Mittaa missä on järkeä

Lähdeteos: Measure what matters

Lähdeteoksen kirjoittaja: John Doerr

Teoriapisteet: 3

Kirjan kirjoittaja John Doerr on pääomasijoittaja ja yritysjohtaja, joka tunnetaan OKR (objectives and
key results) -käsitteen popularisoinnista. OKR on tavoitejohtamisen malli, jonka avulla voidaan
saada koko organisaatio toimimaan samaan suuntaan selkeästi mitattavin askelin. Alun perin termi
on ollut teknologia-alalta tuttu, mutta sittemmin omaksuttu myös monissa organisaatioissa. Doerr
on itse kannattanut OKR:ien käyttöä yli kahden vuosikymmenen ajan.


Kirja valikoitui itselle juuri siitä syystä, että olen projekteissani herännyt siihen, että on tärkeää
saada suunta saman kulkuiseksi kaikille mukana olijoille. Myös mittarointi kiinnostaa ja tämän kirjan
lukemalla pääsin molemmille apajille. Tavoite kirjan osalta oli löytää tapoja ja mittareita miten
tehostaa kahdessa tärkeässä projektissani (K2-studio ja Happy Second) tekemisen meininkiä ja että
tilaa jäisimahdollisimman vähän haahuilulle ja turhan laajoille tehtävänannoille.


YKSINKERTAINEN MUTTA TEHOKAS TYÖKALU


OKR:t ovat yksinkertainen, mutta tehokas työkalu kasvun edistämiseen ja ylipäätään liiketoiminnan
menestykseen. Koko konsepti perustuu ajatukseen asettaa selkeitä ja mitattavissa olevia tavoitteita
ja siten luoda keskeisiä tuloksia, jotka auttavat seuraamaan tavoitteiden saavuttamista. Kun yritys
asettaa OKR:t onnistuneesti niin se varmistaa, että kaikki työskentelevät yhteisen päämäärän eteen
tehokkaasti. Trendinä tuntunut välillä olevan projekteissani se, että homma hapuilee vähän liiaksi
ympäriinsä ajoittain. Sen vuoksi olenkin kaivannut työkalua, joka selvittäisi hitusen hommaa kaikkien
osalta ja kehittäisi yhteistä tekemistä oikeaan ja varsinkin samaan suuntaan. Kasvua nämä
vauhdittavat siten, että yritykset voivat asettaa kunnianhimoisia tavoitteita ja mitata edistymistä
kohti näitä tavoitteita läpinäkyvällä ja vastuullisella tavalla. Selkeillä työkaluilla voi motivoida
tiimiläisten suorituskyvyn parantumista ja pyrkimistä huippuosaamiseen. Keskeisten mitattavissa
olevien tuloksien myötä, voimme seurata edistymistämme kohti yhteisiä tavoitteita ja tehdä
muutoksia tarpeen mukaan.


OKR PÄHKINÄNKUORESSA


OKR:t koostuvat kahdesta osasta:


Tavoitteet: Nämä ovat korkean tason laadullisia tavoitteita, jotka yritys/tiimi haluaa saavuttaa. Niiden tulee
olla kunnianhimoisia ja inspiroivia. Niiden tulee olla myös linjassa yrityksen yleisen tehtävän ja vision kanssa.


Tärkeimmät tulokset/avaintulokset: Nämä ovat erityisiä, mitattavissa olevia tuloksia, jotka auttavat yritystä
saavuttamaan tavoitteen. Niiden olisi oltava määrällisesti mitattavissa ja myös
määräaikaisia. Niitä tulisi pystyä käyttämään tavoitteiden saavuttamisen edistymisen seuraamiseen.
OKR:t asetetaan tyypillisesti kvartaaleittain tai vuosittain ja niitä käytetään ohjaamaan tiimien ja yksilöiden
työtä yrityksessä. Niiden on tarkoitus olla haastavia, mutta saavutettavissa olevia ja niitä tulisi käyttää
keskittymiseen ja suunnan antamiseen kohti yrityksen tärkeimpiä prioriteetteja.


Etuja mitä OKR:n käytön on huomattu antavan on:
• lisääntynyt fokus
• läpinäkyvyys yrityksen sisällä
• parempi tavoitteiden asettaminen
• parempi edistymisen seuranta


MITEN OKR:N KÄYTTÖÄ VOISI SOVELTAA HAPPY SECONDIN TOIMINTAAN?

TUNNISTA TAVOITE:


Ensimmäinen askel OKR:ien käyttöönotossa Happy Secondille on tunnistaa keskeiset tavoitteet,
jotka haluamme saavuttaa.


Näitä voisivat olla esimerkiksi:
• myynnin lisääminen
• asiakastyytyväisyyden parantaminen
• tuotevalikoiman/palvelujen laajentaminen


ASETA TÄRKEIMMÄT TULOKSET:
Kun olemme määrittäneet tärkeimmät tulokset, voimme seurata edistymistä näiden tavoitteiden
saavuttamisessa. Näitä voivat olla tiedot, kuten tulot tai asiakastyytyväisyysarviot.
KOMMUNIKOI OKR:T TIIMILLE: On todella tärkeää, että viestintä toimii ja varmistaa, että jokainen
ymmärtää oman roolinsa tavoitteiden saavuttamisessa. Tämä voidaan tehdä palaverien välityksellä,
muistuttamalla OKR:istä yhteisissä tiloissa ja ottamalla asia esiin esimerkiksi yhteisissä viestimissä (Whatsapp, Teams)
ASETA OKR:T YRITYKSEN KAIKILLA TASOILLA: OKR:t voidaan asettaa yrityksen eri tasoilla.
Markkinointitiimillä voi olla omansa, yksilöillä voi olla omansa jne. Tämä auttaa varmistamaan, että kaikki
työskentelevät kohti yhteistä päämäärää ja että heidän ponnistelunsa ovat linjassa myymälän yleisten
tavoitteiden kanssa.
TARKISTA JA MUOKKAA TARPEEN MUKAAN: OKR:t tulee tarkistaa säännöllisesti sen varmistamiseksi, että
tavoitteiden saavuttamisessa edistytään. Keskeisiin tuloksiin tai itse tavoitteisiin voidaan tarvittaessa tehdämuutoksia, joilla varmistetaan, että yritys on oikealla tiellä saavuttamaan tavoitteensa.


Pari käytännön tason spesifimpää esimerkkiä vielä:


Lähitulevaisuudessa olisi järkeä alkaa tavoitteellisesti tekemään allaolevan asian eteen. Meillä on tarkoitus lanseerata yläkerran yhteydessä verkkokauppa uudelleen ja sivustokin saa uudistuksen tuulia.


Tavoite: Laajenna myymälän verkkonäkyvyyttä
Tärkeimmät tulokset:

Lisää kaupan verkkosivuilla myytävien tuotteiden määrää 50 %
Lisää verkkosivuston liikennettä 25 %
Lisää verkkomyynnin määrää 20 %
Kasvata sähköpostin tilaajien määrää 15 %


Tässä esimerkissä tavoitteena on laajentaa kaupan verkkonäkyvyyttä. Tärkeimmät tulokset ovat
tarkkoja, mitattavissa olevia tuloksia, jotka auttavat Happy Secondia saavuttamaan tämän
tavoitteen. Seuraamalla näiden keskeisten tulosten edistymistä myymälä voi mitata edistymistään
kohti yleistä tavoitetta ja laajentaa verkkonäkyvyyttä. Tätä voisi mitata kvartaaleissa ja välillä
muuttaa tulosten tärkeysjärjestyksiä.


Tavoite: Kasvata myyntiä 15 %
Tärkeimmät tulokset:

Kasvata uusien asiakkaiden määrää 10 %
Kasvata keskimääräistä ostoarvoa 5 %
Lisää toistuvien asiakkaiden määrää 5 %
Kasvata myytyjen tuotteiden määrää päivässä 5 %


Tässä vähän hatarassa esimerkissä tavoitteena on kasvattaa myyntiä 15 %. Seuraamalla etenemistä
kohti näitä keskeisiä tuloksia voimme mitata edistymistämme kohti yleistä tavoitetta eli myynnin
lisäämistä.
Sain tästä kirjasta itse paljonkin pohtimisen arvoista ajateltavaa ja yhden työkalun itselleni. Tavoitteenihan oli, että löydän tapoja ja mittareita, millä tehostaa tekemisen meininkiä ja tämä kirja tarjosi ajateltavaa sen asian osalta. OKR:ia käytetään esimerkiksi yhdessä Leanin kanssa ja siksi sekin nyt alkoi kiinnostamaan eritavalla. Aion itse käyttää jatkossa tätä mittaamaan tekemisen tasoa ja tavoitteellisuutta. Suosittelen tutustumaan.


Rock Åkerlund
Projektitoimisto Heiga os

You May Also Like…

Suojattu: Läsnäolon voima

Salasanasuojattu

Katsoaksesi tätä suojattua sisältöä, kirjoita salasana alle:

Hinnoittelun voima

Yksi vaikeimmista asioista Tiimiakatemiaprojekteissa on ollut hinnoittelu. Etenkin luovan työn hinnoittelu on ollut...

0 kommenttia

Lähetä kommentti