Tahdonvoiman käyttöohje

Kirjoittaja: Antti Seppälä

22 joulukuun, 2022

Lähdeteos: Tahdonvoiman käyttöohje

Lähdeteoksen kirjoittaja: Frank Martela

Teoriapisteet: 2

Luin Frank Martelan kirjoittaman kirjan ”Tahdonvoiman käyttöohje”. Kirja kertoo 20:stä eri tahdonvoiman työkalusta, joidenka avulla saamme itsemme tekemään asioita, jotka eivät itsessään vedä meitä puoleensa. Valitsin kirjan, koska koen, että minulla on todella heikko tahdonvoima ja haluan parantaa sitä. Kirja antoi minulle paljon uutta tietoa tahdonvoimasta ja työkaluista, mitä voin tuoda käytäntöön akatemia elämässä. Reflektoin tässä tekstissä kirjan oppeja omaan elämään viitaten.

Mitä on tahdonvoima

Tahdonvoima on henkistä tai emotionaalista voimaa, jonka avulla ihminen kykenee väistämään vastaan tulevia houkutuksia tai vastoinkäymisiä. Se on kykyä vastustaa lyhyen aikavälin impulsseja pitkän aikavälin tavoitteiden saavuttamiseksi. Lyhyesti sanoen tahdon voima on kykyä valita tietoisesti kahden halun välillä.      

Tahdonvoima koostuu kahdesta eri elementistä. Nämä elementit ovat itsekuri ja oikea asenne. Toisin sanoen puolet tahdonvoimasta on asennetta ja puolet itsensä kontrolloimista.

Tahdonvoima on kuin lihas. Tällä tarkoitan sitä, että se väsyy käytön myötä. Jos esimerkiksi joudut käyttämään paljon tahdonvoimaa vastustaaksesi kakunpalan syömistä, sinulla tulee olemaan vähemmän tahdonvoimaa vastustaa muita houkutuksia myöhemmin. Tehokkain tapa vahvistaa tahdonvoimaa on keksiä keinoja, joiden ansiosta meidän ei tarvitse väsyttää tahdonvoiman lihasta.

Kaiken kaikkiaan tahdonvoima on tärkeä osa itsehillintää ja päätöksentekoa, ja se voi olla tehokas työkalu, joka auttaa meitä saavuttamaan tavoitteemme ja elämään terveellistä elämää.                                                                                                                                                                                                   

Oma tahdonvoima

Tykkäämme kavereiden kanssa kutsua tahdonvoimaa ”selkärangaksi”. Vitsailemme kavereiden kanssa heikoista selkärangoistamme. Yleensä vitsailu johtuu siitä, kun joku kaveriporukastamme on sanonut alku illasta, ettei juo ollenkaan ja sitten yhtäkkiä hänellä onkin jo kalja kädessään tuntia myöhemmin. Minuun ei yleensä kohdistu tämä vitsailu, koska tahdonvoimani on hävinnyt ensimmäisenä kaveriporukastamme. Tahdonvoimani on sen verran heikko, että, jos kaverit pyytävät minua ulos syömään, kauppaan tai juhlimaan, niin 95 % kerroista lähden heti. Se 5 % kerroista, jolloin en lähde, niin minulla on luultavasti rahat lopussa tai olin eilen tekemässä kyseistä asiaa. Suurin osa minun tahdonvoimani heikkoudesta tapahtuu muiden ihmisten ympärillä. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että minulla olisi hyvä tahdonvoima, kun toimin omissa oloissani. Sekin on aika heikko, mutta ei ehkä, niin heikko, kuin ihmisten ympärillä. Esimerkiksi kauppa reissulla otan aivan liian monesti sipsi pussin matkaan pelkän houkutuksen takia tai kotona jätän kouluhommat väliin ja katson videoita puhelimeltani pelkän houkutuksen takia. Nyt, kun olen reflektoinut omaa tahdonvoimaani, voin valita kirjasta sopivimmat työkalut millä parantaa omaa tahdonvoimaani.

Työkalu: Kasvata Zorro-piiriäsi harjoittelun kautta

Valitsin tämän työkalun, koska se yleisesti ottaen kasvattaa tahdonvoimaa. Zorro-piiri tarkoittaa sitä, että keskitytään yhteen haasteeseen kerrallaan ja laajennetaan pikkuhiljaa. Kun tunnemme hallitsevamme jotakin elämänaluetta, tulvii tämä itsevarmuus myös muille elämänalueille ja itsekontrollimme kasvaa niidenkin saralla. Voisin ottaa tämän työkalun käyttöön ensi vuonna. Esim. jos keskittyisin koko tammikuun pelkkiin kirjareflektioihin, niin tahdonvoiman kasvu valuisi myös pikkuhiljaa omiin projekteihini tai hyvinvointiini.

Työkalu: 20 sekunnin sääntö

Valitsin tämän työkalun, koska minun on vaikeaa tehdä asioita, jos minulla on paljon houkutuksia ympärilläni. 20 sekunnin sääntö on tehokas työkalu nykyminän ja tulevaisuuden minän välisessä kamppailussa. Se tarkoittaa sitä, että rakennat houkutuksen eteen 20 sekunnin puskurin. Tätä työkalua voisin käyttää reflektioiden kirjoittamisessa. Voisin esimerkiksi reflektioita tehdessä siirtää puhelimen toiselle puolelle kämppää. Tämän lisäksi voisin kirjautua omista sosiaalisista medioista ulos, niin somen houkutus siirretään hivenen kauemmas tulevaisuuteen. Pystyisin paljon paremmin keskittymään reflektioiden tekoon, kun puhelimen tai somen houkutus on edes vähän kauempana, kuin normaalisti.

Työkalu: Toimintasi on sinua ympäröivien ihmisten summa

Valitsin tämän työkalun, koska haluan kehittää tahdonvoimaani ihmisten ympärillä. En tiedä auttoiko tämä työkalu minua, mutta ainakin se pisti minut miettimään omia sosiaalisia suhteita ja käyttäytymistäni. Ihmiset toimivat kuin laumaeläimet. Haluamme miellyttää muita ja välttää muiden halveksiminen. Meitä ympäröivät ihmiset monitoroivat jatkuvasti käytöstämme ja ohjaavat meitä näin tietynlaiseen toimintaan. Positiiviset ja negatiiviset asiat leviävät sosiaalisessa verkostossamme todella helposti. Esim. jos sinun sosiaalisessa ympäristössäsi kukaan ei polta tupakkaa, niin on todennäköistä, että sinäkään et polta. Sama pätee toisinpäin, jos sosiaalisessa ympäristössäsi käytetään paljon huumeita, niin on todennäköistä, että sinäkin käytät niitä.

Työkalu pistää minut miettimään omaa sosiaalista ympyrääni. Koen, että sosiaalisessa ympyrässäni on todella paljon hyviä asioita. Käytännössä kaikilla ystävilläni on urheilu taustaa, joten kaikki ovat ihan hyvässä kunnossa. Jokainen työskentelee tai opiskelee jossain. Mielestäni ystävilläni on hyvät tavat ja vakaa mielenterveys. Huonojakin asioita löytyy omasta sosiaalisesta ympyrästä. Tuntuu, että osa ystävistäni eivät tue minun tavoitteitani. Uskon, että he eivät tee sitä tahallaan. Esimerkiksi alkuvuodesta minulla oli tavoitteita salin ja ravinnon puolella. Minulla oli tähän aikaan paljon ystäviä, jotka painostivat minua juhlimaan. Juhlinta ei tietenkään tue minun tavoitteitani salin tai ravinnon osalta. Minun pitäisi osata viestiä selkeästi omista tavoitteistani ystävilleni. Tämän jälkeen, jos ystäväni eivät kuuntele minua ja jatkavat tavoitteideni sivuuttamisen, niin minun täytyy miettiä ystävyyssuhdetta uudestaan.

Loppu ajatukset

Näiden työkalujen lisäksi kirjassa oli paljon muitakin hyödyllisiä työkaluja, joista sain paljon irti. Ymmärrän nyt kirjan ansiosta, että tahdonvoimani on yksinään heikko. Minun täytyy muokata asenteeni ja ympäristöni sellaiseksi, että se tukee minun tahdonvoimaani. Tämän lisäksi toimivat rutiinit ja tavoitteet tukevat minun tahdonvoimaani. Ennen tätä kirjaa luin kirjan rutiineista ja tämän kirjan jälkeen ajattelin lukea kirjan tavoitteista. Koen, että saan näistä kirjoista todella hyvän kokonaiskuvan, miten pystyn kehittämään itseäni tulevaisuudessa.  Uskon, että nämä kirjat antavat todella hyvän pohjan ensi vuodelle.  

You May Also Like…

Digimarkkinointi

Pääsin viimein digimarkkinointikirjan kimppuun, joka on pitkään kulkenut lukulistallani mistään sitä löytämättä....

Intohimona brändit

Tämä kirja päätyi reflektoitavaksi nyt, sillä brändit ja niiden kilpailu on ollut viime vuosina todella kovassa...

0 kommenttia

Lähetä kommentti