Taivas + Helvetti vol.2

Kirjoittaja: Nella Manninen

21 huhtikuun, 2020

Lähdeteos:

Lähdeteoksen kirjoittaja:

Teoriapisteet:

 

Hävettää myöntää mutta Taivas + Helvetti on ensimmäinen kirja, jonka luin kannesta kanteen, sivusta sivuun ja sanasta sanaan loppuun asti. Luin sen ihan kokonaan. Lupasin itselleni, että tällä kertaa en vain lukisi kirjan takakantta, kirjoittaisi siitä koulua varten esseetä ja esittäisi opettajille, että luin kirjan kokonaan. Hyvä puoli tiimiakatemiassa on, että meillä ei ole opettajia. Kukaan ei tällä kertaa vahtaisi tekemisiäni, mutta lupaus on lupaus ja niistä pidän aina kiinni. En ole koskaan ollut kova lukemaan. Syy ei ole se, ettenkö olisi kiinnostunut kirjoista. Se ei vain ollut perheessäni mikään juttu ja sen takia minäkin kai sivuutin kirjat. Kun tulin tiimiakatemialle ja kuulin, että täällä muut ovat saaneet intoa lukemiseen sain toivoa, että ehkä minustakin vihdoin olisi lukutoukaksi.

 

Taivas + Helvetti oli juuri sopiva kirja minulle, siinä oli selkeää tekstiä, lyhyet sivut ja mukavan kokoiset kappaleet. Meidän tiimimme valmentaja Tapu Holttinen antoi kirjan meidän koko tiimille yhteiseksi luettavaksi. En tiennyt paljoa kirjoista enkä ollut kerennyt vilkaista kirja listaa. Ajattelin, että tästä olisi helppo aloittaa. Kysyin tiimiltäni, saisinko minä lukea kirjan ensimmäisenä. Aloitin lukemaan kirjaa samana iltana, se vei minut mukanaan. Tein suunnitelman lukisin, joka ilta vain yhden kappaleen kerrallaan niin saisin jokaisesta tarinasta enemmän irti ja voisin pohtia jokaisen kertomusta kunnolla.

 

Taivas + Helvetti sisältää 21 henkilötarinaa yrittämisestä. Kaikki tarinat ovat erilaisia mutta niissä toistuu sama teema ilman epäonnistumisia ei ole onnistumisiakaan. Yrittäminen ei ole helppoa mutta ei sen pidäkään olla. On otettava riskejä, tehtävä pitkiä päiviä, kestettävä unettomia öitä ja kamppailtava palkattomina kuukausina. Taivas + Helvetti rikkoo ajatuksia pelosta ja epävarmuudesta, jota sana yrittäminen tuo usein sen ajattelijan mieleen. 21 eri henkilöä, 21 erilaista tarinaa ja 21 täysin erilaista yritystä. Mitä kirjan pohjalta opin?  No sen, että kaikki nuo riskit, kamppailut ja stressi ovat olleet jokaiselle kirjasta tutulle yrittäjälle sen arvoista. Miksi se ei olisi meille muillekin?

 

Olen aina sanonut, että minusta ei muuten yrittäjää tule. Perheeni on täynnä yrittäjiä, monessa polvessa. On ollut karkkikauppaa, vohvelikioskia, rekkafirmoja, rakennustarvikeliike ja viimeisimpänä päähän pistona liikuntakeskus. Olen pienestä pitäen nähnyt mitä yrittäminen vaati ja ottaa. Olen nähnyt kaiken sen raskaan työn ja stressin sekä unettomat yöt. Olimme siskoni kanssa ainoat lapset kaverini piiristämme, joilla ei ollut arkisin kiire koulun jälkeen yhteiselle päivälliselle perheen kanssa. Isi tulisi kotiin vasta kahdeksaan aikaan töistä eikä me silloin enää syötäisi yhdessä. Isäni teki kaikkensa perheemme eteen, kaikkeen ei kuitenkaan aika riittänyt.

 

Taivas + Helvetti avasi silmäni. Aivan, olen aina keskittynyt yrittämisen huonoihin puoliin, mutta entä ne hyvät. Pakko siinä jotain hyvääkin on olla kerta sitä muutkin tekevät. Yrittäminen vie aikaa tulokset eivät tule hetkessä. Nyt vihdoin ymmärrän, että yrittämisessä on myös paljon hyvää. Kun alusta on selvitty yrittäjyys antaa vapautta, saat tehdä juuri sitä mitä rakastat, et ole taloudellisesti riippuvainen kenestäkään, saat kirjoittaa oman tarinasi sekä olet itse itsesi pomo. Harvoin puhutaan yrittämisen hyvistä puolista. Niin kuin aina elämässä ihmiset tarttuvat negatiivisiin asioihin.

 

Aloin ajatella mitä voisin opettaa meidän tiimillemme tästä kirjasta. Olen huomannut, että meillä on iso joukko aika kärsimätöntä porukkaa. Kaikki haluavat tuloksia nyt ja heti. Kirjaa lukiessani huomasin, että monella yrittäjällä on ollut ensin alamäkiä sitten helpottaa ja tulee ylämäki. Pahinta aavistamatta taas alamäki. Meidän tiimimme lähti ensimmäisellä viikolla innokkaasti tekemään kaikki hymy huulilla. Pari viikkoa meni eteenpäin eikä enää hymyilytä. Todellisuus on iskenyt, nyt pitäisi alkaa tekemään rahaa ja nopeasti. Meidän pitää tiiminä ymmärtää, että haasteita tulee mutta niiden yli mennään. Kukaan Taivas + Helvetin yrittäjistä ei ollut yksin heillä oli kavereita, perheitä, kumppaneita ja työkavereita. Mekään emme ole yksin meillä on toisemme ja se on meidän vahvuutemme.

 

Illalla nappaan taas kirjan käteeni, eteeni tulee kappale Heikki Salmelasta. Kuka ihme hän on? Luen lisää ja käy ilmi, että hän on Hesburger – konsernin perustaja. Mikä sattuma! Vähän aikaa sitten näin mainoksen, Hesburgerin tavoitteena on, että vuoteen 2030 mennessä puolet heidän myydyistä tuotteistaan olisivat lihattomia. Se kiinnosti minua. Miten noin iso ketju, jolla on paljon kilpailijoita, haluaa myydä kasvisruokaa lihan sijaan. Olin vaikuttunut halusin tietää lisää, mutta en koskaan saanut sitä aikaiseksi. Sain tietää Salmelasta paljonkin, kun luin kappaleen loppuun. Olin hyvin tyytyväinen. Salmela oli rehti työmies. Salmela sanoi ” Ei me koskaan ole mitään hirveästi osattu. Me on vaan tehty tarpeeksi töitä. ” Alkoi naurattaa. Tuohan kuvastaa meidän tiimiämme ei me hirveästi vielä mitään osata, mutta tekemisen intoa kyllä löytyy. Salmelan sanat antoivat minulle toivoa.

 

Lempi kappaleeni oli Ahkera sydän, se kertoi Johanna Soilusta. Ahkerasta naisesta, joka oli herkkä polttamaan itsensä loppuun. Soilu päätyi puolipakolla yrittäjäksi. Soilu oli hallitseva Itä-Suomen neito, joka halusi eroon ulkonäkö paineista. Fashion Unit järjestää tyylikoulutuksia ja nostaa itsetuntoa, se oli Soilun juttu.  Kappaleen lopussa kävi ilmi, että Soilu on myös käynyt tiimiakatemian. Lukiessani tuli mieleen, että olisihan se pitänyt jo arvata. Esseetä kirjoittaessani avasin Soilusta kertovan kappaleen uudelleen ja katsoin hänestä otettua kuvaa. Tajusin että olen itseasiassa tavannut Soilun ja jutellut hänelle aiemmin. Oikein mukava ja pirteä nainen. Taivas + Helvetin avulla tiedän nyt hänen tarinansa. Ehkä jonain päivänä tapaamme vielä uudestaan, ehkä jopa yhteystyön merkeissä, kuka tietää.

 

Taivas + Helvetti sopi hyvin tiimiakatemian alkuun ensimmäiseksi kirjaksi ja niin kuin jo aikaisemmin mainitsin niin myös ensimmäiseksi kirjaksi, jonka luin kokonaan. Taivas + Helvetti opetti minulle kärsivällisyyttä ja, että yrittäjyyttä ei kannata pelätä. Uskon, että kaikki tapahtuu jostain syystä ja sille on syy, että sain juuri Taivas + Helvetin käsiini. Se saa minut katsomaan koko tiimiakatemia opintojani uudesta näkökulmasta. Aion myös harkita yrittäjyyttä ja uskon, että se oli tärkeää tajuta jo opintojeni alussa. Se into, jota lukemiseen toivoin todellakin syntyi. Nyt kun sain tämän kirjan luettua, olen aikeissa aloittaa seuraavan kirjani ja senkin meinasin lukea kokonaan loppuun saakka.

You May Also Like…

Viherpesuopas

                                          Ai mitäkö on viherpesu? Viherpesun määritelmä perustuu  siihen, että...

21 oppituntia maailmantilasta

Lukiessani Yuval Noah Hararin teosta ”21 lessons for the 21st century” Suomeksi 21 oppituntia maailmantilasta....

0 kommenttia

Lähetä kommentti