Tahdonvoiman käyttöohje: 20 työkalua jolla saat asioita aikaan

Lähdeteos: Tahdonvoiman käyttöohje

Lähdeteoksen kirjoittaja: Frank Martela

Teoriapisteet: 0

Mikä ihmeen tahdonvoima? Tässä kirjassa kerrottiin 20 erilaista tahdonvoiman käyttöohjetta. Nämä kaikki olivat käytännössä asioita, joita jokainen varmasti tietää, mutta ei tule ajatelleeksi näin ’’perus asioita’’. Ihminen on tottunut toimimaan omien toimintatapojensa mukaan, eli toisin sanoen on toimitapojensa orja. Harvoin myös tulee ajatelleeksi tekisikö jotain toisin.

Kirjassa peilattiin tahdonvoimaa ja motivaatiota eri tilanteissa, mutta suurimpana nousi esiin tupakoinnin lopettaminen. Se on helppo tapa ilmaista asiaa ja antaa mielikuvaa, sekä avata kuinka ihmismieli ajattelee asian. Itse haluan lähteä vähän syvemmin pohtimaan kirjan sisältöä muutamalla mielestäni kirjan tärkeimmällä kohdalla.

Ensimmäinen asia on, että keskity yhteen tavoitteeseen tai asiaan kerrallaan. Mielessä pyörii miljoonia asioita koko ajan ja ajatus harhailee eikä focus pysy siinä missä pitäisi. Kirjassa neuvottiin hyvin; siivoa mielesi, kirjoita asiat muistilapuille ja palaa niiden pariin sitten vasta kun olet saanut ensimmäisen asian hoidettua. Tämä on itselle asia mitä työstän jatkuvasti. Se peilautuu arjessa, kuin työnteossakin. Ihan perusasia, lähdet kotoa, niin aina on kiire. Mielessä pyörii muista avaimet, puhelin ja lompakko. Ota roskapussi mukaan ovensuusta, sammuta valot ja lähde. Hississä palaan takaisin asioihin mitä juuri mietin. Astun ulko-ovesta ulos ja muistan, se kirottu roskapussi eikä sitä enää jaksa lähteä hakemaan. Saa siis jäädä odottamaan. Uskon että tämä kaava on monen elämässä suhteellisen tuttu. Mietit kaikkea ennen, kun poistut kotoa, ja jotain aina jää. Sen joko huomaa tai sitten ei. Pitäisi siis aina kirjoittaa ylös, jos on juoksevia asioita, että muistaa kaiken.

Toinen asia mikä nousi esille; kun yrität olla ajattelematta negatiivisia asioita, sitä alttiimmin masennut. Tämä ei omassa elämässäni masennuksena näy, mutta olen huomannut, että kun joku asia harmittaa ja koittaa saada ajatukset muualle, ei se tule onnistumaan. On siis tärkeä taito opetella suremaan ja potemaan negatiivisiakin asioita. Niin niistä pääsee eteenpäin.

Tästä päästään mielestäni kirjan tärkeimpään aiheeseen; riittää yksi ihminen, joka pitää sinut oikealla tiellä. Tämä on itselleni elämässä asia, jota olen ruvennut tekemään ja opettelemaan. Löytämään oikeat ihmiset ympärille ja tuntemaan samalla itseäni paremmin. Isoa askelta elämässä tavoitellessa parhaana tahdonvoiman tukipilarina toimii ihmiset, jotka ovat menossa samaan suuntaan kanssasi. Löydä heidät elämääsi ja ympärillesi niin olet jo puolimatkassa maaliin. Tämä liittyy vahvasti itsensä johtamiseen. Tieto kenelle annat itsesi ja ketä otat elämääsi. Älä anna muiden ihmisten ohjailla sinua väärään suuntaan tai lytätä unelmiasi. Tee juuri niitä asioita, mitä haluat ja missä olet hyvä, älä niitä mitä joku muu sinun haluaisi tekevän.

Miten saan aikaan muutoksen? Pitää olla suunnitelmallinen. Täytyy pysähtyä miettimään mitkä ovat houkutuksia, tapoja ja valintoja. Pysähtyä ja miettiä mitä ja miten kannattaisi tehdä ennen kuin teen sen. Miksi haluamme sitä ja mikä on paras tapa sen saavuttamiseksi? Tärkein askel kohti oman elämän haltuunottoa on tulla tietoiseksi enemmän elämästä. On tärkeä oppia tiedostamaan se mihin pyrkii ja millä tavoin. Täytyy myös tietää milloin on tekemässä valinnan, koska usein emme edes huomaa ratkaisevia valintoja.

Kirja oli ehdottomasti hyvä ja ajatuksia herättävä. Siinä on paljon hyviä muistuttavia tekijöitä arkisiin asioihin ja suurempiin tavoitteisiin liittyen. Monet asiat pysäyttivät itseäkin ajattelemaan ja sai ihan ääneen todeta monessa kohdassa.

You May Also Like…

Suojattu: Läsnäolon voima

Salasanasuojattu

Katsoaksesi tätä suojattua sisältöä, kirjoita salasana alle:

Hinnoittelun voima

Yksi vaikeimmista asioista Tiimiakatemiaprojekteissa on ollut hinnoittelu. Etenkin luovan työn hinnoittelu on ollut...

0 kommenttia

Lähetä kommentti