ajattelen, että kaikki ovat totuudenmukaisia, kunnes toisin ilmenee. Lisäksi kaikkien tuntemattomien epäileminen vie energiaa ja se vain on tuottamatonta.

Yksi asia, johon olen kiinnittänyt erityistä huomiota aina silloin tällöin vastaantulijoissa, on heidän käyttäytymisensä ja olemus. Joskus toisten ihmisten olemuksella pelkästään saa aikaan itsessäkin tunteita, ne tarttuvat osittain. Mutta nekään eivät aina kerro koko tarinaa. Olen joskus kuullut kommenttia, miten olemukseni viittaisi johonkin tiettyyn tunnetilaan, vaikkapa turhautumiseen. Voi olla, että en kuitenkaan millään tasolla koe turhautuneisuutta, vaikka olemukseni siltä vaikuttaisi. Ehkä kyseessä on syvä pohdinta tai muu vastaava. Sitä on hyvä ajatella jatkossakin, että kaikkien tunnetilat eivät näy ulkopuolelle välttämättä yhtä selvästi. Voin myös miettiä minkälainen ulosanti minulla on. Kenties kehitettävää on omassa elehdinnässäkin.

Jatkoa ajatellen sain kaivettua omasta päästäni piilossa olevia niksejä verkostoimisen hienoon maailmaan liittyen. Tärkeä tekijä on esimerkiksi vain ihmisten ympärillä oleminen. Kirjastossakin käydessä huomasin, miten suuri pseudovaikutus ihmisten ilmoilla olemisella on sosialisoimisen kannalta. Samalla reissulla oivalsin, että kirjastohan on sellainen paikka, jossa haluan käydä enemmänkin. Ilmapiiri on kokemukseni mukaan ollut vain lämmittävä ja kehittävä.

Hyödyntäen aikaisemmin luettua kirjaa, Atomic Habits, aloin muodostamaan tuntemattomiin ihmisiin kohdistuvaa tapaa olla puheliaampi. Tapoja käsittelevässä reflektiossa analysoin keinoja muodostaa uusia tapoja käyttäen pieniä tapamuutoksia sekä ihmisen palkkiopainotteisuutta vipuvartena. Aloittaminen on helppoa, esimerkiksi vain tervehtimällä ja pienillä kommenteilla. Palkkio muodostuu jälkikäteen hyvällä fiiliksellä, joka syntyy aina uusien ihmisten kanssa rupattelusta. LinkedIn on tähän myös mainio työkalu, jos on tilanne, jolloin yhtäkkiä ilmenee innostus sosialisoida, mutta miljöö ei salli sellaista. Viestitteleminen ja yhteyksien laajentaminen on osoittautunut yllättävän mielekkääksi tässä viime aikoina LinkedIniä pelatessa. Siinä tulikin kynnyksen madaltaminenkin ruksattua tapojenluontityökaluista.

Lopputulos

Koitin reflektion aikana vältellä kirjan kyynistä sävyä, jonka saattaa huomata tekstissä kiinnittämällä huomion siihen, kuinka välttelen kirjan suoraa analysointia. Muistiinpanotkin jäivät poikkeuksellisen taka-alalle tässä kirjoitelmassa. Aivoni muodostavat omia kirjan tekstistä poikkeavia suhteutettuja oivalluksia, jotka jollain tavalla pitävät positiivisuuden ja hyvätahtoisuuden teemaa yllä. Voiko se viestiä jostain negatiivisesta? Toivotaan, että ei. Positiivista tulosta on kuitenkin loppujen lopuksi tullut. Juuri kaupungilla ollessani kahvilla ystävän kanssa sain yllättävän innostuksen lähteä verkostoitumaan ihan ilman mitään ennakkoluuloja vapaa-ajalla. En siis alistunut kirjan lannistavaan lukukokemukseen, vaan sen sijaan sain otettua käsiteltyjä asioita huomioon, joka puolestaan motivoi
entistä enemmän ottamaan kontaktia tuntemattomiin. Hauska juonenkäännös. Tämä reflektio osoittautuikin valtavan mukavaksi ja innostavaksi, se onkin ollut teemana näiden osalta.