Atomic Habits

Kirjoittaja: Toni Uusimäki

23 tammikuun, 2022

Lähdeteos: Atomic Habits

Lähdeteoksen kirjoittaja: James Clear

Teoriapisteet: 2

Johdanto


Kirja tavoista, hyvistä ja huonoista. Tai ennemminkin hyvien tapojen hankkimisesta ja huonojen rikkomisesta. Juuri uuden vuoden jälkeen tämä aihe sopii mainiosti. Tämä on aikaa, jolloin kaikki laativat hienoja uudenvuodenlupauksia ja rupeavat täydellisiksi ihmisiksi. Minä itse en sellaiseen rupea. Lupasin lukea tämän kirjan, nyt voi olla tyytyväinen.


Todellisuudessa olen suunnitellut tässä viime aikoina, luettuani tämän kirjan, että hankkiudun aidosti eroon muutamasta tavasta, jotka vieläkin kummittelevat. Tähän tuli lisää motivaatiota loman aikana. Loman alussa halusin irrottautua kouluajatuksista täysin ja vain rentoutua. No, vihdoin se sitten onnistui, mutta samalla irrottautui rutiini ja aiemmin hankitut kohtuullisen hyvät tavat. Siksi koin tämän kirjan erityisesti puoleensavetäväksi.


Aikaisempina vuosina en kummemmin tarkoituksellisesti ole yrittänyt hankkia hyviä tapoja, koitin vain nojata enemmän hyvien tapojen puoleen, joka on tuntunut toimivan ihan kohtuullisen hyvin. Viimeisimmän loman aikana aloin huomata, että tavat olivat melko löysästi tarttuneet. Pari viikkoa lomailua ja aloin jo huomata rutiinin katoavan. Siitä sain ensimmäiset kopit tämän kirjan sanomasta. Pienistä tavoista syntyy suuremmat seuraamukset ja samoin myös pienistä tavoista eroon hankkiutuminen johtaa suurempaan muutokseen.


Pohdinta


Tietyllä tapaa on puhdistavaa aloittaa niin sanotusti puhtaalta pöydältä. Tietyt vanhat tavat ovat tärkeitä jatkossakin, kuten terveellisesti syöminen, riittävä liikkuminen ja aikainen nukkumaanmeno. Näihin kohdistuvat pienten nyanssien muuttamiset eivät ole erityisen isoja askelia, joka on alustavasti ihan hyvä. Muutokset vaativat aina kärsivällisyyttä ja ennen kaikkea luottoa siihen, että se onnistuu.


Kirjassa käytettiin mielenkiintoista esimerkkiä tästä ilmiöstä. Monesti pienet tavat eivät tuota tuloksia lyhyellä aikavälillä, vaan pikemminkin jonkin ajan kuluttua lopputulokset alkavat näkyä. Esimerkkinä siis käytettiin epäterveellisesti syömistä. Jos syö yhden päivän pelkkää roskaruokaa, ei siitä suurempia vaikutuksia ilmene seuraavana päivänä. Mutta jos syökin kuukauden putkeen epäterveellisesti, niin saattaa alkaakin näkyä muutoksia jo. Sama pätee tietenkin toisin päin myös. Tavat ovat toistoihin perustuvia toimintoja aina, joten kärsivällisyys nimenomaan on pelin nimi.


Pitkän aikavälin kanssa on hieman hankala toimia, kun sitä ei välttämättä huomaa heti. Siksi ajattelin, että pitkän aikavälin huonojen tapojen huomaamiseksi täytyy nimittää resursseja ja koittaa tarkastella tapoja laatikon ulkopuolelta. Kun taas on kyse hyvien tapojen hankinnasta, tulee usein helposti lannistunut olo, koska ihminen on esihistoriallisesti ollut lyhyen aikavälin ajattelun omaava laji. Siitä syystä on keskityttävä oman kehityksen suuntaan, eikä nykyiseen tilanteeseen.


On mielenkiintoista havaita tietynlaisia ilmiöitä tavoissa ja niiden taustalla piilevissä ajatusprosesseissa. Yleensä tapojen tarttumista helpottaa erilaisten ärsykkeiden läsnäolo. Juuri huomasin tässä loman aikana, kun katselin kaikkia mahdollisia TV-ohjelmia tai muuta vastaavaa, miten paljon esimerkiksi visuaalisilla havainnoilla on vaikutusta tapojen muodostumisessa. Tiettyä ohjelmaa katsoessa yleensä söin tiettyä ruokaa ja myöhemmin huomasin, että ohjelmaa katsoessa alkoi välittömästi tehdä mieli sitä samaa syötävää.


Työkalut


Tässä reflektoidessa ja lukiessa tietenkin ajattelin, mitenköhän tästä saisi käytännössä kätevän työkalun omien tahtojen hallinnoimiseen. Yleensä kuuntelen musiikkia aina töitä tai näitä reflektioita tehdessä. Mutta siinäkin aistin potentiaalia mennä yksityiskohtaisemmaksi. Tavallisesti musiikin kuunteleminen on mielekästä tekemistä, mutta usein saattaa tulla hetkiä, jolloin pelkkä olemassa oleminen ei kalenterin puolesta onnistu huolettomasti. Se kuitenkin on saanut työnteosta ja reflektioiden kirjoittamisesta tietyllä tapaa mielenkiintoisempaa, tai ainakin mielekkyyttä lisää tuomalla yhtälöön mielihyvätyökalun. Tästä sain selkeyttä kirjasta, kun Clear kirjoitti niksistä, jolla saa työllistävistä ja ei niin mielekkäistä asioista jopa mukavaa. Kehitettävää tässä voisi esimerkiksi olla yksityiskohtia musiikin suhteen. Jospa karttuisi jonkinlainen alitajuntainen innostus alkaa kirjoittamaan esseitä aina, kun kuulee jazzia, ken tietää.


Tavat työelämässä ja teoriassa


Tapoja on kyllä olemassa työelämässäkin, suurimmaksi osin varmaankin suunnitellumpia tapoja, kuten palavereja tai muita kalenteriin merkattuja tapahtumia. Ovatko ne edes tapoja sinänsä? Pienimuotoisempia tapoja toisaalta en tähän hätään edes osaa keksiä esimerkkeineen päästäni meidän tiimimme osalta ainakaan. Niihinhän pitäisi keskittyä, sekä vahvistamaan, että vähentämään hyviä ja huonoja tapoja vastaavasti. Toki huonompia tapoja on ehkä helpompi huomata ja niitä kenties painotetaankin enemmän. Ensimmäinen vaihe huonojen tapojen karkottamisessa on ilmiselvästi niiden tunnistaminen. Seuraavaksi voisi esimerkiksi tarkastella, mitä ärsykkeitä tapoihin useimmiten liittyy. Täytyypä alkaa kiinnittämään enemmän huomiota näihin.


Tässä kirjassa kerrottiin myös hienoja psykologisia teorioita aiheesta, joista minä yleensä pidän poikkeuksellisen paljon. Esimerkiksi syynä tapojen hallitsemisen hankaluuteen on usein se, että ihminen on välittömän tuloksen ympäristöön tottunut laji, ja monet tavat tuottavat tuloksia viiveellä. Mielestäni on hienoa oivaltaa tällaisia teoria-asioita, joiden avulla sitten ymmärtää asioita, joita voi vielä soveltaa oman itsensä kehittämiseksi. Tähänkin esimerkkiin liittyen voin alkaa kehittelemään keinoja, joilla tämän ihmislajin psykologisen ja biologisen perimän voi ylittää, välittömillä pienillä palkkioilla vaikkapa.


Loppu ja tulevaisuus


Seuraava asia, mitä saa sitten uuden tavan hankittua ajatella, on tavassa pysyminen. Tässä olen kokenut aikaisempia hankaluuksia, mahdollisesti myös osittain oman kärsivällisyyteni heikkoudesta johtuen joskus takavuosina. Mutta siihen keinona voisi olla tapojen kirjanpito. Suorittaa tietynlaista tapojen kartoittamista, hyvien ja huonojen. Sen lisäksi vielä omien tapojen kehityksen trendiviivan hahmottaminen. Jos trendiviiva on monotoninen, niin se tietenkin se saa aikaan motivaation lisääntymistä. Sama pätee kaikkien mittareiden kohdalla, sen takia niitä pitäisi tarkkailla enemmän. Alan kirjoittamaan kaikkia tapojani ylös. Se kuulostaa kohtalaisen helpolta

You May Also Like…

Kaikki kuluttamisesta

“Suomen ympäristökeskuksen SYKE:n tutkimuksen mukaan keskivertosuomalaisen kulutuksen kasvihuonepäästöistä noin puolet...

Inspiroitunut – Petteri Kilpinen

Miten johtaa ja menestyä muuttuvassa työelämässä? ”Hyvä arkijohtajuus ei ole mystiikkaa ja taikatemppuja. Kun jokainen...

0 kommenttia

Lähetä kommentti