Olin kuullut monen tutun lukeneen Rauhalan ja Vikströmin Storytelling työkaluna-kirjan ja vaikkei kukaan ollut sanonut mielettömiä kehuja tai karmeita haukkujakaan, olin jo päättänyt kirjan kuuluvan lukulistalleni. Vuosia sitten olin jo lukenut jonkun opuksen mikä selosti draaman kaaren ja sankarin matkan, mutta tämä bisnestarinakirja kyllä tarjosi uutta ihmeteltävää ja toimi hyvänä kertauksena jo tutuhkoille asioille. Vaikka kyseessä enimmiltään on tarinaoppeja työpaikoille, heijastin monet lukemani seikat videotuotantoon, joka minulla on niin lähellä sydäntä.

Työmaailmassa ihmisillä on usein kiire ja hoppu, joten tarinat on pidettävä mahdollisimman yksinkertaisina. Tarinoissa ei ole aikaa kuvailla miljöötä, hajuja tai tuntemuksia. Liialliset yksityiskohdat saavat kuulijan harhautumaan ja vie huomion oikeasta aiheesta. Bisnestarina voi olla toimia, vaikkei sisältäisikään uskomatonta konfliktia. Tärkeintä on vaikuttaa yleisö lyhyessä ajassa jopa muutamassa kymmenessä sekunnissa. Mielestäni tämä pätee myös vaikkapa mainosvideoihin sosiaalisessa mediassa, mutta aikaa vaikuttaa onkin entistä vähemmän. Esimerkiksi Instagram Storyssa kun mainos sattuu väliin, harva ihminen jaksaa sitä ihastella koko viidentoista sekunnin ajan, ellei se todella nappaa mukaan ensisekunneilla. Tekstiä pitäisi olla vain vähän visuaalista puolta täydentämässä. Tässähän voisi haastaa itseäni tekemään ihan huvin ja oppimisen vuoksi 15 sekunnin videon simppelillä tarinalla.

Kirjassa oli esimerkkinä NASA:n mokailuja, jotka johtivat hurjiinkin onnettomuuksiin. Työkaluksi tehostamaan kokemusten jakamista ja viestintää he valitsivat tarinat. Heillä oli tarinankerrontasessioita, joiden tavoitteena oli kehittää pääliköiden taitoa, kokemuksia ja näkemyksiä. Tarinankerronnalla NASA tavoitteli toki tiedon jakamista, mutta sen lisäksi kertoja itse tajusi mistä opitut asiat kumpuavat ja mikä on hyvää mikä huonoa. NASA ja Tiimiakatemiahan on loppujen lopuksi miltei sama asia, niin äkkiseltään mietiskelin miten hieno idea olisi järkkäillä tällaisia sessioita tiimin kanssa tai vaikka isommallakin akatemian porukalla. Esimerkiksi jokainen kertoisi jonkinmoisessa tarinamuodossa yhden asian minkä ja miten on oppinut sillä viikolla. Päästäisiin päästämään luovuudet valloilleen.

Kirjassa oli väliotsikkona ”Ei tylsille yritysvideoille” ja tottahan toki mielenkiintoni heräsi.

Kyseessä oli maininta Heidi Lemmetyisen blogipostauksesta vuodelta 2013, jossa hän moitti tylsiä yritysvideoita ja esitteli kaksi hyvää videota. Toinen oli McDonaldin hampurilaisen mainoskuvauksen behind the scenes-oloinen video ja toinen video Nokialta, jossa Lumiaa käytettiin naulan vasaroimiseen. Koitin etsiä kyseisen blogikirjoituksen, mutta eipähän sitä löytynyt enää. Katsoin kuitenkin yllämainitut videot ja ne todentotta olivat ihan mielenkiintoisia. McDonaldin video oli dokumentaarisesti kuvattu ja seurasimme markkinointijohtajaa hänen selvittäessä vastausta asiakkaan kysymykseen miksi hampurilaiset näyttävät tilatessa eriltä kuin mainoskuvissa. Yli kolmen minuutin video nappaa katsojan helposti mukaan kuin olisi itse paikalla ja vastaus ratkeaa perinpohjaisesti katsojan oppiessa uutta. Nokian video piti myöskin mielenkiinnon yllä läpi videon ja aiheutti lähinnä ihmettelyä näytön kestävyydestä. Kyseinen video ei löydy ainakaan nykyään Nokian omalta kanavalta ja näyttää vain insinöörien huvittelulta, mutta on silti saanut nelisen miljoonaa katselukertaa. Onko tämä sitä sissimarkkinointia, josta olen joskus kuullut?

Periaatteessa mikä tahansa tarina voidaan purkaa osiin seuraavia kysymyksiä hyödyntäen:

• Missä ja milloin tarina tapahtuu?
• Kuka on tarinan päähenkilö?
• Mikä on päähenkilön tavoite, mitä hän haluaa?
• Mikä tai kuka on estänyt tavoitteen saavuttamiseen?

Kun tarinat ovat purettavissa edeltävillä kysymyksillä, niin onhan mahdollista myös aloittaa tarinan rakentaminen vastaamalla näihin. Seuraavan kerran kun pitäisi käydä mietiskelemään videoprojektin juonta, voisin ihan hyvin palata näiden kysymysten ääreen hahmotellessani käsikirjoitusta tai storyboardia.

Pitäisi vielä miettiä miksi tarina halutaan kertoa ja mitä katsojien halutaan ajattelevan, tuntevan tai tekevän. Edellä mainittuja tulee itse ihan liian harvoin pohdittua. Esimerkiksi RM Motorsportille tehdessäni drifting-aiheisia videoita ei tule mietittyä, että minkälaista fiilistä tai sisältöä sitä loppujen lopuksi haluaa faneille välittää. Miten tästäkin kisapäivästä kertoisi tarinan, jonka katsoja oikeasti malttaa katsoa alusta loppuun? Useimmiten sorrun vain osoittelemaan kameralla sinne ja tänne sen kummempia ajattelematta, mikä nyt sattuu näyttämäänkään hienolta sillä hetkellä. Tästä keskustelin Potentian Hannan kanssa jo vuosi takaperin, joten ehkä olisi aika ottaa itseäni niskasta kiinni asian suhteen.

Nyt kun sattuu olemaan hyvä flow päällä, niin on kai rustailtava viime elokuisesta kisareissusta yllä mainitun porukan kanssa. Olin kuvaamassa erään onnellisen parin hääpäivää Kouvolan tuntumassa ja seuraavana aamuna oli luvassa lähtö kohti Keski-Euroopan vipellystä. Päivä oli pitkä ja uuvuttava, mutta ei auttanut kuin yöllä pistäytyä kotona tyhjentämässä muistikortit ja hurauttaa Jyväskylään. Niko ja Hanna majoittivat sohvallensa muutamaksi tunniksi, sitten kärry perään ja matka starttasi. Läpi viron, latvian, liettuan ja puolan tie vei ja saavuimme päämäärämaahan saksaan. Berliinissä nukutun yön jälkeen alkoi olla jo intoa siirtyä radan ääreen Ferropolisiin, mutta käsittämätön totuus iski päin kasvoja; mistään huoltoasemalta ei saa kilpa-auton janoamaa E85-polttoainetta (1st but not the last este tavoitteen saavuttamiseksi). Kisapaikalle joudettiin ja kilpurin jano saatiin sammutettua. Seuraavana oli vuorossa auton katsastus. Katsastajat kiertelivät ja kaartelivat tovin auton ympärillä ja löysivätkin sanomisen aihetta (2. este tavoitteen saavuttamiseksi). Puutteet saatiin onneksi korjattua pienellä vaivalla, joten illalla pystyttiin hengähtämään ja tutustumaan radan profiiliin jalan. Seuraava päivä oli Iron Drift King-kilpailun harjoittelupäivä ja heräsimme aamulla kukon lauluun. Päivän mittaa aidan takaa sai ihastella ja filmata kun maailman parhaimmistoa olevat drifting-kuskit kiisivät senttimetrien päästä betonivallia. Vihdoin alkoi olla niin kutsutun päähenkilömme Nikon aika siirtyä line up:iin, mutta mitä vielä, vettähän sieltä rupesi taivaalta tippumaan (haaste tavoitteen saavuttamiseksi). Yksi inhottavammista asioista mitä kisa- saati harkkapäivänä voi tapahtua. Illan hämärtyessä Niko kuitenkin lipui radalle Nissaninsa kanssa ja suoriutui ihan näppärästi, vaikka pidot oli olemattomat. Seuraavana päivänä luontoäiti oli hellittänyt ja Ferropolisin asfaltti oli kuivunut, mikä oli mahtavaa, sillä oli ensimmäinen kisapäivä. Aamun harjoitteluvedot sujuivat Nikolla mukavasti ja tuomareilta tuli hyvin palautetta. Välillä kävi kuskit istuskelemassa ohjaajakokouksessa ja kuvaajat mediapalaverissa. Sitten alkoi varsinainen kamppailu lajittelusuorituksilla, jossa jokaisella kuljettajalla oli kaksi yritystä saada kovemmat pisteet kuin kollegat. Nikon suoritukset näytti vauhdikkailta ja sujuvilta. Jatkopaikkaa kaaviossa ei tullut.

Koko RM:n tiimi oli järkyttynyt ja harmeissaan tilanteesta. Itse olin lähes shokissa. Tästä pitäisi tehdä video? Tästä? Monen monta tuntia materiaalia reissun alkutaipaleesta ja loppuu tähän. Kisasta tippumiseen ensimmäisellä kierroksella. Myöhemmin kävi ilmi, että Niko oli ajanut EM-sarjan ajolinjoilla IDK:n hiukan miedompien sijaan. Selvästikään tarinan tavoitteeseen eli kilpailun voittoon ei päästy. Seurasimme kisat loppuun katsomon puolelta ja sen jälkeen lähdimme kotia kohti. Oli kieltämättä ikimuistoinen ja kaikille varmasti opettavainen seikkailu.

Kyseisen tarinan video ei ole vielä päässyt leikkauspöydälle, mutta nyt kun tuli kirjoitettua reissu auki, niin hahmotan videon synnyn paljon helpommin. Tästähän voisi tehdä tavan. Varmasti saan tästä kasattua miltei lyhytelokuvan, jonka aikana katsojat pääsee kokemaan hilpeät ja ei niin hilpeät hetket kanssamme.

Kirjassa oli esiteltynä case Vincitistä, 2007 vuonna perustetusta it-firmasta. 2010 heillä oli firman suunta hiukan epäselvä ja he ottivat avukseen tarinat. Heidän 60 hengen porukalla jokaisella oli oma näkemys mihin he olivat menossa. Tarkoitus oli saada näkyväksi, mitä työkaverit ja johto ajattelevat, joten he työstivät tiimeissä miltä kenenkin unelmavuosi 2010 näyttäisi. Tarinan toteutustapa oli vapaa. Tämä olisi varmasti mielenkiintoista kokeilla oman tiimin kanssa miltä kenenkin mielissä unelmavuosi 2022 näyttäisi, auttaisi meitäkin löytämään tiimille yhteistä suuntaa.

Näin lopuksi pakko napata kirjasta vielä elämän opiksi Marc Dillonin lainaus: ” Yksi: ota vastuullesi vaikeimmat hommat, sillä niistä oppii. Kaksi: tähyä sitten seuraavaa juttua ja hyödynnä hankittuja taitoja ja siirry eteenpäin.”