Tämä essee oli puoliksi valmiina kirjoitettuna koneellani, kun aloin käymään läpi sen sisältöä. Kirjoittaminen oli aloitettu jo oikeastaan pari kuukautta sitten.
Viimeaikaiset elämäntapahtumat kuitenkin ovat olleet jokseenkin haastavia omalle mielelle, joten päätin muuttaa sisältöä peilaten nykyiseen elämäntilanteeseen.

Hanna Markukselan kirjoittama teos, Suorituskyvyn Salaisuus, oli pitkästä aikaa kirja, jonka kuuntelin alusta loppuun asti kokonaan. Yleensä saatan skipata joitakin kohtia kuunneltavista kirjoista ”vahingossa”, koska teen usein samalla jotakin muuta ja kirjan kuunteluun ei aina tule keskityttyä niin paljon, että siitä jäisi jotain mieleen. Tätä äänikirjaa kuuntelin aina ennen nukkumaanmenoa pieniä pätkiä ja samalla kirjoitin pääpointteja ylös. Tämä tapa kuunnella kirjoja saattaisi toimia itsellä, jos kirjoja ei tarvitsisi lukea tiimin tai akatemian asettamien rajojen tahtiin, vaan kuuntelisi ihan vaan huvikseen silloin tällöin. Tällaisella tavalla saisin luultavasti kirjoista enemmän irti.

Hanna Markuksela on fysiologiaan, biologiaan, ravitsemukseen ja teknologiaan pureutunut psykologi. Hän on myös kehonpainotteisiin menetelmiin erikoistunut psykoterapeutti ja yritysvalmentaja.

Kirja painottuu paljon ihmisen oman vireystilan säätelyn pohjalle. Itse olen elämässä, useassa paikassa paljon tunnepohjalta elävä ihminen. Tällä tarkoitan sitä, että teen useita päätöksiä tunnepohjalta ja toimin useissa tilanteissa tunteen viemänä. Tästä tunnepohjalla elämisestä olen oppinut monia asioita, niin hyviä kuin huonojakin, mutta positiivisena ihmisenä lähinnä hyvät asiat ovat tarttuneet matkaan ja jatkuneet rutiininomaisina toimintatapoina. Tunnepohjalta eläminen on toisaalta niinkin ihanaa ja mahtavaa, kun taas toisinaan niin itsensä keräilyä lattialta. Tällä tarkoitan sitä, että silloin kun elämä hymyilee ja kaikki tärkeät asiat elämässä ovat hyvin, niin kaikki tuntuu niin mahtavalta. Silloin kun keräillään itseään lattialta, niin sitten tosissaan keräillään itseään sieltä lattialta.

Viimeiset pari kuukautta ovat olleet minulle tämän tunteella elämisen säätelyn oppimisaikaa. Minusta rehellisesti sanottuna tuntuu, että olen tällä saralla oppinut ja kasvanut ihmisenä viimeisen parin kuukauden aikana enemmän kuin pitkään aikaan. Tämähän on tietynlaista vireystilan säätelyä – kuinka pysyä innokkaana ja tekevänä asioita kohtaan, vaikka tekisikin mieli jäädä kotiin perheen luo?

Meillä oli oman tiimimme kanssa palautetreenit tämän viikon tiistaina, ja pidemmät kirjalliset palautteet sain nyt eilen torstaina sähköpostiin. Luultavasti 80% saamastani kehittävästä tai rakentavasta palautteesta olivat ajankäytön ja -hallinnan heikkoudesta. Tämä tuo mukanaan myös luottamusongelmia. Kun oman arjen ajanhallinta on heikkoa, niin se johtaa epäluottamukseen tiimiläisten kesken. Asiat ei tule hoidettua ajallaan, vaikka olisi jotain luvannut tekevänsä. Huomaan, että tällä saralla minulla on suuresti petrattavaa, ja aion siihen tulevalla johtoryhmä -kaudellani keskittyä.

Aion kuitenkin kaiken tämän arjen sekoilun ja työn keskellä keskittyä myös suuresti omaan hyvinvointiin, ja siihen, että vireystilani pysyy sellaisena, jossa olen parhaimmillani. Sillä ylivireys tilassa ihminen on niin sanotulla turbovaihteella, eikä kuuntele kehonsa tarpeita. Tässä kohtaa, kun huomaa ohittavansa normaalit tarpeet, on aika keskittyä itseensä ja kuunnella omaa itseään. Alivireys tilassa taas sitten ei jaksa tarttua pienimpäänkään työtehtävään. Tällöin kyseessä voi olla liian pitkän jatkuneen ylivireyden aiheuttama jälkitila. Tasapaino on siis tässäkin asiassa tärkeää, ja sen koitan parhaimpani mukaan pitää kunnossa.

Kirja oli siitä hyvä, että siitä lähinnä heräsi ajatuksia omasta toiminnasta ja miten petrata sitä. Kirjan oppien ja herättämien ajatuksien kautta uskon myös pystyväni parantamaan toimintaani tiimiläisiäni kohtaan, koska sisimmissäni olen kuitenkin henkilö, joka haluaa olla luottamuksen arvoinen tiimipelaaja.